Toinen osa artikkelisarjassa, jossa käsitellään portugalilaisessa yhteiskunnassa esiintyvän rasismin taustoja ja äärioikeiston nousua maassa. Ensimmäinen osa on luettavissa täällä.

Rasismi on aina ollut läsnä Portugalin yhteiskunnassa, osittain johtuen maan menneisyydestä.

Jo 1400-luvulla aloitettu merentakaisen imperiumin rakentaminen teki Portugalista vanhimman ja pitkäaikaisimman länsieurooppalaisen siirtomaavallan. Afrikan ja Etelä-Amerikan aluevaltausten lisäksi valtio anasti itselleen pienempiä valtauksia ympäri maailmaa. Portugali kävi myös tuottoisaa orjakauppaa 300 vuoden ajan: laivauksissa kuljetettiin arviolta 4,6 miljoonaa orjaa, enemmän kuin minkään muun maan orjakaupassa.

Siirtomaiden itsenäisyysliikkeiden ja vapaussotien pakottamana Portugali siirtyi dekolonisaation tielle vuoden 1974 Neilikkavallankumouksen jälkeen. Pitkän siirtomaa-aikakauden jäännökset kuitenkin jatkuivat demokraattisella ajanjaksolla pyrkimyksinä uuskolonialistisiin suhteisiin entisten siirtomaiden kanssa.

Portugalilaisen kapitalismin nykyaikaistaminen 1960-luvulta alkaen, Salazarin hallinnon sopeutuminen vuoden 1945 jälkeiseen maailmanjärjestykseen, ja viime kädessä demokraattisen Portugalin liittyminen Euroopan talousyhteisöön ja sitten EU:iin –  kaikissa näissä prosesseissa maa hyötyi entisistä Afrikan siirtokunnista tulevasta työvoimasta, kuten Angolasta tai Kap Verdestä.

Tämä työvoima, yhdistettynä maan sisäiseen muuttoliikkeeseen maaseudulta teollisuuskeskuksiin, vaikutti nopeasti kehittyvään talouteen. Samalla siirtotyöläisten integroituminen työmarkkinoille oli melko epäsäännöllistä.

Tämä vastasi kapitalistisen luokan etuja, koska se edisti epäsäännöllisen, suojaamattoman, järjestäytymättömän työvoiman olemassaoloa, joka joutuu elämään kamalissa työolosuhteissa, ahtaissa slummeissa ja surkeilla palkoilla. Talouden näkökulmasta he eivät ole muuta kuin armeija paperitonta, matalapalkkaista työvoimaa, joka koostuu tärkeimmistä sosiaalisista ja kansalaisoikeuksista vieraantuneesta alaluokasta.

Portugalilaisella rasismilla on syvälle juurtuneet historialliset juuret, mutta se tulee esiin myös nykyaikaisissa sosioekonomisissa olosuhteissa. Rasismi on olennainen osa nykyaikaista Portugalin ja Euroopan kapitalismia, ei pelkästään siirtomaa-aikaista muinaisjäännöstä.

Yhteiskunnassa olemassa olevat rasistiset asenteet eivät kuitenkaan tähän asti olleet löytäneet poliittista ilmaisua. Nämä virrat olivat joko jakautuneet lukemattomien uusfasististen lahkojen kesken tai toisaalta integroituneet valtavirran oikeistopuolueisiin. Mutta tilanne muuttui huomattavasti viime vuonna. Lähestymme tätä kehitystä alla.

Äärioikeisto järjestäytyy uudelleen

Edellisessä artikkelissa tuotiin esiin, kuinka älylaitteet ja sosiaalinen media ovat auttaneet rasististen väärinkäytösten esiintuomisessa ja keskustelun herättämisessä institutionaalisesta väkivallasta.

Toisaalta Portugalissa, kuten muuallakin ympäri maailmaa, myös äärioikeisto ja sekalaiset rasistit ovat sopeutuneet tehokkaasti sosiaalisen median aikaan, käyttäen sitä mobilisaatioalustana ja keinona pelotella, uhkailla ja hiljentää vastustajiaan. Some-asiantuntijat arvioivat, että uudella äärioikeistolaisella puolueella Chegalla (josta puhutaan lisää alla) on käytettävissä noin kaksikymmentätuhatta valeprofiilia sosiaalisen median eri alustoilla.

Bairro da Jamaican tapauksen jälkeen (ks. artikkelisarjan ensimmäinen osa) äärioikeistolaisten trollien ja väkivaltaa ihannoivien rasistien tulilinjalla seisoivat kaikki rasismia vastustavien järjestöjen edustajat, kuten SOS Racismo tai vasemmistopuolue Vasen blokki (Bloco de Esquerda, BE). Uusfasistinen puolue PNR yritti marssia BE:n päämajalle tukeakseen poliisia. Tappouhkaukset ja vihaviestit levisivät tuolloin epävirallisissa Facebook-ryhmissä, joita poliisit ja heidän tukijansa pitivät.

