Clara Zetkin: Fasismi on voitettava

Elokuun 30. päivänä 1932, nousevan natsivallan varjossa, Clara Zetkin – saksalainen marxisti ja Saksan kommunistisen puolueen (KPD) jäsen – avasi Reichstagin (Saksan parlamentin) viimeiseksi jääneen istunnon.

Parlamentin vanhimpana jäsenenä Zetkin toimi istunnon puheenjohtajana ja hänellä oli oikeus pitää avauspuhe. Hän käytti tuota oikeuttaan kutsuakseen kaikki työtätekevät ja sorretut yhdistymään fasismin uhan murskaamiseksi, käymään kohti sosialistista vallankumousta ja kumoamaan maan porvarillisen hallituksen, joka oli osallinen natsien nousuun, rikkoi Saksan perustuslakia eikä kyennyt vastustamaan lama-ajan kauhuja.

Vaikka Zetkin oli lähes sokea ja liikuntakyvytön (hänet täytyi kantaa puhujakorokkeelle), ja natsit olivat uhanneet hänen henkeään, hän piti kiihkeän puheen, jossa muotoili strategian ”kaikkien työläisten yhteisrintamalle fasismin pysäyttämiseksi”.

Työläisten liike ei onnistunut pysäyttämään natseja. Machtergreifung (valtaannousu) tapahtui seuraavan tammikuun lopussa: presidentti von Hindenburg nimitti Adolf Hitlerin Saksan valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933.

Valtiopäivät hajotettiin. Kommunistinen puolue kiellettiin. Sen jäsenet joko vetäytyivät maan alle, lähtivät maanpakoon tai tulivat kidutetuiksi ja murhatuiksi. Työväenluokan järjestöt lakkautettiin. Lähes sata valtiopäivien ei-natsijäsentä otettiin kiinni ja tapettiin.

Clara Zetkin pakeni Moskovaan, missä kuoli saman vuoden kesäkuussa. Työväenluokan kommunistisen vallankumouksen kynnyksellä ollut Saksa muuttui vain hieman yli kymmenessä vuodessa natsidiktatuuriksi, joka toi Eurooppaan sodan ja kansanmurhan.

Alla on Zetkinin puhe sellaisena, kuin se kirjattiin Reichstagin pöytäkirjaan ja julkaistiin International Publishers –kustantamon kokoelmassa Zetkinin valikoituja kirjoituksia ja puheita.

Puhe on aiemmin julkaistu englanniksi myös Diary of a Walking Butterfly -blogissa ja ylläoleva johdanto Socialist Worker -julkaisussa. Zetkinin puheesta löytyy lisäksi äänitallenne Archive.org–sivustolta. Proletaarit julkaisee puheen ensimmäistä kertaa suomeksi käännettynä.


Hyvät naiset ja herrat!

Valtiopäivien nyt kokoontuessa ryöpyttää luhistuvan kapitalismin aiheuttama kriisi Saksan työtätekevien massojen ylle mitä hirveimmän kärsimyksen raekuuron. Miljoonat työttömät näkevät nälkää, sosiaalihuollon almujen varassa tai aivan ilman niitä, ja syksyn ja talven aikana heidän lukumääränsä tulee vielä miljoonilla kasvamaan. Nälänhätä tulee koitumaan myös kaikkien muiden sosiaaliavun varaan joutuneiden kohtaloksi.

Ne, joilla yhä on työpaikka, saavat niin pientä palkkaa, etteivät he saa korvatuksi sitä hermostollista ja lihasenergiaa, jonka teollisuuden jatkuvasti lisääntyvä rationalisointi heistä imee, eivätkä he tietenkään kykene myöskään tyydyttämään kulttuurisia tarpeitaan. Yleisen sopimisen ja työehtosopimusneuvottelujen rajoitukset tulevat entisestään alentamaan jo alennettuja palkkoja.

Yhä useammat käsityöläiset ja pikkukauppiaat sekä pienten ja keskisuurten tilojen talonpojat ovat perikadon partaalla. Talouden romahtaminen ja kulttuurimäärärahojen supistuminen tuhoavat henkisen työn tekijöiden toimeentulon.

