Poliisin ongelma on yksittäisiä äärioikeistolaisia laajempi

Yle uutisoi eilen kahdesta äärioikeistolaisesta poliisista, jotka olivat viestitelleet keskenään muun muassa vakoilemisesta ja ”porukan pistämisestä kylmäksi”. Poliiseja ei kuitenkaan enää epäillä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, vaan tutkinta kohdistuu esimerkiksi virkasalaisuuden rikkomiseen. Epäillyt on kuitenkin pidätetty virasta, ja he ovat saaneet porttikiellon poliisilaitokselle tutkinnan ajaksi. On paljastavaa, että porvarillinen oikeuslaitos suhtautuu paljon lievemmin tappamispuheisiin kuin omien salaisuuksiensa vuotamiseen.

Poliisissa pesivä äärioikeistolaisuus nousee otsikoihin tämän tästä. Nämä kaksi poliisia kuuluvat samaan vyyhtiin kuin Kansallismielisten liittouman johtajan kanssa viestejä vaihtanyt ylikonstaapeli. Muita poliisin viimeaikaisia PR-ongelmia ovat etninen profilointi, fasistitunnuksissa ja fasistien kanssa poseeraaminen, sekä rasistiset Facebook-ryhmät. Iltalehden kyselyn mukaan 2017 poliisien keskuudessa suosituimmat puolueet olivat Kokoomus ja Perussuomalaiset.

Ongelman laajuudesta huolimatta näiden uutisten kommenttikentissä saa toistuvasti lukea, kuinka kyseessä on vain yksittäistapaus, ja että yleisesti poliisiin voi Suomessa luottaa. Usein lainataan sanontaa ”muutamasta mädästä omenasta”, muistamatta loppuosaa jonka mukaan ne mädättävät koko korin. Poliisit osoittavat solidaarisuutta vain toisilleen, ja vähemmän oikeistolaiset yksilöt suojelevat äärioikeistolaisia tovereitaan. Entisen poliisin pitämä Poliisirikokset-blogi sai aikaan rikostutkinnan – ei suinkaan blogissa paljastettuja poliiseja vastaan, vaan itse bloginpitäjää. Tästä tapauksesta mädän omenakorin tuoksun voi haistaa erityisen helposti.

Vaikka poliisissa ei olisikaan fasistiongelmaa, viime kädessä poliisi on pääoman valtaa suojeleva instituutio. Se on taho, joka laittaa täytäntöön turvapaikanhakijoiden karkotukset ja vuokralaisten häädöt. Se on paljon taipuvaisempi harjoittelemaan joukkojenhallintaa ja testaamaan uusia aseita vasemmistolaisia mielenosoituksia vastaan kuin oikeistolaisia. Poliisi voisi ongelmitta puolustaa myös fasistista valtiota, ja auttaa mielellään myös siihen siirtymisessä.

Vihreiden Maria Ohisalo poliisista vastaavan sisäministeriön johdossa on ironinen esimerkki (näennäisestä) vasemmistosta porvarivaltion ohjaksissa: aiemmin pakkopalautuksia kritisoinut poliitikko hoitaa pestinsä vähintään yhtä tunnollisesti kuin kokoomuslainen edeltäjänsä. Ohisalo on johdonmukaisesti hyväksynyt poliisin käyttämää väkivaltaa, muun muassa Elokapinan ja Rojavan puolesta -verkoston mielenosoituksissa. Hallitus ei ole hillinnyt poliisin varustuksen kehittymistä yhä järeämpään suuntaan. Se aikoo myös nostaa poliisien määrää tällä hallituskaudella 7500 henkilötyövuoteen. Kuriositeettina mainittakoon vielä myöntyminen Suomen lippujen sallimiseen poliisin virkapuvussa, koska tätä tapaa ei saatu kurilla kitkettyä.

Antikapitalistisella ja antifasistisella liikkeellä ei ole voitettavaa yhteistyöstä poliisin kanssa. Edes kaikkein räikeimpien oikeistolaisten mielenosoitusten taltuttamiselle tai natsijärjestöjen kieltämiselle ei ole välttämättä syytä hurrata, sillä jokainen poliisin oikeuksien laajentaminen ja järjestöjen kieltämisen ennakkotapaus tulee osumaan vasemmistoa vastaan kaksinkertaisella voimalla. Työväenliikkeen toivo on järjestäytyminen sekä itsenäisen puolustuskyvyn ja toimintavalmiuden kehittäminen.

Yksi kommentti artikkeliin ”Poliisin ongelma on yksittäisiä äärioikeistolaisia laajempi

Kommentointi on suljettu.