Teknologiateollisuus irtautuu työehtosopimuksesta salakavalasti “osittain”. Teknologiateollisuus ry, joka on sekä työnantajajärjestö että porvarillinen lobbaustoimija, päätti erota yksipuolisesti työehtosopimusneuvotteluista. Järjestö kuitenkin ilmoittaa jakautuvansa jatkossa kahteen toimijaan, joista toinen jatkaa työehtosopimusneuvotteluihin osallistumista. Uuden järjestön nimi on “Teknologiateollisuuden työnantajat ry”. Jatkossa työnantajat “voisivat vapaasti valita”, osallistuvatko sopimusneuvotteluihin vai eivät.

Ensinnäkin on selvää, että monikaan porvari ei tule vapaaehtoisesti istumaan sopimuspöytään. Heidät on alun perinkin sinne pakotettu väkisin. Ne työnantajat, jotka eivät osallistu työehtosopimusneuvotteluihin, saavat selkeää kilpailuetua tekemällä ”paikallista sopimista”, siis polkemalla palkkoja ja työehtoja. Ennen pitkää markkinatalous itse pitää huolen siitä, että viimeinenkin TES-neuvotteluihin vapaaehtoisesti osallistuva porvari irtautuu niistä tai joutuu kilpailijoidensa yliajamaksi.

Toiseksi Teknologiateollisuuden toiminta on suorastaan röyhkeää. Luulevatko he todella, että työläiset uskovat heidän selityksiään? Kuvittelevatko he, että nielemme puheet ”vapaaehtoisuudesta”?

– Me todella uskomme siihen, että lisäämällä paikallisuutta me pystymme parhaiten varmistamaan menestyksen kansainvälisessä kilpailussa ja sitä kautta parantamaan työllisyyttä ja koko Suomen hyvinvointia, kertoo Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Helle Ylelle. Helle väittää, että tarkoitus ei ole heikentää työehtoja.

He siis pitävät meitä tyhminä.

Kuka enää uskoo kilpailukyvyn tuovan hyvinvointia? Meille on vuosikausia juotettu myrkkyä leikkauspolitiikan muodossa. Kipeitä valintoja pitää nyt tehdä, jotta yhteinen kakku kasvaa ja hyvinvointi lisääntyy… Teollisuuden työllisyys on ollut tasaisessa laskussa jo vuosikymmenen. Tämä johtuu globaalin kapitalismin taipumuksesta siirtää etenkin suurteollisuutta halpatyömaihin, joissa riistoaste on korkeampi, eli suomeksi sanottuna yrittäjä voi repiä enemmän voittoa työntekijöidensä työstä. Teollisuus siirtyy aina halvemman tuotannon maihin, heikennettiin työehtoja tai ei.

Liike on erityisen härski koronatilanteen varjossa. Pandemia vaikeuttaa työllistymistä, mikä lisää entisestään painetta ottaa työtä vastaan millä ehdoilla hyvänsä. Työnantajat tietävät tämän varmasti, eikä ole sattumaa, että jokaisen kriisin kohdalla heikennetään nimenomaan työväenluokan asemaa.

Teknologiateollisuus ei ole yksin tilanteessa. Viime syksynä Metsäteollisuus teki saman tempun. Posti shoppaili työntekijöilleen huonompia työehtosopimuksia jo vuonna 2019. Vuokratyöntekijöiden kyykyttäminen jatkuu edelleen.

Porvaristo on järjestelmällisesti purkanut hyvinvointivaltion perustana olevaa sopimusyhteiskuntaa. Tämä on johdonmukaista, sillä luokkasopuun nojannut hyvinvointivaltio on vanhentunut poliittinen järjestelmä. Tiago Silva kirjoitti aiemmin, miten sotien jälkeinen nopea talouskasvu ja reaalisosialismin uhka ajoivat porvariston tilanteeseen, jossa sen oli itselleen edullista tehdä myönnytyksiä työväenluokalle. Työehtojen ja palkkojen pienet parannukset palvelivat porvariston omaa etua:

