Turussa vastustetaan Turkin iskua Pohjois-Syyriaan

0

Tänään lauantaina Turussa osoitettiin mieltä Turkin iskua vastaan Rojavan alueelle Pohjois-Syyriassa. Noin 350 ihmistä kokoontui Turun kävelykadulle kello 13 jälkeen ilmaisemaan vastustuksensa Turkin sotilaallisen operaation suhteen. Samalla osallistujat osoittivat solidaarisuutensa Rojavan vastarintataistelijoita kohtaan, jotka nyt kohtaavat turkkilaisia ilmaiskuja ja tykistöhyökkäyksiä. Kuolleiden siviilien määrä kasvaa nopealla tahdilla ja tuhannet ihmiset ovat jo joutuneet pakenemaan kotoaan.

Mielenosoittajat puolustavat näin kurdien itsemääräämisoikeutta ja vaativat nopeita toimia hallituksen suunnalta: Suomen tulisi EU-puheenjohtajamaana toimia edelläkävijänä Turkin sotatoimien lopettamiseksi, peruuttaa jo myönnetyt asevientiluvat Turkkiin, katkaista diplomaattiset suhteet Turkin valtion kanssa, asettaa Turkki kauppasaartoon sekä asettaa Pohjois-Syyrian ylle lentokielto. Mielenosoituksessa kuultiin vetoomuksia myös turkkilaisten tuotteiden boikotoinnin sekä Turkkiin matkailun lopettamisen puolesta.

Mielenilmaisu on osa kansainvälistä toimintapäivää, joka vaati Turkin miehityksen lopettamista Rojavassa. Myös Tampereella osoitettiin tänään mieltä, ja Helsingissä mielenosoitus on jatkunut jo useamman päivän.

1

2

3

4

5

6

IMG_9445[2]

Tarvitsemme maailmanlaajuista työväenluokan solidaarisuutta ja joukkomielenosoituksia ympäri maailmaa vastustamaan Turkin veristä hyökkäystä. Emme voi luottaa EU:n tai Naton kaltaisiin imperialistisiin tahoihin, koska länsimaiden imperialismi on vain pettänyt kurdit, sen sijaan että puolustaisi heidän kansallista itsemääräämisoikeuttaan. Solidaarisuusliike Rojavan puolesta, ja kurdien kansallisen itsemääräämisoikeuden puolesta ylipäätään, on rakennettava selkeälle luokkapohjalle: länsi-imperialistiset maat eivät tule suojelemaan Rojavaa Turkilta, vaan ne ovat hyväksikäyttäneet kurdeja kun se palvellut heidän tarkoituksiaan, ja jättänyt heidät alueellisten imperialismien armoille kun kurdit eivät ole enää olleet hyödyllisiä länsimaiden porvaristolle.

Vain maailmanlaajuinen työväen järjestäytynyt vallankumouksellinen ja sosialistinen liike voi pelastaa Rojavan, ja sitä varten Syyriassa, Turkissa ja koko alueella tarvitaan voimakkaita ja taistelevia työväen järjestöjä, jotka pohjautuvat sosialistiseen ohjelmaan, koska vain sosialismi voi taata itsemääräämisoikeuden kurdeille ja muille alueen kansoille. On paljon, mitä Suomen työväenliike voisi tehdä juuri nyt kurdilaisten toverien hyväksi, mm. järjestää boikotteja, lakkoja ja jopa sabotaasia Turkin asekauppaa vastaan. Työläiset rakentavat, kuljettavat ja lastaavat ne aseet, jotka lähtevät Suomesta Turkkiin. Työläisillä on valta lopettaa suomalaisten aseiden kuljetus Turkkiin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Turussa vastustetaan Turkin iskua Pohjois-Syyriaan

Kommentointi on suljettu.