Teksti: Manuel Afonso ja Tiago Castelhano / Käännös: Tiago Silva

Alkuperäinen teksti on julkaistu portugaliksi Semear o Futuro -kollektiivin sivuilla. Ensimmäinen osa julkaistiin Proletaarit -sivuillamme. Tässä toisessa osassa Castelhano ja Afonso käsittelevät yhteisrintamataktiikan ajankohtaisuutta.

Mikä on yhteisrintama käytännössä?

Yhteisrintama on toimintatapa, joka kehottaa kaikkia työväenluokan järjestöjä, proletaaristen puolueiden ja ammattiliittojen johtajia ja rivijäseniä taistelemaan yhdessä porvariston hyökkäystä vastaan. Toisin sanoen, se on taistelua työväenluokan yhtenäisyyden puolesta porvaristoa vastaan. Siksi se tunnettiin myös Leninin ja Trotskin aikana nimellä “luokka luokkaa vastaan”.

Trotski selittää: ”yhteisrintaman ongelma – huolimatta tuolloin väistämättömästä jakautumisesta eri työväenluokan poliittisten järjestöjen välillä – johtuu kiireellisestä tarpeesta varmistaa, että työväenluokalla on mahdollisuus rakentaa yhteisrintama pääoman torjunnassa.”

Suurissa puolustustaisteluissa joukoilla on taipumus pakottaa työväenluokan suurimmat puolueet, toisinaan heidän tahtoaan vastaan, siirtymään kohti yhteisrintamaa. Näin tapahtuu tällä hetkellä maailmassa, vahvistaen niitä näkökulmia jotka ovat puolustaneet tätä taktiikkaa nykyisessä puolustustilanteessa. Esimerkiksi äskettäin Ranskassa oli de facto yhteisrintama, joka kokosi vasemmiston ja useimmat ammattiliitot Macronin hallitusta vastaan. Chilessä muodostettiin ”kansallisen yhtenäisyyden komitea” [Mesa de Unidad Nacional], joka yhdisti enemmistön vasemmistosta, tärkeimmän ay-keskusjärjestön ja feministiliikkeen. Argentiinan ja jopa Portugalin feministisessä taistelussa harjoitetaan myös yhteisrintamaa feministisen verkoston Rede 8 de Marçon muodostamisessa.

Myös 6. kesäkuuta pidettiin Portugalissa mielenosoitus rasismia vastaan, solidaarisuuden osoituksena George Floydille, mikä oli osittain askel yhteisrintamaa suuntaan. Alun perin se oli mielenosoitus joka koostui ympäristökollektiiveista, asumisoikeusaktiiveista ja vasemmistoaktiiveista. George Floydin traagisen kuoleman vuoksi afrikkalaistaustaisten liikkeen ja muiden kollektiivien välillä oli pyritty yhdistämään voimia, mikä mahdollisti suurimman antirasistisen mielenosoituksen Portugalissa, jossa yli 10 000 ihmistä meni kaduille pandemian aikana. Se oli historiallinen ja mieleenpainuva päivä. Kaikki nämä rintamat muodostuivat kamppailujen painostuksesta. Ne ovat klassisia esimerkkejä siitä, kuinka yhteisrintamapolitiikka sallii taistelun edetä, taistella hallitusta vastaan ​​ja auttaa joukkoja taistelemaan.

Eikö yhteisrintama koske vain fasistisia vallankaappauksia ja fasismin uhkaa?

Ei, vaan yhteisrintama soveltuu työväenluokan vahvistamiseen erityisesti tilanteissa, joissa voimatasapaino on epäsuotuisa. Toisin sanoen, kun luokka on jaettu useisiin puolueisiin ja järjestöihin porvarillisen hyökkäyksen aikana, vaikka hyökkäys ei ilmenisikään fasistisen vallankaappauksen tai fasismin uhkana.

Ranskassa ammattiliittojen ja vasemmiston muodostama rintama Macronia vastaan ​​on hyvä esimerkki. Se muodostuu hetkessä, kun porvaristo hyökkää ja hallinnot ”bonapartisoituvat”, myös Portugalissa. Eli, kaksi yhteisrintaman muodostamisen ehtoa – proletariaatin jakautuminen ja porvariston hyökkäys – toteutuvat tämän päivän todellisuudessa.

