Minulta kysyttiin, miten kommunistina suhtaudun Sanna Marinin astumiseen pääministeriksi. Mediahehkutus maailman nuorimman pääministerin ympärillä on ollut suurenmoista, mutta mitä Marinin valinta konkreettisesti merkitsee? Ensisilmäyksellä, kun valtaan astuu työväentaustainen, nuorvasemmistolainen demarinainen joka vastustaa Natoa ja puolustaa työpäivän pituuden lyhentämistä, on tosiaan selvää, että jotain edistystä on tapahtunut edelliseen hallitukseen verrattuna. Tästä huolimatta epäilen vahvasti, että edistys jää lähinnä symboliseksi. En halua pilata juhlaa viiden nuoren naisen johtaman hallituksen ympärillä, mutta tahdon optimismi on pidettävä aisoissa järjen pessimismillä.

Meidän pitää olla todella varovaisia, kun arvioimme poliittista suuntaa henkilökohtaisten atribuuttien kuten iän tai sukupuolen perusteella. Sillä, että hallitusta johtaa maailman nuorin pääministeri on merkitystä, ja se voi tietysti heijastaa jonkinlaista yhteiskunnallista edistystä, mutta ei välttämättä. Ei olisi mitään juhlittavaa, jos Susanna Kosken kaltaisesta nuoresta naisesta tulisi pääministeri. Kulmuni ei myöskään edusta edistystä millään tavalla. Ratkaiseva tekijä on edelleen poliittinen ohjelma. Marinin mahdollisista henkilökohtaisista hyveistä huolimatta häntä ympäröivät rakenteet rajoittavat hänen toimintaansa, kun taas hänen politiikkansa ei tarkoita erontekoa näihin rakenteisiin.

Ei ole mitenkään yllättävää, että vasemmistoliberaalit ovat onnensa kukkuloilla, kun tappio tappion jälkeen heidän täytyy joskus keksiä myös joitakin voittoja. Kylmäverisen ja johdonmukaisen analyysin avulla kuitenkin pitäisi yrittää ymmärtää, mitä Marin merkitsee sekä häntä ympäröivien poliittisten rakenteiden (puolue, hallitus, valtio, jne.) että laajemman yhteiskunnan taloudellisten rakenteiden valossa. Kyllä, Marinilla on todella edistyksellisiä mielipiteitä, mutta näihin rakenteihin sidottuna ne jäävät juuri sellaisiksi: mielipiteiksi. Vaikka hän onkin täysin erilainen tapaus, voimme ehkä tehdä analogian Obama-ilmiöön: Yhdysvalloissa valittiin ensimmäistä kertaa afroamerikkalainen presidentti, mitä juhlittiin riemukkaasti. Loppupelissä, Obaman aikana mikään ei muuttunut rakenteellisesti, moni asia huontontui, ja edistys jäi pelkästään symboliseksi. Donald Trump hyötyi tyytymättömyydestä ja nousi valtaan.

Marinin hallitus jatkaa Rinteen neuvottelemalla hallitusohjelmalla. Kuten totesin muualla, kyseinen ohjelma on erittäin vaatimaton yhteiskunnallisten ja ympäristön tarpeisiin nähden. Marinin edistykselliset näkemykset, kuten Naton vastustaminen tai työpäivän pituuden lyhentäminen eivät ole toteutettavissa tällä hallituskaudella, ja ne jäävät edelleen henkilökohtaisiksi näkemyksiksi.

SDP ei varmaan pystyisi tarjoamaan ketään Marinia vasemmistolaisempaa tähän tehtävään, ja se on tietysti hyvä asia. Silti, Marin edustaa puoluetta, joka on itse luokkasovun määritelmä. Se ei tule muuttumaan mihinkään suuntaan. SDPn näennäinen “neutraalius” luokkapolitiikassa tulee maksamaan puoleelle kalliisti myrskyisten työmarkkinaneuvottelujen jatkuessa. Rinteen tapaus antoi jo esimakua tästä ilmiöstä. SDPn uskottavuuden menetys tulee jatkumaan, ja äärioikeisto voimistumaan.

Marinin vasemmistolaisuudesta huolimatta hänen johtamansa hallitus ei tule koskemaan yhteiskunnan rakenteisiin, ja juuri sitä tarvittaisiin, jotta voisimme ratkaista sekä yhteiskunnalliset että ympäristöongelmat. Tietenkin Marinin paikka saattaa onnistua edesauttamaan saamaan joitakin myönnytyksiä työväelle, mutta tilanne ei tule muuttumaan rakenteellisesti. Kapitalismi marssii päättäväisesti seuraavaan kriisiin, samalla kun demarit ja eduskuntavasemmisto eivät kykene tuomaan esiin sellaista mullistavaa taloudellis-yhteiskunnallista ohjelmaa, jonka tarvitsemme. Asiat tuskin muuttuvat Marinin kanssa, etenkin kun esim. valtiovarainministeriön pesti on keskustalla, ja jopa pahamaineinen Sirpa Paatero palasi hallitukseen.

Siitä huolimatta, että Marinin valitseminen pääministeriksi ei edusta mitään muuta kuin pinnallista muutosta, hänen johtamansa hallituksen olisi vastattava työnväenliikkeen välittömiin vaatimuksiin, joita ovat mm. Postin johdon irtisanominen, kiky-tuntien poistaminen, omistajaohjauksen tiukempi linja ja tes-shoppailun loppu. Marinin hallitus todennäköisesti jättää vastaamatta jopa näihin hyvin maltillisiin vaatimuksiin, ellei yhdistynyt työväenliike osoita taas voimaansa kuten se teki postilakon aikana, ja kuten se tekee nyt kun teollisuustyöläiset ryhtyvät työtaisteluun kiky-tuntien poistamisen puolesta. Nyt on hyvä mahdollisuus Marinille todistaa, että hän on duunarien puolella, ja käyttää valtiovaltaa häpeilemättömästi duunarien vaatimusten toteuttamiseksi.