Katalonialainen räppäri tuomittiin vankilaan ”monarkian halventamisesta”

Lleidan maakunnasta kotoisin oleva räppäri Pablo Hásel on uusi sananvapauden puolustajien symboli Espanjassa. Espanjan korkein oikeus tuomitsi Háselin vuonna 2018 yhdeksäksi kuukaudeksi ja yhdeksi päiväksi vankeuteen. Tuomioistuin piti Háselin sosiaalisessa mediassa julkaisemia musiikkikappaleita ​​ja viestejä piti monarkian ja poliisin vastaisina, väkivaltaan yllyttävinä ja terrorismia ylistävinä.

Hásel sai 2. helmikuuta tuomioistuimelta ilmoituksen, jossa häntä vaadittiin saapumaan vankilaan kymmenen päivän kuluessa. Räppäri vahvisti, ettei hän noudata tuomioistuimen määräystä tulla vapaaehtoisesti vankilaan.

”Todennäköisesti he tulevat pidättämään minut”, sanoo Hásel ja vakuuttaa, ettei hän pyydä armahdusta. Toisin kuin vastaavista syistä tuomittu räppäri Valtonyc, joka pakeni Belgiaan, hän ei valitse maastapakoa. Hasél sanoo, että Valtonycin valinta ”ei synnytä paljon solidaarisuutta ja hänen tilanteensa normalisoitui”. Haastattelussa TV3:lle Hásel tunnusti hämmästyksensä saadessaan luvan matkustaa Belgiaan ja Venezuelaan viimeisen tuomion jälkeen. ”He tekivät hyvin selväksi, että he haluavat minun lähtevän, koska olen ongelma”, hän totesi.

”Jos he haluavat hiljentää viestini, jotta toiset eivät toista sitä, niin minun pidätykselläni he saavat aikaan päinvastaista; se voi tuottaa enemmän hyötyä aatteelle kuin maanpakoon lähteminen”, Hasél sanoi ja tunnusti pohtineensa paljon asiaa ennen päätöstä tehdä vankilasta  taas yksi rintama hänen taisteluunsa.

Valtonyc-tapauksesta edelleen Hasél muistutti, että kun hänet tuomittiin, hän sai tukea tuolloin oppositiojohtaja Pedro Sánchezilta (sosialidemokraattipuolue PSOE). ”Se, että räppäri joutuu vankilaan, on erittäin huono oire demokratian tilasta”, sanoi Espanjan valtion nykyinen pääministeri toukokuussa 2018. Nyt ei pelkästään Sánchezin, mutta myös vasemmistokoalitio Unidas Podemos hallituskumppanien hiljaisuus saa osakseen Hasélin kritiikin: ”He eivät kumonneet ‘tukahduttamislakia’ (ley mordaza), kuten lupasivat, vaan jatkoivat sitä hyväksymällä ’digitaalisen tukahduttamislain’”, kritisoi Hásel Nueva Revolución -sivuston haastattelussa.

Mitä tulee sanoituksiin ja viesteihin, jotka johtivat tuomitsemiseen, yksi kritiikin kohteista, entinen kuningas Juan Carlos, on itse paennut Espanjasta korruptioepäilyjen vuoksi, Hasél sanoo, että ”nämä eivät ole loukkauksia, vaan todistettuja tosiasioita. Viestini on todella vaarallinen heille, kun ehdotan kansantasavaltaa, jossa työväenluokka ottaa vallan. Jos monarkisti-fasistiselle hallinnolle ei ehdoteta vaihtoehtoa, he eivät enää pelkää, kun heidän rikoksiaan ilmiannetaan”, hän sanoo samassa haastattelussa.

Espanja on valtio, jossa on eniten taiteilijoita vangittuja sananvapauteen liittyvistä syistä. Tämä ongelma ei tunnu koskettavan sen ”demokraattisia kumppaneita” EU:ssa, Suomen punamultahallitusta mukaan lukien.

Lähde: Esquerda.net

Hásel polttaa Espanjan kuninkaan kuvan lavalla. Kuva: Tomas Moyas Llado/Diario de Mallorca

Yksi kommentti artikkeliin ”Katalonialainen räppäri tuomittiin vankilaan ”monarkian halventamisesta”

Kommentointi on suljettu.