”Talouskasvu loppui kuitenkin 1970-luvulla, minkä vuoksi länsimaisen porvariston piti laatia uusi strategia, joka perustui aikaisempien myönnytysten takaisin ottamiseen, uusien markkinoiden löytämiseen sosiaalisen elämän kasvavien ulottuvuuksien yksityistämisen kautta, hyvinvointivaltion purkamiseen ja työväenluokan vastarinnan aggressiiviseen tukahduttamiseen. Siksi porvaristo osasi sopeutua kapitalistisen kehityksen uuteen vaiheeseen repimällä suurimman osan tekemistään myönnytyksistä ja purkamalla vähitellen hyvinvointivaltion. Tämä strategia on nimetty uusliberalismiksi, ja se on ollut imperialistisen porvariston strategia rappeutuvan kapitalistisen järjestelmän yhteydessä, jossa yhteiskunnalliset ristiriidat kiristyvät yhä enemmän.

Porvaristo osasi sopeutua tähän uuteen todellisuuteen ja otti hyökkäävän kannan heti alusta alkaen. Valitettavasti samaa ei voida sanoa työväenliikkeen johtajista.”

On selvää, että työehtosopimusten asteittainen purkaminen heikentää koko työväenluokan asemaa. Teknologiateollisuuden päätös vaikuttaa ensin teollisuustyöläisiin, mutta myös koko luokkaamme. Aivan kuten Metsäteollisuuden irtautuminen TES-neuvotteluista, tämä rohkaisee porvaristoa. Heidän demagoginsa saavat lisää vettä myllyynsä ja jatkavat työehtojen ja palkkojen polkemista. Ei aikaakaan, kun muut tuotannonalat noudattavat Metsäteollisuuden ja Teknologiateollisuuden esimerkkiä.

Työnantajajärjestöt voivat irtautua työehtoneuvotteluista, koska ammattiliittojen järjestäytymisaste on laskenut niin alhaiseksi. Jos työntekijöiden liitto ei ole tarpeeksi vahva uhatakseen työtaistelulla, porvarilla ei ole mitään syytä sitoutua sopimiseen. Liberaalit vasemmistolaiset saattavat helposti syyttää tilanteesta työläisiä itsejään: mitäs ette liittyneet liittoon…

On syytä kritisoida ankarasti myös ammattiliittojen toimintaa.

Ammattiliittojen järjestäytymisessä on tapahtunut määrän laskun lisäksi myös laadullinen mätäneminen. Ammattiyhdistyksen tarkoitus on olla työläisten itsensä omalakinen yhteenliittymä: työväenluokan poliittista toimintaa työväenluokan itsensä hyväksi. Nykypäivän ammattiliitot Suomessa ovat hirttäneet itsensä kiinni vanhentuneeseen sopimusyhteiskuntaan. Byrokraattiset johtajat tekevät työläisille vihamielisiä kompromisseja porvariston kanssa, ja liittojen jäsenten odotetaan hyväksyvän tilanne mukisematta.  Tällainen järjestäytyminen ei ole luokkakantaista, demokraattisesta puhumattakaan, eikä palvele kuin porvarin etua.

Tilanne on seurausta paitsi porvariston röyhkeydestä, myös ammattiliittojen johdon selkärangattomuudesta. Byrokratisoitunut ay-liikkeen johto pitää edelleen kiinni sopimusten ja kompromissien kulttuurista, vaikka porvaristo on jo aikaa sitten hylännyt sen. Ay-johtajat yrittävät pitää kiinni pelkästään jo saavutetuista eduista – huonoin tuloksin. Sen sijaan, että ay-liike taistelisi parempien työehtojen tai -luoja paratkoon- sosialismin puolesta, keskittyvät he vaatimaan pienempiä leikkauksia, hieman vähemmän heikennyksiä, kompromisseja porvariston kanssa.

Elinkeinoelämä heikentää jatkuvasti työehtoja ja ay-liike pyrkii ainoastaan hidastamaan tätä kehitystä, ei kääntämään sen suuntaa. Samaan aikaan perinteinen eduskuntavasemmisto joko antautui täysin uusliberalismille tai tyytyy pelkästään kitkemään sen pahimpia epäkohtia. Itse kapitalistinen tuotantotapa jää kyseenalaistamatta.

