MAL: Työnantajat käyttävät pandemiaa hyväkseen työehtojen heikennyksissä

Maailman ammattijärjestöjen liitto (MAL/WFTU) ilmaisee kansainvälistä solidaarisuutta ja tukea kaikkien pandemiassa kärsivien maiden työläisille ja kansoille.

– Jälleen kerran käy selväksi, että vaikeina aikoina, kuten luonnonkatastrofeissa, sodissa ja pandemioissa, työläiset ja köyhät ihmiset ovat vaaran eturintamassa. Työläisiä vaaditaan pandemian hinnan maksajiksi sekä terveydellään että oikeuksillaan, jotta suuryhtiöt ja ylikansalliset yritysryhmät voivat varmistaa kannattavuutensa.

MAL:n mukaan hallitukset ja työnantajat hyödyntävät nyt pandemiaa ottaakseen yleisesti käyttöön työväen vastaisia toimia ja taktiikoita.

– Kuun alusta lähtien on nähty tuhansia lomautuksia aloilla, joilla liikevaihto on laskenut pandemian seurauksena, kuten Kreikan esimerkki osoittaa: 41 000 lomautusta maaliskuun alkupuolella.

Yhdysvalloissa pelkästään New Yorkin osavaltiossa yhden päivän aikana on jätetty 21 000 työttömyyshakemusta, mikä on ennätyksellinen määrä.

Itävallassa maaliskuussa 74 000 työntekijää menetti työpaikkansa, Ruotsissa autoteollisuus ilmoitti 20 000 työntekijän työsuhteen keskeyttämisestä.

Sekä Euroopassa että Latinalaisessa Amerikassa yritykset ovat yleisesti ryhtyneet joustamaan työaikasäännösten noudattamisesta ja pakkolomauttaneet työntekijöitään, luetellaan MAL:n tiedotteessa.

Lentoyhtiöt, kuten jättimäiset Turkish Airlines, Imperia, Lufthansa ja Emirates, ovat pakottaneet kymmeniä tuhansia työntekijöitä palkattomille lomille irtisanomisen uhalla, kuten ovat tehneet matkatoimistot, hotellit ja matkailuyritykset yleensä.

Turvatoimia laiminlyödään työpaikoilla

Italiassa lakkoilevat työläiset ovat tuominneet monien yritysten päätöksen jatkaa toimintaansa normaalisti, ilman tarvittavia suojatoimenpiteitä koronaviruksen torjumiseksi.

Myös Perussa on käynyt ilmi, että kaivosyhtiöt pakottavat työläisiään töihin ilman turvaprotokollia. Serbiassa ja Turkissa liikenteen, metallin ja muiden alojen ammattiliitot vaativat terveys- ja turvallisuustoimenpiteiden toteuttamista työpaikoilla.

Yhdysvalloissa Pittsburghissa jätteidenkerääjät kieltäytyvät jatkamasta töitään puutteellisiin suojatoimiin vedoten ja vaativat vaarallisen työn lisää.

Portugalissa joitakin päiviä sitten Lissabonin sataman telakkatyöntekijät, jotka ryhtyivät lakkoon suojatoimenpiteiden puutteen vuoksi, määrättiin pakolla hallituksen taholta takaisin töihin.

– Toisaalta yrityksissä, joissa liikevaihto kasvaa voimakkaasti koronavirus-pandemian takia, kuten supermarketit jne., työntekijät pakotetaan tehostamaan työtään. Monet kärsivät uupumisesta, työtapaturmista ja sairauksista. Näissä olosuhteissa työturvallisuusviranomaiset eivät usein edes rekisteröi näitä ”onnettomuuksia”, puhumattakaan siitä että suorittaisivat tarkastuksia työpaikoilla, koska virastot on suljettu.

Työntekijöiltä myös evätään lomia ja vapaapäiviä, eikä työpaikalla ole tietoa COVID-19-tapauksista, sillä työnantajat piilottelevat tietoja henkilöstön sairastumisista.

Koronaviruksen torjunnan eturintamassa olevien työntekijöiden oikeuksia loukataan myös.

