Perinteiseen tapaan vappupuheessa analysoimme poliittista tilannetta ja työväenluokan asemaa niin kansainväisesti kuin Suomessakin, sekä esitämme arviomme siitä, mitä tilanteessa tulisi tehdä. Puheen piti Tiago Silva.
Hyvät toverit,
Viimeisestä suuresta taloudellisesta taantumasta on kulunut vain vähän yli vuosikymmen, ja täällä olemme jälleen keskellä globaalin kapitalistisen järjestelmän syklistä kriisiä, kriisiä, jota tällä kertaa pahentaa huomattavan suuri julkisen terveyskriisi. Minun ei tarvitse edes muistuttaa teitä lähestyvästä ympäristökatastrofista, joka roikkuu yllämme Damokleen miekan tavoin. Tietoisemmat työläiset ympäri maailmaa ovat varmoja, että kapitalismi on tullut tiensä päähän. Tämän järjestelmän ainoa tulevaisuus on dystopia – kyllä, se ei välttämättä ole sukupuutto, sillä kapitalismilla on poikkeuksellinen joustokyky, vaan se on pikemminkin loputtoman kurjuuden ja orjuuden barbaarinen tulevaisuus.
Vaikka koronakriisin käsittelyssä on huomattavia eroja eri maiden välillä, kansainvälinen porvaristo on yhtä mieltä yhdestä asiasta: tärkeintä on suojella yrityksiä ja voittoja ihmisten terveyden, työpaikkojen ja toimeentulon sijaan. Koronakriisi itsessään on yksi todiste siitä, että kapitalismi globaalina järjestelmänä on vanhentunut ja kykenemätön ratkaisemaan yhteiskunnan perusristiriitoja edistyksellisellä tavalla.
Sitä paitsi, nyt kun porvarivaltiot koko maailmassa ovat keränneet laajat valtuudet julkisen terveyskriisiin kohtaamiseen, niin nämä samat valtiot voivat lähitulevaisuudessa käyttää koronan vuoksi saatuja valtuuksia työväenliikettä vastaan. Tämä on erittäin todennäköistä etenkin, jos luokkataistelu kiristyy lähiaikoina välttämättömän taloudellisen laman edessä, kun porvaristo tulee taas vaatimaan lisää talouskuria ja leikkauksia.
Viime vuonna näimme massiivisia mielenosoituksia USA:ssa vastauksena George Floydin julmaan murhaan poliisin käsissä. Rodullistetut työläiset ja nuoret menivät kaduille ensin ympäri USA:ta ja sitten myöhemmin ympäri maailmaa protestoidakseen rakenteellista ja systeemistä rasismia ja poliisiväkivaltaa. Kuten aina, mustien ihmisten, etnisten vähemmistöjen ja kaikkien rodullistettujen taistelu on juurtunut syvälle luokkayhteiskuntaan. Monet näistä mielenosoituksista ymmärsivät, että ei voi olla kapitalismia ilman rasismia, ja että rasismi ja rasistinen väkivalta ovat peräisin kapitalismista ja kolonialismista.
Vielä enemmän Black Lives Matter -mielenosoituksissa ymmärrettiin, että poliisilaitos on läpikotaisin mätä, että kyse ei ole koskaan ollut ”henkilökohtaisista ylilyönneistä” ja ”muutamasta mädästä omenasta”, ja että poliisi on rakenteellisesti taantumuksellinen instituutio. Poliittiseen keskusteluun tuotiin vaatimus ”defund-disarm-dismantle the police”, eli poliisilaitosten rahoitusta pitäisi leikata, poliisi riisua aseista, ja lopulta poliisin instituutio kokonaan purkaa. Proletaarit totesi viime vuoden kesäkuussa, että:
Poliittisen johtajuuden puute johti kuitenkin siihen, että tyytymättömyys kanavoitui suurporvariston ehdokkaan tueksi presidentinvaaleissa, Demokraattiselle puolueelle ja Joe Bidenille. Black Lives Matter -liike ei vielä valitettavasti saavuttanut rakenteellisia muutoksia, koska sillä ei ollut poliittista voimaa, joka yhdistäisi taistelut ja ohjaisi heitä kohti asian ydintä: kapitalismin kaatamista.