Heidän vaikuttamisalueensa kaventuu jatkuvasti. Idässä sytytetty suurpalo (jota on lännessä pyritty tarmokkaasti lietsomaan, paljolti Neuvostoliiton ja sen sosialistisen rakennustyön tuhoamiseksi) voisi saada Saksassa aikaan sellaista kauhua ja tuhoa, että viime maailmansodan hävitys sen rinnalla kalpenisi.

Saksan presidentin kabinetti on sivuuttanut valtiopäivät ja kaapannut vallan omiin käsiinsä palvellakseen monopolikapitalismin ja suurmaanomistajien etuja, ja tämä on tapahtunut Reichswehrin kenraalien myötävaikutuksella. (Kommunistiedustajien huutoja: ”Hyvin sanottu!”)

Kaikkivaltiudestaan huolimatta kabinettihallitus on toistaiseksi epäonnistunut niin sisä- kuin ulkopolitiikassaankin. Sen sisäpolitiikkaa leimaa, kuten edeltäjäänsäkin, hätätilalainsäädäntö, joka luo hätätiloja kasvattamalla jo olemassa olevia hätätiloja.

Saman aikaan kabinettihallitus kyseenalaistaa massojen oikeuden taistella tätä kärsimystä vastaan. Hallituksen mielestä hädänalaisia ovat suurmaanomistajat, vararikkoiset tehtailijat, suurpankkiirit, laivanvarustajat ja häikäilemättömät keinottelijat. Sen vero-, tariffi- ja kauppapolitiikka riistää laajaa työtätekevää väestönosaa palkitakseen pieniä edunsaajaryhmiä.

Se pahentaa kriisiä asettamalla rajoituksia kulutukselle, tuonnille ja viennille. Sen ulkopolitiikka vahingoittaa työtätekevien etuja (kommunistien huutoja: ”Se on totta!”). Sen toimia ohjaavat imperialistien juonet ja se sallii Saksan ailahdella päättämättömänä ja diletanttimaisena häpeämärrömästä nöyristelystä sapelinkalisteluun ja takaisin, ja tällainen asenne tekee Saksasta yhä riippuvaisemman Versaillesin rauhansopimuksen suurvalloista. (Kommunistit huutavat: Totta!”)

Sellainen politiikka vahingoittaa suhteitamme Neuvostoliittoon, ainoaan valtioon, joka rehellisellä rauhanpolitiikallaan ja taloudellisella nousullaan voi tukea saksalaista työväenluokkaa (kommunistien huutoja: ”Totta!”).

Hallitus kantaa täyden vastuun viime viikkojen salamurhista, koska poisti natsien Sturmabteilungin univormun käyttökiellon ja suhtautui myötämielisesti fasistien kansalliskaarteihin. Se yrittää turhaan saada ihmisiä unohtamaan moraalisen ja poliittisen syyllisyytensä kiistelemällä liittolaistensa kanssa vallanjaosta, sillä vuodatettu veri sitoo sen ikuisesti fasistisiin salamurhaajiin.

Valtiopäivien voimattomuus ja kabinettihallituksen kaikkivaltius kuvastavat porvarillisen liberalismin rappiota ja tuotantojärjestelmän romahtamista. Tämä ulottuu myös reformistiseen sosialidemokratiaan, joka perustuu niin teorialtaan kuin käytännöltäänkin porvarilliseen yhteiskuntajärjestelmään.

Papenin ja Schleicherin hallitus on vain suora jatke Bruningin hallitukselle, jota sosialidemokraatit suvaitsivat ja jolle puolestaan oli sosialidemokraattien politiikka jo antanut suuntaviivat. (Kommunistien huutoja: ”Hyvä hyvä!”) ”Pienemmän pahan politiikka” vahvistaa taantumuksellisten voimien vallantuntoa ja sen tarkoitusena on johtaa pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen: joukkojen passivoitumiseen.

Ne suostutellaan pitäytymään voimankäytöstä parlamentin ulkopuolella. Tällöin myös parlamentin merkitys proletariaatin luokkataistelussa pienenee. Se että parlamenttia voidaan nykyään rajoitetusti hyödyntää työläisten taistelussa, johtuu ainoastaan siitä, että sillä on massojen voimakas tuki seiniensä ulkopuolella.

