Äärioikeistolainen terroristi Turussa – valtakunnallinen uutiskynnys ei ylity

Turussa otettiin kiinni viime torstaina (29.4.) äärioikeistolainen mies, joka uhkaili rodullistettuja ihmisiä väkivallalla. Mies rikkoi maahanmuuttajataustaisten ihmisten suosimien liikkeiden ikkunoita Aninkaistenkadulla ja Yliopistonkadulla, huuteli rasistisia solvauksia ja uhkaili ihmisiä puukolla. Lisäksi mies oli silminnäkijöiden mukaan pahoinpidellyt egyptiläistaustaisen miehen edellisenä päivänä (28.4.).

Omien sanojensa mukaan mies halusi herättää pelkoa islaminuskoisissa ihmisissä. Hän on avoimesti äärioikeistolainen.

Poliisi otti miehen kiinni käyttämällä sumutetta, sillä mies teki vastarintaa pidätettäessä. Tapahtumasta on toistaiseksi uutisoinut vain Turun Sanomat, ja sekin juttu on maksumuurin takana.

Lienee turha kysyä, mutta kysytäänpä kuitenkin: minkälainen haloo ja myllytys siitä olisi seurannut, jos tekijä olisi ollut rodullistettu ja maahanmuuttajataustainen. Iltapäivälehdet revittelisivät ”lintukodon” katoamisesta ja otsikot kirkuisivat pelkoa ja vihaa. Summittainen terroristinen väkivalta ei tietenkään ole hyväksyttävää. Mutta tämä tapaus osoittaa selkeästi, että Suomessa on käytössä kaksoisstandardi, mitä tulee tällaisten tapausten käsittelyyn. Kotimaisen tekijän äärioikeistolainen terrorismi hädin tuskin ylittää uutiskynnystä. Myös poliisin otteet olivat verrattain kevyet; mies sai vain pippurisumutetta kasvoilleen – poliisi on käyttänyt kovempia otteita täysin väkivallattomiin ihmisiin, kun kyseessä on ollut rodullistettu uhri.

Joka tapauksessa mies on nyt vangittu, ja syyttäjänlaitos selvittää, onko aihetta epäillä miestä terrorismirikoksesta. Mutta jos mies itse sanoo, että hän halusi tehdä väkivaltaa pelotellakseen muslimeja, mitä muuta se on kuin kieroutunutta terrorismia? Edelleen, minkälaista julkinen keskustelu olisi, jos joku islaminuskoinen mies toimisi näin ja ilmoittaisi syyksi ”halun pelotella suomalaisia”? Nyt paikallislehti mainitsee asiasta ohimennen ja asia unohdetaan.

Tosiasia kuitenkin on, että Suomi on edelleen erittäin rasistinen maa, ja rasistinen ja äärioikeistolainen väkivalta on täällä arkipäivää. Rasismi ja äärioikeistolaisuus – sekä niiden passiivinen suvaitseminen – eivät ole pelkästään satunnaisia ilmiöitä, vaan suorastaan muurattuna järjestelmämme perusteisiin. Kirjoitimme asiasta vastikään liittyen poliisin sisältä jatkuvasti paljastuviin äärioikeistolaisiin ja rasistisiin ulostuloihin.

Äärioikeistolaisen terrorismin yleistyminen on vakava ongelma, jota ei tule painaa villaisella tai jättää sivuhuomioksi.

Kuva: Wikimedia Commons: Kallerna. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Aurajoki,_Turku_2.jpg