Kuten Trotski summasi, ”Taistelussaan, proletariaatti tarvitsee riviensä yhtenäisyyden. Tämä pätee sekä sektoriallisiin taloudellisiin konflikteihin yritysten rajoissa, että ’kansallisiin’ poliittisiin taisteluihin, kuten fasismin vastustamiseen. Yhteisrintamataktiikka ei siis ole satunnaista ​​tai keinotekoista, myöskään ei ole joku hämärä manööveri. Ei, vaan se johtuu täydellisesti proletariaatin olosuhteiden kehityksen objektiivisesta kehityksestä.”

Onko yhteisrintama sama kuin kansanrintama?

Ei, niillä on itse asiassa päinvastainen sisältö. Yhteisrintama on työväenluokan järjestöjen rintama porvaristoa, sen järjestöjä ja valtiota vastaan. Kansanrintama on [työväenluokan järjestöjen rintama] porvarillisten puolueiden kanssa, ja sen kautta porvariston ja sen valtion kanssa.

Nykyään Portugalissa yhteisrintamapolitiikka tarkoittaa rintamaa [vasemmistopuolue] BE:n, [kommunistinen puolue] PCP:n, [ay-keskusjärjestö] CGTP:n ja muiden yhteiskunnallisten liikkeiden välillä (antirasistinen liike, feministinen liike, lgbt-liike, ilmastoliike ja liike asumisen puolesta) porvaristoa ja sen puolueita vastaan (PS, PSD, CDS, ja Chega). Kuten olemme jo maininneet, yhteisrintama on ”luokka luokkaa vastaan” -taktiikka, joka vastustaa toista stalinismin edistämää taktiikkaa, joka on kansanrintama. Edellä mainittu taktiikka toteutui Portugalissa, kun työväenpuolueet (BE ja PCP) liittoutuivat eduskunnassa [porvaripuolue] PS:n kanssa.

Tämä virhe [yhteisrintaman ja kansanrintaman sekoittaminen toisiinsa], joka johtui yhteisrintamataktiikan opportunistisesta tulkinnasta, seurasi Hitlerin voittoa Saksassa, kun stalinistit, erityisesti vuodesta 1933, alkoivat käyttää yhteisrintamapolitiikkaa tekosyynä epätoivoiseen liittolaisten etsimiseen ilman poliittisen itsenäisyyden kriteereitä. He käyttivät Kolmannen internationaalin sanoja yhteisrintamasta ja vääristivät niitä, muuttamalla sen järjestäytyneeksi yhtenäisyydeksi ”demokraattisen” porvariston kanssa. Tässä tapauksessa se tarkoitti työläisten ja porvarien hallituksen muodostamista.

Luokkasovun hallituksella ei ole mitään tekemistä yhteisrintamapolitiikan kanssa. Yhteisrintama tarkoittaa kaikkien proletaaristen järjestöjen yhtenäisyyttä, olkoon kyseessä puolueet tai ammattiyhdistykset, taistelussa porvarillista hyökkäystä vastaan. Stalinin tekemä kansanrintaman (eli, luokkasovun) teoretisointi on symmetrinen virhe, jonka hän teki ennen Hitlerin valtaan tulemista, kun hän kieltäytyi tekemästä yhteisrintamataktiikkaa sosiaalidemokraattien kanssa. Stalinismi siirtyi nopeasti lahkolaisesta virheestä opportunistiseen virheeseen. Kansanrintamapolitiikka on jatkunut tähän päivään asti, aina huonoin tuloksin, koska työväenluokan ja porvariston edut eivät ole sovitettavissa yhteen.

Johtopäätös

Näin päätellään, että:

1) Yhteisrintamataktiikan lähtökohta on marxilaisuus ja vallankumouksellinen perinne;

2) se perustuu ”luokka luokkaa vastaan”-ajatukseen, toisin sanoen työläisten ja heidän järjestöjensä ja puolueiden yhdistämiseen porvariston järjestöjä, puolueita ja hallituksia vastaan;

3) että tämän taktiikan soveltamisedellytykset, eli työväenluokan jakautuminen ja porvariston hyökkäys, toteutuvat tänään useimmissa maissa;

4) että joukot itse ajavat tämän taktiikan käyttöä aloittaessaan suuria mobilisaatioita porvariston hyökkäystä vastaan;

5) että sekä teoriassa että käytännössä tämä on taktiikkaa ja politiikkaa, jonka avulla reformistiset virrat voidaan testata;

6) että vallankumouksellisten itsenäisyys on mahdollista ja välttämätöntä yhteisrintarintaman muodostamisen aikana sekä silloin, kun se konkretisoituu.