Kuten Trotski aikoinaan totesi, nykyinen ihmissivilisaation kriisi on työväenluokan johtajuuden kriisi. Asia on näin vielä nykyäänkin, ja tämä pätee erityisesti Yhdysvaltoihin, imperialismin ytimeen, jossa työväenluokka ei ole vieläkään pystynyt perustamaan omaa puoluetta ja jossa itsejulistautuneet sosialistit hukuttavat joukkojen energian, jarruttavat niiden radikalisoitumista ja hyödyntävät sorrettujen tyytymättömyyttä porvarillisen Demokraattisen puolueen aseman vahvistamiseksi. Demokraattisen puolueen voitto, toisaalta, tarkoittaa kansainvälisesti Yhdysvaltojen aggressiivisen imperialistisen ulkopolitiikan jatkumista. Molemmat puolueet, Demokraatit sekä Republikaanit, edustavat imperialistista suurporvaristoa; molemmat ovat osa ongelmaa, ei ratkaisua.
Viime vuonna niin sanotussa globaalissa etelässä työväen taistelut ovat olleet massiivisia. Esimerkiksi, kuten Proletaarit- julkaisu uutisoi aiemmin, viime vuoden marraskuussa yli 200 miljoonaa työläistä osallistui päivän mittaiseen yleislakkoon Intiassa. Heidän joukkoonsa liittyi maanviljelijöitä kaikkialta Intiasta vastustamaan Narendra Modin oikeistohallitusta. Tämän valtavan toimintapäivän kutsuivat koolle 10 ammattiliittoa ja yli 250 maanviljelijöiden järjestöä. Toimintapäivään liittyi suuria protesteja sekä joidenkin osavaltioiden lähes täydellinen sulkeutuminen. Työläiset lähes kaikilla Intian tärkeimmillä teollisuudenaloilla liittyivät lakkoon. Opiskelijat, kotityöntekijät, taksikuskit ja muut alat osallistuivat myös valtakunnalliseen toimintapäivään.
On huomautettavaa, että tässäkin ilmenee työväen johtajuuden kriisi, siinä että liittojen stalinistiset johtajat yrittävät hallita työväenluokan vihaa järjestämällä pelkkiä symbolisia mielenosoituksia. Vaarana tässä tilanteessa on lakkojen niin sanottu ”fetisointi”. Joka tapauksessa on olemassa laaja työväenluokan ja maanviljelijöiden tyytymättömyys, jolle on tarjottava oikeansuuntaista johtajuutta.
Viime vuonna tapahtui myös tärkeitä taisteluja naisten oikeuksien puolesta. Esimerkiksi argentiinalaiset naiset voittivat oikeutensa lailliseen, ilmaiseen ja turvalliseen aborttiin, kun taas Puolassa taantumuksellinen hallitus yrittää päinvastoin evätä saman oikeuden puolalaisilta naisilta. Puolalaisten naisten taistelu löysi tiensä myös Suomeen, kun Helsingissä järjestettiin solidaarisuuden mielenosoitus, johon Proletaarit osallistui mielellään ja tarmolla.
Etelä-Amerikassa luokkataistelu on edelleen kytkeytynyt tiukasti anti-imperialistiseen taisteluun. Pohjois-Amerikan imperialismi on yrittänyt lujittaa otettaan mantereesta edistämällä oikeistolaisia hallituksia ja sabotoimalla kaikkia alueen edistyksellisiä prosesseja. Vasemmisto on pystynyt palauttamaan osan menetetyistä asemoista, ainakin vaalien suhteen, Brasiliassa Työväen puolue PT:n Lula da Silvan pystyessä asettumaan vaaleissa Bolsonaroa vastaan. Lisäksi saavutettiin tärkeitä vaalituloksia, kuten Boliviassa ja Perussa.
Silti täälläkin näemme työväenliikkeen johtajuuden kriisin. Työväenluokka on ainoa luokka, joka pystyy todella edistämään aidosti anti-imperialistista politiikkaa. Suuri osa Etelä-Amerikan työväenliikkeettä on edelleen loukussa Lula da Silvan kaltaisten hahmojen pauloissa, jotka ovat osoittautuneet kyvyttömiksi ratkaisemaan maanosan syviä ristiriitoja. Myös Etelä-Amerikassa työväenliikkeen pitää kehittää uusi johto itselleen; uusi johto, joka tuo esiin tarpeen työväenvallan rakentamiseen ja sosialistiseen vallankumoukseen.