SOS Racismon johtaja Mamadou Ba sai yli tuhat tappouhkausta tapahtumien jälkeen, suurin osa niistä armeijan ja poliisin henkilöstöltä. Julkisuuden henkilönä, joka on ollut aktiivinen rasististen poliisiväkivaltatapausten ympärillä, Mamadou on jatkuvasti pelottelun, uhkailun ja ajoittain fyysisten konfrontaatioiden kohde äärioikeistolaisille. Hän on joutunut sen vuoksi vaihtamaan perheensä asuinpaikkaa jo kahdesti.

Tämä on suomalaisten lukijoiden helposti tunnistama toimintatapa, koska Suomen äärioikeisto, Perussuomalaisista uusnatsistiseen PVL:een, käyttää juuri näitä samoja menetelmiä vastustajien hiljentämiseen. Portugalin tilanne Suomesta eroaa kuitenkin siinä, kuinka räikeä on yhteys fasismin ja valtion väkivalta-aparaatin välillä.

Poliisijärjestöt taantumusta tukemassa

Poliisivoimien oikeistolaisimmat elementit ovat pystyneet rakentamaan omat järjestönsä: suurin osa Alfragidessa kidutukseen osallistuvista poliiseista kuuluu yhteen Portugalin neljästätoista poliisiammattiyhdistyksestä, Sindicato Unificado da Polícia de Segurança Pública (SUP). Tämä liitto on ollut erittäin äänekkäästi tukemassa poliisin harjoittamaa väkivaltaa afrikkalaistaustaisia kohtaan.

Samana iltana, kun poliisi oli lyönyt Cláudia Simõesia (ks. artikkelisarjan ensimmäinen osa), SUP jakoi Facebook-tililleen kuvan mustelmista Cláudiaa vastaan hyökänneen poliisin käsissä, toivottaen hänelle terveyttä ja toivoen, ettei hän ole saanut mitään ”vakavia sairauksia” Cláudian puraisuista, kun nainen puolusti itseään. Julkaisu on tätä nykyä poistettu, mutta syyttäjänvirasto ilmoitti, että asiasta on tehtävä tutkimus.

Toinen poliiseista koostuva ryhmä, joka on osallistunut ja järjestänyt mielenosoituksia äärioikeistolaisen ja populistisen ohjelman ympärille on Movimento Zero, joka on ollut aktiivinen toukokuusta 2019 lähtien.

Nämä liikkeet liittyvät tiiviisti Portugalin politiikan uuteen tähteen: äärioikeistolaiseen, rasistiseen Chega-puolueeseen. Perinteisen konservatiivisen puolueen PSD:n entisen poliitikon perustama Chega on portugalilainen ilmentymä äärioikeistolaisesta taantumuksesta, joka näkyy kaikkialla maailmassa.

Portugalin äärioikeisto on elänyt tähän asti sekä laimennettuna valtavirran oikeistopuolueissa tai sitten hajonneena lukemattomiin pieniin uusfasistisiin lahkoihin. Nyt kun valtavirran oikeistopuolueet PSD ja CDS-PP kohtaavat tavallaan eksistentiaalisen kriisin, Chegalla on potentiaalia kerätä kannattajia kaikilta näiltä aloilta ohjelman ympärille, joka julistaa avoimesti tavoitteen kaataa liberaali demokraattinen järjestelmä, joka on hallinnut maata vuosien 1974-75 vallankumouksen ja vastavallankumouksen jälkeen.

Toistaiseksi puolueella on vain yksi kansanedustaja, sen perustaja ja johtaja André Ventura, mutta sen läsnäolo tiedotusvälineissä on erittäin suhteetonta: sensaatiohakuiset tabloidit toimivat käytännössä Venturan ”epävirallisena” mediaelimenä. Ventura oli viime toukokuuhun asti kommentaattori yhdessä näistä sensaatiohakuisista kanavista, mikä vahvisti hänen viestinsä tavoitettavuutta huomattavasti.

Portugalilainen aikakauslehti Visão julkaisi toukokuussa pitkän reportaasin, jossa alleviivattiin Venturan ja puolueensa yhteydet uskonnollisiin herätysliikkeisiin, sekä perinteisiin uusfasistisiin ryhmittymiin. Chegan varapuheenjohtaja ja sen ohjelman kirjoittaja Diogo Pacheco de Amorim esimerkiksi kuului terroristisen äärioikeistojärjestön johtaviin elimiin vuonna 1975 vallankumouksellisina päivinä.

Toinen Chegan johtohahmo, Luís Filipe Graça, on myös kuulunut uusfasistisiin järjestöihin. Yhteydet perinteiseen portugalilaiseen äärioikeistoon ovat ilmeisiä, vaikka kuinka Ventura vakuuttaa, ettei minkäänlaista äärioikeistolaisuutta hyväksytä puolueessa. Tämän lisäksi Visão toi esiin Chegan johtajien hämärät yhteydet luksuskiinteistöjen liiketoimintaan, näyttäen Chegan puhtaan porvarillisen luokkapohjan.