Ennen kuin valtiopäivät voi ryhtyä käsittelemään päivänpoliittisia kysymyksiä, sen on toteutettava yksi keskeinen tehtävä: kaadettava hallitus, joka uhkaa perustuslain vastaisesti lopullisesti syrjäyttää valtiopäivät.

Valtiopäivät voisi syyttää valtakunnan presidenttiä ja ministereitä perustuslain rikkomisesta, ja uusien rikkomusten ilmetessä saattaa heidät Leipzigin valtiollisen oikeuden eteen. Heidän viemisensä tämän korkean oikeusistuimen eteen olisi kuitenkin sama kuin syyttäisi paholaista hänen oman isoäitinsä edessä. (Huutoja: ”Niin juuri!”, ja aplodeja kommunistiedustajilta)

On päivänselvää, että parlamentti on voimaton kun vastassa ovat asevoimat ja kaikki muut porvarillista valtiota tukevat toimijat yhdistettyinä fasistien terroriin, porvarillisen liberalismin pelkuruuteen ja proletariaatin suuren osan passiivisuuteen.

Hallituksen kaataminen valtiopäivillä voi toimia vain merkkinä parlamentin ulkopuolella olevien suurten joukkojen mobilisointiin kohti vallankaappausta. (Kommunistit huutavat: ”Niin juuri!”) Tämän taistelun päämääränä täytyy olla työläisten taloudellisten ja yhteiskunnallisten kykyjen sekä heidän joukkovoimansa täysimittainen käyttöönotto.

Taistelu on käytävä ennen kaikkea fasismin voittamiseksi, sillä se pyrkii verellä ja raudalla hävittämään kaikki työläisten luokkatietoisuuden ilmaukset. Vihollisemme tietävät hyvin, että vain pieni osa proletariaatin voimasta juontuu parlamenttipaikkojen lukumäärästä. Sen voima kumpuaa ennen kaikkea sen poliittisista ja kulttuurisista järjestöistä sekä ammattiyhdistysorganisaatioista.

Belgian esimerkki osoittaa työläisille, että syvimmänkin talouslaman aikana suurlakko voi olla toimiva ase edellyttäen että sen käyttöä tukee joukkojen päättäväisyys ja uhrivalmius, että joukot eivät epäröi laajentaa taistelua ja ovat valmiita käyttämään voimakeinoja vihollisen yhdistyneitä voimia vastaan. (Kommunistiedustajat huutavat: ”Nimenomaan!”)

Työväenluokan harjoittama parlamentin ulkopuolinen voimankäyttö ei saa pysähtyä perustuslakia rikkoneen hallituksen kaatamiseen. Sen tulee katsoa nykyhetkeä pidemmälle ja valmistautua koko porvarillisen valtion ja sen perustan, kapitalistisen järjestelmän, kumoamiseen.

Niin kauan kuin kapitalistinen järjestelmä on vallalla, kaikki pyrkimykset kriisin lieventämiseksi ainoastaan pahentavat tuhoa. Valtio ei ole pystynyt vaikuttamaan tilanteeseen, sillä porvarillinen valtio ei kontrolloi taloutta, vaan kapitalistinen talous päin vastoin kontrolloi valtiota. (Kommunistiedustajien huutoja: ”Totta!”)

Omistavan luokan valtakoneistona valtio voi toimia vain sen hyväksi tuottavien ja kuluttavien joukkojen kustannuksella. Suunnitelmatalous on kapitalismin oloissa mahdottomuus. Sen suuntaiset pyrkimykset kaatuvat tuotantovälineiden yksityisomistukseen. Suunnitelmatalous on mahdollinen vain sen jälkeen kun tuotantovälineiden yksityisomistus on lakkautettu.

Ainoa keino voittaa talouskriisi ja kumota kaikki imperialististen sotien uhkat on proletariaatin vallankumous, (Kommunistiedustajien huutoja: ”Bravo!”) joka hävittää tuotantovälineiden yksityisomistuksen ja varmistaa siten suunnitelmatalouden toimimisen.

Venäjän vallankumous on suuri historiallinen todiste kaikesta tästä. Se on osoittanut, että työläisillä on voimaa voittaa kaikki viholliset, niin oman maan kapitalistit kuin ulkomaiden imperialistiset ryöstäjätkin. Se on repinyt silpuksi sellaiset orjasopimukset kuin Versaillesin rauhansopimus. (Kommunistit huutavat: ”Juuri niin!”)