”He vaativat paluuta ’kultaiselle ajalle’ sodanjälkeisen sosiaalisen sopimuksen aikaan. Näin reformistisen vasemmiston ideologiasta, diskurssista ja praksiksesta on tullut enimmäkseen konservatiivinen ja anakronistinen. Perinteiset porvarilliset puolueet tietysti edistävät tätä sovittelukulttuuria, koska se riisuu työväenliikkeen aseista sekä uusliberalististen hyökkäyksien että uusfasistisen uhan edessä,” kirjoitti Tiago Silva osuvasti.

Liittojen on turha ihmetellä jäsenmääränsä laskua, kun niillä ei ole tarjottavana jäsenilleen kuin ainaista puolustustaistelua ja selityksiä siitä, miksi tälläkin kertaa annettiin myönnytyksiä porvaristolle. Vika ei ole ammattiliitoissa sinänsä, vaan niiden taantumisessa osaksi porvarillista sopimusyhteiskuntaa. Näin niistä tuli vain varoventtiili, jonka kautta kapitalistinen järjestelmä kykeni paikkaamaan pahinta tyytymättömyyttä. Sen sijaan liittojen on tultava jälleen edistykselliseksi voimaksi; on esitettävä radikaalin sosialistisen muutoksen vaatimuksia.

Ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmiston on hylättävä kaikki yhteistyö porvariston kanssa.  Tavoitteemme voi olla vain kapitalistien vallan kumoaminen, ei sen pikkiriikkinen kaunistelu. Tarvitaan luokkakantaisuutta: toimintaa koko työväenluokan puolesta. Liitot eivät saa typistää toimintaansa pelkästään omien ammattialojensa kapeiden etujen ajamiseksi – porvariston kasvava röyhkeys osoittaa, että kun yksi ala taipuu heikennyksiin, on seuraava ala helpommin muserrettavissa. Kapeiden etujen puolesta meidän on järjestäydyttävä yli ammattirajojen sekä maiden rajojen. Työväenluokan asemaan tehdyt heikennykset, tapahtuivat ne sitten tällä tai tuolla alalla, Suomessa, Virossa, Intiassa tai missä hyvänsä, vaikuttavat lopulta meihin kaikkiin. Jakamalla työläisiä alati pieneneviin leireihin porvaristo nujertaa meidät yksi kerrallaan.

Koska byrokratisoitunut ay-liike ja reformistinen vasemmisto on pettänyt niille asetetun luottamuksen, työväenluokan ja sen tiedostavien elementtien pitää luoda uusi strategia ja poliittinen kulttuuri. Työläisten ja erityisesti kaikkein sorretuimpien ja köyhimpien työläisten, eli proletariaatin, on rakennettava oma vallankumouksellisen järjestönsä.

Vallankumouksellisen proletariaatin kutsuhuuto olkoon: riittää nöyristely, sopiminen ja heikennykset. Alas kapitalismi, kaikki valta työväenluokalle!

 Loppu luokkasovulle!

-Pääoman ja työväenluokan välistä ristiriitaa ei voi sovittaa; yritykset tehdä niin hyödyttävät aina enemmän porvaristoa

*AY-johtajien tulee olla vastuussa ainoastaan työväenluokalle

*Ammattiliittojen ei tule suostua kompromisseihin pääoman etua ajavien tahojen, kuten EK, kanssa

*Liittojen johtajien tulee mobilisoida jäseniään työtaistelutoimiin, sen sijaan, että jäsenten odotetaan seuraavan porvarin ylioteasemassa käytyjä neuvotteluja hiljaa vierestä

Työväenluokan yhtenäisyys

-Ammattiliittojen tulee palvella työväenluokkaa kokonaisuudessaan

*Solidaarisuutta eri ammattialojen liittojen välille. Kun yhtä kyykytetään, tulee kaikkien liittojen herätä. Ketään ei jätetä yksin.

*AY-liikkeen pitää ottaa avoimesti kantaa poliittisiin kysymyksiin ja esitettävä poliittisia vaatimuksia, kuten lakia minimipalkasta sekä kikysopimuksen jäännösten totaalista kumoamista

*Radikaalimpien ja vallankumouksellisten työläisten on järjestäydyttävä ammattiyhdistysliikkeen sisällä ja otettava valta byrokraateilta