– Tarkoitamme lääkäreitä ja muuta terveydenhuollon henkilöstöä, jotka joutuvat tekemään työtä äärimmilleen tehostettuna julkisen terveydenhuollon aliresurssoinnin ja alipalkkauksen vuoksi. Heidän riskinsä altistua koronavirukselle on korkea, heidän on työskenneltävä, vaikka he ovat itsekin sairaita.

MAL:n mukaan maissa kuten Italia, joissa on noin 300 sairaalasänkyä 100 000 henkilöä kohden, terveydenhuollon työntekijöitä kehotetaan päättämään, mitkä potilaat pelastaa ja keille antaa käsky poistua ilman tarvittavaa lääketieteellistä hoitoa.

Köyhien maiden työläiset vaikeimmassa asemassa

Palestiinan kaltaisissa maissa viruksen takia suljettujen työpaikkojen työläisille on tarjolla ainoastaan surkeaa päivärahaa, kun taas Israelin joukot edelleen murhaavat palestiinalaisia ​​työläisiä ja rikkovat heidän oikeuksiaan.

Jordaniassa ja muualla kasvavaa huolta aiheuttavat epävirallisella sektorilla työskentelevät ihmiset, joille on todettu, että koska heillä ei ole tuloja, ei heillä ole oikeuta korvauksiinkaan. Sama ongelma on monien maiden pitkäaikaistyöttömillä työläisillä.

Intiassa ammattiliitot tuomitsevat hallituksen asenteen, joka jättää työläisten joukot hätään ilman taloudellista tukea. Samoin ovat tulleet selväksi Intian hallituksen traagiset puutteet koronaviruksen hoitoon tarvittavan materiaalin hankinnoissa, kuten sairaaloiden hengityslaitteiden.

Afrikassa COVID-19-tapaukset ovat lisääntymässä yhä useammissa mantereen maissa, ja työntekijät Etelä-Afrikassa, toiseksi eniten kärsineessä maassa, vaativat suojatoimenpiteitä haavoittuvimmille väestöryhmille ja jo niille, jo kärsivät muista sairauksista, kuten Aids ja tuberkuloosi.

Kaikki heikennykset peruttava ja työpaikat palautettava

Maailman ammattijärjestöjen liitto linjaa, että kriisin varjolla tehdyille heikennyksille ei saa antaa piiruakaan periksi.

– Tänään pandemian edessä ja suuryritysten saadessa jatkuvasti tukea, kun heille tarjotaan miljardeja eri maissa, kaikki kadonneet työpaikat on palautettava ja turvattava, ehdottomasti. Kaikki heikennykset työsuhteissa, jotka työnantajat ovat tehneet hallitusten kanssa, on vedettävä takaisin.

Järjestö painottaa, että hallitusten puhuessa ihmisten henkilökohtaisesta vastuusta koronaviruksen leviämisen estämiseksi ei samaan aikaan pidä unohtaa hallitusten omaa vastuuta kansanterveysjärjestelmien riittämättömyydestä.

– Julkisen terveydenhuollon puutteet johtuvat kaikkien hallitusten (sekä sosiaalidemokraattisten että uuskonservatiivisten) tarkoituksellisesta heikennyksistä.

Hallitusvallalle ympäri maailman MAL esittää kolme vaatimusta:

  • Hallituksilla on ensisijainen vastuu tarjota julkisia, ilmaisia, korkealaatuisia ja nykyaikaisia ​​terveyspalveluita.
  • Hallitusten vastuulla on lopettaa kapitalistien keinottelu.
  • Hallitusten velvollisuutena on kieltää irtisanomiset sekä palkkojen ja työoikeuksien leikkaaminen.

Maailman työläisten on autettava toisiaan

Viidellä mantereella toimiva MAL peräänkuuluttaa vaikeassa tilanteessa kansainvälisyyttä ja solidaarisuutta maailman työläisten välillä.

– Olemme tyytyväisiä Kuuban aloitteeseen lähettää 52 erikoistunutta lääkäriä Italiaan auttamaan pandemiaa.

– Onnittelemme työläisiä, jotka jatkavat näinä vaikeina aikoina elämän hammasrattaiden pyörittämistä, tuottaakseen ruokaa, lääkkeitä, kuljetusta, viestintää ja palveluita, jopa oman elämänsä vaarantaen.

– Kukaan ei saa tuntea olevansa yksin!