Imperialistisessa vaiheessa oleva kapitalistinen järjestelmä kylvää edelleen sodan siemeniä koko Lähi-idässä Syyriasta Jemeniin. Jemenissä on järjetön nälänhätä ja sota jatkuu, Suomikin myy aseita tuon konfliktin alueelle. Yli 16 miljoonaa jemeniläistä on vailla ruokaturvaa, ja lähes 50 000 elää jo äärimmäisen nälänhädän olosuhteissa. Tilanne ei näytä huolestuvan ”demokraattista” EU:ta ollenkaan.
Sodan uhka leijuu myös Itä-Euroopan yllä. Ukrainan tilanne uhkaa kiristyä jälleen, kun sekä Venäjä että Ukraina siirtävät joukkojaan rajalle. Ukrainan pitkittynyt konflikti on monitahoinen ongelma, jota pahentavat Naton laajeneminen itään, molemminpuolinen kiristyvä nationalismi ja pyrkimys kontrolloida maakaasun tuotantoa ja kuljetusta. EU:n ja Yhdysvaltojen imperialismi on jo alistanut Itä-Euroopan uudeksi siirtomaaksi; halpatyövoiman ja raaka-aineiden tuotantoalueeksi. Seuraa alueellista epävakautta, joka aika ajoin purkautuu verisinä konflikteina.
Kapitalistinen tuotantomuoto ja siihen liittyvä imperialismi näyttävät myös rumat kasvonsa covid-rokotteen kysymyksessä, kun rikkaat valtiot – Suomi mukaan lukien- valvovat rokotteiden patentteja ja estävät rokotteiden käytön vapauttamista kansainvälisissä elimissä.
Hyvät toverit,
Suomessa luokkataistelu on hiipunut niin sanotun ”kansanrintamahallituksen” muodostamisen jälkeen. Työväenpuolueiden ja ammattiliittojen johtajat yrittävät kovasti vakuuttaa meille, että tämä on paras hallitus, jonka voimme koskaan saavuttaa, ja että sille on annettava ehdotonta tukea.
Sipilän hallituksen uusliberalistisen hyökkäyksen jälkeen Rinteen ja sitten Marinin hallitukset ovat antaneet vaikutelman hengähdystauosta. Saatiinkin hallitusohjelmassa pieniä saavutuksia: niin sanottu ”aktiivimalli 1” peruttiin, laajennettiin oppivelvollisuus, subjektiivinen päivänhoito-oikeus palautettiin. Silti, jos työväki sai muutamia muruja, niin porvaristo piti itsellään koko kakun. On ollut pieniä saavutuksia, joita oikeisto helposti purkaa, kun pääsee taas hallitukseen, koska aina näin käy porvarillisen demokratian karusellissa. Vaikka puolueet muuttuvat kabineteissa, iso kuva jatkuu täsmälleen samana ja rakenteellisesti ei mikään muutu.
Aina kun reformistinen vasemmisto pääsee valtaan se törmää valitsevien valtarakenteiden ja talousjärjestelmän rajoihin. Porvarillisen valtion hallituksessa oleva työväenpuolueet palvelevat viime kädessä aina porvariston intressejä, ellei puolueet mullista valtarakenteita totaalisesti. Sen lisäksi, että on turhaa ja tuhoisaa poliittiselle työväenliikkeelle yrittää hallita kapitalismia paremmin kuin kapitalistit itse, porvarivaltion hallituksessa olevat työväenpuolueet puuduttavat työväenliikkeen taisteluvalmiutta ja heikentävät sitä.
Ja vaikka punamultahallitus kuinka sai pieniä saavutuksia, niin millä hinnalla: hallitus aikoo implementoida aktiivimalli 2:n, joka on pelkästään Sipilän mallin kevyempi versio; sosiaali- ja terveyshuollon määrärahat kasvavat vain hieman yli prosentilla. Suhteutettuna inflaatioon tämä summa on vieläkin mitättömämpi.
