Kuunteleeko Marinin hallitus vähäosaisten ääntä?

Työttömien järjestöt järjestivät Säätytalon edustalle mielenilmauksen Marinin hallituksen budjettiriihen alkaessa maanantaina 14.9.2020. Tapahtumassa käytetyissä puheenvuoroissa lähetettiin monenlaisia terveisiä.

Kritiikkiä saivat osakseen mm. työttömyysturvaa heikentävät suunnitelmat, leikkaukset sosiaali- ja terveysjärjestöiltä, HX-hävittäjähankinnat sekä luonnonsuojelun ja ilmastotekojen puutteet.


Proletaarien puolesta puheenvuoron käytti Sippo Kähmi.


Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen täällä Säätytalon edessä. Olen ollut täällä niin sateenkaari-sixpackin kuin Sipilän hallituksenkin aikana.

Vaatimuksia on ollut monia, mutta samat teemat ovat toistuneet vuodesta toiseen: älkää laittako talouskriisin laskuja köyhien ja työtätekevien maksettaviksi, ottakaa rahaa sieltä mistä sitä löytyy, pysäyttäkää asehankinnat, tehkää oikeita ilmastotekoja.

Ja tänään täällä ns. kansanrintamahallituksen valtakaudella, me joudumme jälleen vaatimaan samoja asioita – tosin nyt meillä ei ole ainoastaan käsissä talouden ja ilmaston kriisit, vaan sen päälle koronaviruksen tuoma terveyskriisi.

Monilla aloilla on koettu ennennäkemätön yt-neuvotteluiden ja lomautusten aalto. Kaksi kolmesta Suomen kunnasta arvioi lomauttavansa henkilöstöään. Tuottaviakin tehtaita suljetaan pääoman kerryttämisen takaamiseksi. Työväki ja vähävaraiset kantavat poikkeustilasta kovimman hinnan.

Hallituksen tavoitteena on ollut työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin. Kuitenkin Valtionvarainministeriö pohtii taas miten työttömiä voisi uhkailla erilaisilla sanktioilla, jos eivät löydä töitä: Poistetaan eläkeputki, porrastetaan ansiosidonnainen työttömyysturva, luovutaan vuorotteluvapaasta ja korotetaan opintotuen tulorajaa. Nämä eivät ole työllisyystoimia, vaan toimia, joilla ennestään heikennetään työväen ja voimistetaan omistajien asemaa!

Kun pääministeri Marin esitti päätöksestä sulkea Kaipolan paperitehdas yhden ihmettelevän kommentin, elinkeinoelämän pamput ryhtyivät elämöimään: yllyttääkö pääministeri luokkataisteluun!

Minä sanoisin, että kun oikeisto ja elinkeinoelämä nyt puhuvat uudesta talouden säästökuurista, uudesta kikystä, palkankorotusten nollalinjasta – se on taloudellista luokkataistelua.

Kun omistava luokka on viime vuosikymmenen aikana junaillut itselleen erilaisia vero- ja maksuhelpotuksia lähes 22 miljardia euroa – se on poliittista luokkataistelua.

Kun se maalaa muutaman suuromistajan edun koko Suomen eduksi, se on ideologista luokkataistelua.

Juuri nyt olisi korkea aika käydä tuossa taistelussa vastahyökkäykseen.

Työväenliikkeen on painostettava hallitusta omilla aloitteillaan eikä vain odotettava, että sieltä tulee kyllä hyviä päätöksiä. Jos lähdemme hakemaan torjuntavoittoja tai muruja pöydältä, muruja me tulemme myös saamaan.

Minä tiedän että tänään omassa naapurustossani, kuten monilla muilla paikkakunnilla, tulevat ihmiset taas jonottamaan leipäjonossa saadakseen viikon ateriansa. Kun samaan aikaan täällä kivitalossa pukumiehet ja -naiset valmistautuvat ostamaan kymmenellä miljardilla uusia sotakoneita, on uskallettava sanoa: tämä on väärin!

Ne ovat miljardeja, jotka olisi voitu kohdistaa arkielämän toimeentuloon, työpaikkojen luomiseen, julkiseen terveydenhuoltoon, Suomen hiilineutraaliuteen, mihin tahansa muuhun kuin ilmastoa tuhoavan ulkomaisen sotateollisuuden tukemiseen.

Me tiedämme jo etukäteen, että poliitikot eivät aio budjettiriihessä nostaa tätä kysymystä esiin. Siihen on sitouduttu jo edellisellä hallituskaudella. Heidän ei tarvitse kuunnella meitä, kun olemme hajanainen joukko.

Mutta meillä on mahdollisuus lakkoihin ja työnseisauksiin, oikeasti vaikuttaviin protesteihin, joilla saamme äänemme kuuluviin niin, että poliitikkojenkin on pakko meitä kuunnella. Meillä on poliittista ja taloudellista voimaa, jos haluamme käyttää sitä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kuunteleeko Marinin hallitus vähäosaisten ääntä?

Kommentointi on suljettu.