Neuvostovaltio on myös todistanut, että työläiset ovat kypsiä rakentamaan uuden talousjärjestelmän, jossa yhteiskunnan korkeampi taloudellinen kehitys on mahdollinen ilman tuhoisia kriisejä, koska peruste anarkkiseen tuotantometodiin – tuotantovälineiden yksityisomistus – on hävitetty.

Taistelu vallitsevaa tuhoisaa kärsimystä vastaan on samalla taistelua työläisjoukkojen vapauden puolesta. Katseet on suunnattava kohti tätä kirkasta päämäärää, jota illuusio vapauttavasta demokratiasta ei saa himmentää. Työläisjoukkojen ei pidä pelätä brutaalia väkivaltaa, uusia maailmansotia ja fasistien riehuntaa, joiden avulla kapitalismi pyrkii turvaamaan olemassaolonsa.

Tärkeintä olisi muodostaa välittömästi kaikkien työläisten yhteinen rintama fasismin pysäyttämiseksi, (Kommunistien huutoja: ”Nimenomaan!”) orjuutettujen ja riistettyjen suojelemiseksi, omien joukkojen ja organisaatioiden sekä oman hengissäpysymisen turvaamiseksi.

Ennen tätä välttämätöntä historiallista vaihetta on kaikenlaiset hillitsevät ja eriävät mielipiteet pidettävä taka-alalla. Kaikkien, jotka tuntevat itsensä uhatuiksi, jotka kärsivät ja kaipaavat vapautusta, tulee liittyä yhteiseen rintamaan fasismia ja niitä vastaan, jotka sitä edustavat hallituksessa.

Seuraavaksi työläisten on käytävä rohkeasti kasvotusten fasismin kanssa. Se on välttämätöntä yhtenäisen rintaman muodostamiseksi kriisejä ja imperialistisia sotia sekä niiden alkusyytä, kapitalistista tuotantojärjestelmää, vastaan. Miljoonien työtätekevien miesten ja naisten kapina Saksassa nälkää, orjuutta, fasistisia murhia ja imperialistisia sotia vastaan kuvastaa koko maailman työläisten väistämätöntä kohtaloa.

Tämän kansainvälisen kohtalonyhteyden yhteen takoma taisteleva yhteisö liittyy neuvostoliittolaisten veljiensä ja sisartensa etujoukkoon. Eri maiden lakot ja kapinat kertovat merkkitulten tavoin Saksan taistelijoille, etteivät he ole yksin. Perinnöttömät ja alistetut ihmiset kaikkialla alkavat liikehtiä noustakseen valtaan.

Siihen työläisten yhteisrintamaan, joka Saksassakin on nyt muodostumassa, on kuuluttava myös niiden miljoonien naisten, jotka yhä kantavat seksuaalisen orjuuden kahleita (kommunistien huutoja: ”Hyvä hyvä!”) ja jotka on siksi pakotettu mitä raskaimpaan luokkaorjuuteen. Nuorison, joka tahtoo kukoistaa ja kypsyä, on taisteltava etujoukoissa.

Nyt heidän on sokeasti toteltava ja alistuttava riistettäviksi pakollisen työvelvoitteen johdosta. Tähän yhteisrintamaan kuuluvat myös kaikki ne, jotka tekevät henkistä työtä, kasvattavat yhteistä vaurautta ja rikastuttavat tietämyksellään ja ahkeruudellaan kulttuuria, mutta joita nykypäivän porvarillinen valtio pitää hyödyttöminä.

Yhteisrintamaan kuuluvat myös palkkaorjat, jotka ovat samalla kertaa sekä riippuvaisia kapitalismin suojeluksesta että ylläpitävät kapitalismia ja ovat sen uhreja.

Avaan tämän istunnon täyttääkseni velvollisuuteni kunniapuhemiehenä ja toivon, että raihnaisuudestani huolimatta voin vielä kokea sen onnen, että saan kunniapuhemiehenä avata Neuvosto-Saksan ensimmäiset neuvostovaltiopäivät.


Käännös: Heli Pohjanhovi.