Suomen liittyminen Natoon jatkuu siihen pisteeseen asti, että tämä oletettavasti edistyksellinen hallitus jatkaa maamme historian suurinta asekauppaa keskellä tätä pandemiaa. Valtion talousarviossa tälle vuodelle sotilasmenot kasvoivat 52 prosenttia. Samaan aikaan maailmanlaajuisen pandemian yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin kohdistuvien suorien menojen kasvu oli 1,2 prosenttia. Armeija saa seitsemän ja puoli kertaa enemmän rahaa kuin sosiaali- ja terveyshuolto.
Turvapaikanhakijoiden säilöönotot ja pakkopalautukset jatkuvat edelleen. Välittömät vaatimukset kuten kaivoslaki tai translaki jäivät tekemättä. Vaikka meille vakuutetaan, että tällä hallituksella on ”maailman kunnianhimoisin ympäristöpolitiikka”, niin todellisuudessa luontoa tuhoavien alojen toiminta jatkuu ennallaan. Turpeenotosta ei päästy eroon. Sama pätee avohakkuihin: metsien avohakkuita ei vähennetä, vaikka ne tiedetysti kutistavat hiilinieluja. Turpeen käyttäminen on tuhoisaa sekä ilmaston että biodiversiteetin kannalta, mutta turpeen käyttöä ei saada edes vähennettyä. Mihin tulee taas turkistarhaukseen, niin koko maailma on luopumassa tuosta barbaarisesta tuotannosta, Suomessa halutaan lisää turkistarhausta.
Hallituksen toimettomuus ja pelkuruus translaki-kysymyksessä on johtanut siihen, että asiasta tehty kansanlaisaloite keräsi nopeasti tarvitsevat allekirjoitukset ollakseen käsitelty eduskunnassa. Proletaarit on halukas ja velvoitettu tukemaan aloitetta muutenkin kuin vain laittamalla nimensä tukijoiden listalle – minkä se tekikin yksimielisesti ja innolla. Eduskunnassa menestyäkseen taantumusta, opportunismia, ja pelkuruutta vastaan, aloitteen ja sen asianajajien täytyy kasvattaa entisestään todellista painetta, jota ilman porvarillinen valtio, sen viranhaltijat, ja sen parlamentti tulevat vesittämään, pysäyttämään ja hautaamaan aloitteen tekosyihin ja byrokratiaan, mikä onkin kohtalo valtaosalle aloitteita. Työväenliikkeen on oltava tämän taistelun etunenässä.
Luettelo hallituksen saavutuksista on, kuten näimme, melko lyhyt. Luettelo sen puutteista on toisaalta aika pitkä. Se, että kuka tahansa voi ylistää tätä hallitusta, etenkin historiallisessa tilanteessa, joka on yhtä kriittinen kuin se, jossa elämme, kertoo paljon enemmän hallitsevasta oikeiston hegemoniasta kuin Marinin hallituksen edistyksellisyydestä. On ymmärrettävää, että jatkuvien uusliberalististen hyökkäysten alla eläneelle työläissukupolvelle mikä tahansa hieman vähemmän uusliberalistinen hallitus saattaa näyttää historian lopulta ja tilalta, josta meidän pitää olla nöyrästi tyytyväisinä. Meille uskotellaan, että on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa: enemmän uusliberalistinen tai vähemmän uusliberalistinen vaihtoehto. Molemmat porvarilliset strategiat edustavat kuitenkin kapitalismia; tuotantomuoto jää siten sopivasti turvaan minkälaiselta kyseenalaistamiselta.
Kuten yleensä tapahtuu luokkasopua ajavien hallitusten kohdalla, oli vain ajan kysymys, kunnes kansanrintamahallitus taipui sisäisten ristiriitojensa alla. Tällä hetkellä meillä on kaksi kilpailevaa strategiaa Marinin hallituksen sisällä koronakriisin kohtaamiseksi: jo kokeiltu ns. talouskuripolitiikka, toisin sanoen paluu Kataisen ja Sipilän hallitusten politiikkaan edellisen kriisin jälkeen, ja uuskeynesiläinen taloudellisen ”elvyttämisen” ja ”jälleenrakentamisen” linja, jota edustavat SDP ja Vasemmistoliitto, EU:n tuen kanssa.
Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei perustu työväenluokan etuihin ja intresseihin nykyisissä vaikeuksissa, vaan ne ovat molemmat porvarillisia ratkaisuja kriisiin. Huolimatta siitä, että tarvittava arvo niin sanottuun ”jälleenrakentamiseen” otetaan suoraan työläisten palkoista ja sosiaalietuuksista tai epäsuorasti työläisten selästä luottomarkkinojen kautta, talouden ”elvyttäminen” tapahtuu porvarillisilla ehdoilla, muun muassa yritystukien avulla ja helpottamalla luoton saatavuutta yrityksille. Meillä oli jo katsaus mihin yritystuet päättyivät viime vuonna, kun hallitus ”elvytti” taloutta lapioimalla rahaa epäilyttäville yrityksille. Jopa tunnetun äärioikeistolaisen, rasistisen ja pandemiaa vähättelevän kansanedustajan yritys hyötyi hallituksen runsaskätisyydestä. Samaan aikaan niin sanottujen välttämättömien työläisten, joille olemme todella velkaa tämän terveyskriisin läpi, täytyy tyytyä tyhjiin sanoihin ja käsien taputtamiseen.
Mutta totuus on, että tämän hallituksen vastaus ei voisi olla paljon erilainen. Jos päätämme noudattaa kapitalismin sääntöjä, niin ei ole paljon muuta tehtävää kuin heittää rahaa yrityksille ja toivoa parasta. Koronakriisi toi esiin sen faktan, että tämä järjestelmä on vanhentunut. Kapitalistisessa taloudessa ei voida yksinkertaisesti ”sulkea” kokonaisia taloussektoreita ja estää markkinoiden toimintaa. Kapitalismissa on pakko uhrata työläisten henki koneen pitämiseksi käynnissä. Kyse ei ole resurssien puutteesta, koska voisimme sulkea kokonaisia välttämättömiä taloudellisia aloja ja silti meillä olisi resursseja huolehtia suljettujen alojen työläisten toimeentulosta. Mutta ei, kapitalistisessa taloudessa markkinat eivät voi pysähtyä, tuotanto ei voi pysähtyä riippumatta siitä, kuinka moni työläinen antaa henkensä porvarin voiton takia. Vastaus voisi olla paljon erilainen, mutta siihen tarvitaan yhteiskunnallinen vallankumous ja demokraattisesti suunniteltu talous.
On sanomattakin selvää, että oikeistolainen oppositio ei ole vaihtoehto tälle hallitukselle. Työläisten on taisteltava päättäväisesti sekä suurporvaristoa vastaan, jota edustaa Kokoomus, että taantumuksellista pikkuporvaristoa vastaan, jota Perusssuomalaiset edustaa. Työväenluokan johtajien epäonnistuminen vaihtoehdon rakentamisessa kapitalismille edesauttaa äärioikeistoa saamaan asemia instituutioissa ja kaduilla. Perussuomalaiset toisaalta antavat uusfasistisille voimille väylän vallan sydämeen. Kuten Proletaarit totesi viime vuonna:
Hyvät toverit,
Meillä on edessämme valtavia tehtäviä: työväenluokan poliittinen järjestäytyminen on erittäin kiireellinen asia. Koska byrokratisoitunut ay-liike ja reformistinen vasemmisto on pettänyt niille asetetun luottamuksen, työväenluokan ja sen tiedostavien elementtien pitää luoda uusi strategia ja poliittinen kulttuuri. Työläisten ja erityisesti kaikkein sorretuimpien ja köyhimpien työläisten, eli proletariaatin, on rakennettava oma vallankumouksellisen järjestönsä, oma vallankumouksellisen puolueensa. Ay-rintamassa, toisaalta, radikaalimpien ja vallankumouksellisten työläisten on järjestäydyttävä ammattiyhdistyksien sisällä ja otettava valta byrokraateilta.