Poliisiliitto SUP:n puheenjohtaja Ernesto Peixoto Rodrigues oli Chegan ehdokas viimeisissä Euroopan parlamentin vaaleissa. Sillä välin hänet pakotettiin jäämään eläkkeelle poliisivoimista 83 päivän pituisen poissaolon vuoksi. Jo ennen sitä hänet on viety oikeuteen petoksen vuoksi.

André Ventura puhui poliisivoimien mielenosoituksessa eduskunnan edessä viime vuoden 21. marraskuuta. Hänellä oli päällään Movimento Zeron t-paita, kun väkijoukko huusi: ”kaikki mitä haluamme, on Ventura vallassa!” Poliisivoimien ammattiyhdistysten ympäröimä liike ravitsee Venturaa ja puoluettaan samalla kun tabloidimediaa käytetään ”epäpolittisena” äänitorvena.

Lauantaina 26. kesäkuuta Chega järjesti ensimmäistä kertaa oma mielenosoituksensa Lissabonissa, ”Portugali ei ole rasistinen”- otsikon alla. Vain muutama satoja ihmisiä tuli paikan päälle, mutta se osoittaa, että Chegalla on tavoitteena ottaa kadut haltuun vasemmistolta. Samalla se näyttää, että Chega pyrkii levittämään juuriaan laajemmalle yhteiskunnalliselle pohjalle, erityisesti pikkuporvariston keskuudessa.

Tämä on historiallisen fasismin erityinen piirre verrattuna muihin taantumuksellisiin ja autoritaarisiin liikkeisiin, ja tässäkin Chega voi onnistua tekemään jotain, jossa perinteinen äärioikeisto ei koskaan onnistunut vuosien 1974-75 vallankumouksen jälkeen.

Pystyykö vasemmisto tarjoamaan vaihtoehtoa?

Valtavirran oikeiston kriisi avasi mahdollisuuden oikeiston uudelleenorganisointiin Portugalissa.

Ventura ja Chega onnistuivat perustamaan foorumin, joka voi tavoittaa laajan oikeistolaisen joukon, valtavirran puolueista pakenevista konservatiiveista uusnatsistisiin roistoihin. He ovat onnistuneet jo kokoamaan suuren joukon ihmisiä ohjelmansa ympärille, joka vaatii julkisesti liberaalin demokratian taantumuksellista kaatamista.

Mikä tärkeämpää, he tekivät sen suhteellisella menestyksellä vaaleissa, saaden kansanedustajaehdokkaan valituksi ja siten normalisoiden läsnäolonsa poliittisella kentällä, julkisessa keskustelussa, ja kaduilla. Aiemmin mikään muu äärioikeistolainen organisaatio ei ole pystynyt tähän sitten Neilikkavallankumouksen.

Näyttää siltä, että maailmanlaajuinen populististen äärioikeistolaisten puolueiden nousu on vihdoin tullut Portugaliin perinteisen oikeiston kriisin myötä. Pääministeri António Costan ”vasemmistolainen” hallitus, ns. Geringonça, ei ole koskaan ratkaissut maata vaivaavia syviä yhteiskunnallisia ja taloudellisia ristiriitoja.

Ne puolueet, jotka voisivat tarjota vaihtoehdon uusliberalismille, Vasen blokki ja kommunistinen puolue (PCP), ovat käytännössä kihloissa Costan sosialidemokraattisen PS:n kanssa. Jälkimmäinen on pystynyt saamaan legitimiteettiä siitä hyvin vähästä, mikä on parantunut EU:n, EKP:n ja IMF:n muodostaman troikan talouskurivuosien jälkeen, kun taas vasemmistolaisemmat puolueet ovat menettäneet kannatustaan. Siksi on selvää, ketä tämä kihlaus hyödyttää eniten.

Toistaiseksi näyttää siltä, että Chega on hyödyntänyt pääasiassa perinteisten oikeistopuolueiden konkurssista, mutta nyt, kun meille on tullut uusi tuhoisa talous- ja kansanterveyskriisi, Chega saattaa pystyä puristamaan lonkeroidensa keski- ja alaluokkien syvempien kerrosten joukkoon.

Ventura ja hänen puolueensa ovat jatkuvasti vaatineet rankaisematta jättämistä poliisin julmuuden ja rasismin tapauksissa. Jos tähän mennessä poliisiväkivalta afrikkalaistaustaisen enemmistön lähiöissä on ollut melko mielivaltaista, kuten nähtiin tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa.  Mahdollinen Ventura hallitus tarkoittaisi vapaita käsiä lyödä, vammauttaa, ampua ja tappaa.

Tämän vuoksi todennäköisesti poliisit lauloivat marraskuun mielenosoituksessa, ”kaikki mitä haluamme, on Ventura vallassa!”