Suomen proletariaatin toimijuuden kasvattaminen ja kansainvälisen solidaarisuuden vahvistaminen ovat myös elintärkeitä. On aina muistettavaa, että Suomen proletariaatilla on enemmän yhteistä muiden maiden työväenluokkien kanssa kuin oman porvariston kanssa. Tässä yhteydessä pitää vielä muistaa, että esimerkiksi siirtotyöläiset ovat olennainen osa ”suomalaista” proletariaattia. Proletaarit jatkaa tulevana vuodenakin luokkatietoisuuden lisääminen ja luokkakantaisen liikkeen rakentaminen.
Olennainen osa kansainvälistä solidaarisuutta on antimilitarismi ja anti-imperialismi. Tämä kysymys on erittäin ajankohtainen, kun valtiomme on osa laajempaa imperialistista riistokoneistoa. Imperialismin periferiassa on enemmän potentiaalia vallankumoukselle kuin Suomessa tällä hetkellä. On tärkeää, ettei meidän valtiomme ja sen liittolaiset voi murskata sitä aseillaan. Seisomme solidaarisuudessa muiden maiden työläisten kanssa meidän omaa valtiotamme vastaan.
Meidän näkökulmastamme on keskityttävä työväenluokan alimpien kerrosten parissa organisointiin ja proletariaatin äänen kuuluttamiseen. Alat, joita perinteiset liitot eivät tavoita, on organisoitava. Esimerkkeinä tästä ovat alustatyöläiset, vuokratyöläiset, siirtotyöläiset, maahanmuuttajat, jne.
Hyvät toverit,
Minkälainen viesti työväenluokan tulee lähettää tänä kansainvälisenä työläisten päivänä?
Esitämme, että:
– Seis luokkasopu! Vain luokkatietoinen ja itsenäisesti järjestäytynyt työväenluokka voi ratkaista yhteiskunnallisen kriisin ja terveyskriisin!
-Yritysten sijaan on tuettava niitä työläisiä, jotka ovat joutuneet lomautetuksi tai irtisanotuksi koronan takia. Terveydenhuollon työntekijöille ja muille COVID-kriisin eturintamassa taisteleville taattava välittömästi tuntuva hätätilan palkanlisä. Yksityiset terveydenhuoltoyritykset on kansallistettava. Rokotteita koskevat patentit on kumottava ja niiden tuotantoa on tehostettava.
– Työllisyystoimia ei pidä sitoa markkinoihin, vaan on varmistettava työtä kaikille julkisen talouden kautta.
– Keskeiset teollisuudenalat on kansallistettava.
– Työväenluokan alimpien kerrosten, eli proletariaatin pitää ottaa johtoasema työväenliikkeessä, ottaen valta pois byrokraateilta ja reformisteilta. Niin sanottujen ”elintärkeiden”-työläisten oikeuksista on taisteltava entistä tiukemmin. Luokkataisteluun on käytävää yli ammattialojen ja maiden rajojen.
Kaikki työläisten saavutetut edistysaskeleet kapitalismin puitteissa voidaan turvata vain siirtymällä kohti sosialismia, kohti yhteiskuntaa, jossa tuottajat itse ottavat haltuunsa talouden ja hallitsevat kollektiivisesti ja demokraattisesti sosiaalisen vaurauden tuotantoa ja jakamista. Mutta tällaisen yhteiskunnan saavuttamiseksi meidän on murskattava nykyisten tuotantovälineiden haltijoiden valta. Meidän on murskattava valtiossa ruumiillistuneet porvarilliset valtasuhteet. Ja meidän on rakennettava sen tilalle työväenvaltio, joka aloittaa yhteiskunnan sosialistisen uudelleenjärjestämiseen. Mutta porvarillisen valtion tuhoamisesta ei voida puhua puhumatta vallankumouksellisesta puolueesta.
Ja näin, hyvät toverit, lopetan tämän puheen palaamalla alkuun: nykyinen ihmissivilisaation kriisi on työväenluokan johtajuuden kriisi. Proletariaatin Suomessa ja koko maailmassa pitää rakentaa oman vallankumouksellinen puolue, kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen puolue. Tämä valtava ja kiireellinen tehtävä, toverit, on edessämme myös tänä vappuna. Se on tehtävä, josta riippuu koko ihmiskunnan edistyminen.
Kiitos toverit, ja eläköön kansainvälinen työläisten päivä!
Proletaarit 