Miltä luokkataistelu näyttää Venäjällä 2020-luvulla? Millainen on Putinin valta-asema? Ketkä ovat sen vahvimmat vastustajat? Ilja Petrov (nimi muutettu) on venäläinen aktivisti, joka toimii Venäjän sosialistisessa liikkeessä (Rossiyskoye Sotsialisticheskoye Dvizheniye, RSD). Haastattelimme Petrovia Venäjän poliittisesta tilanteesta.

Käännös: R. Miettinen

1. Miltä Venäjän poliittinen tilanne näyttää vasemmalta katsottuna?

Ensimmäiseksi täytyy hieman selventää venäjän hallitusjärjestelmää, jota monet länsimaiset vasemmistolaiset pitävät lähes edistyksellisenä. Putinismi on oikeistokonservativistista itsevaltaa joka tukeutuu ”silovikkien” (entisten tiedostelupalvelun virkamiesten) blokkiin, yksityisten yritysten johtajiin (oligarkkeihin) ja kansallisten, pääasiassa raaka-aineita tuottavien korporaatioiden tukeen.

Tämä blokki ajaa 1990-luvun rikollisen yksityistämisen aikana kehittyneiden rakenteiden säilyttämistä. Sosiaalisesti tämä tarkoittaa äärimmäisen epätasa-arvon jatkumista, sillä 500 rikkainta oligarkkia omistaa 40% maan rahoitusvaroista.

Putinin hallinnon sosiaalipolitiikassa uusliberalismi (rikkaiden pienet verot ja koulutukseen, terveydenhuoltoon ym kohdistuvat leikkaukset) yhdistetään osaksi valtion monopolikapitalismia.

Poliittisesti tällaista tilannetta jossa vapaat ja väärennetyt vaalit oikeuttavat eliitin vallan voitaisiin kutsua sosiologi Grigori Yudinin mukaan vaaliautoritasmiksi. Hallinnon ideologia on sekoitus oikeistolaista traditionalismia sekä länsivihamielisyyttä.

Korostan, että Kremlin amerikanvastaisella retoriikalla ei ole mitään tekemistä anti-imperialismin kanssa. Putinin toistelema ”moninapainen maailma” on maailma, joka on jaettu suurvaltojen vaikutusalueisiin, toisin sanonen se tarkoittaa paluuta maailmansotia edeltävään tilanteeseen.

Viime vuosina olemme nähneet hallinnon julkisen tuen vähentyneen, sen legitimiteetin kriisin. Kreml onnistui väliaikaisesti kokoamaan yhteiskunnan kansallismielisten ja länsivastaisten iskulauseiden alle 2010-luvun puolivälissä, jolloin tapahtuivat Krimin valtaus sekä Venäjän sotilaallinen väliintulo Ukrainassa ja Syyriassa.

Tilanne alkoi muuttua vuosikymmenen loppupuolella: 2017 syntyi suurmielenosoituksia Navalnyin korruptionvastaisten tutkimusten innoittamana. Uusi aktivistien (myös vasemmistolaisten) sukupolvi on tullut mukaan politiikkaan. Oppositio on menestynyt kunnallisvaaleissa Moskovassa, Pietarissa ja joissakin muissa kaupungeissa.

Niin sanottu ”muutoksen puolue” koostuu nuorisosta, suurkaupunkien asukkaista sekä koulutetuista asiantuntijoista ja työläisistä.

Vuonna 2018 Putinin kannatus laski 81 prosentista 62 prosenttiin, eikä se ole toipunut sen jälkeen.
Todellinen luku lienee pienempi, sillä kyselyyn osallistuvat pelkäävät puhua rehellisesti. Tänä päivänä noin 30% väestöstä vastustaa Putinia.

Käännekohta oli uusliberalistinen eläkeuudistus, jossa eläkeikää nostettiin 55-60 vuodesta 60-65:een. Vuosina 2017-2021 Venäjällä oli useita suuria poliittisiin, sosiaalisiin ja ympäristökysymyksiin liittyviä mielenosoitusten aaltoja. Pandemia on vain pahentanut tyytymättömyyttä.

Kreml vastasi muuttamalla perustuslakia siten, että Putin voi pysyä presidenttinä vuoteen 2036 asti (käytännössä loppuelämänsä). ”Menestys” viime vuoden heinäkuun kansanäänestyksessä vaati ennennäkemätöntä keplottelua. Moskovassa ja Pietarissa tehtyjen ovensuukyselyjen mukaan suurin osa äänesti lakimuutosta vastaan, mutta viranomaiset ”piirsivät” tarvittavat äänet.

Kansannousu Valkovenäjällä ja mahdollisuus ”Yhtenäisen Venäjän” häviöön syyskuussa 2021 pidettävissä duuman vaaleissa ilmeisesti säikäyttivät Kremlin perinpohjaisesti. Yritys myrkyttää Navalnyi, hänen myöhempi pidätyksensä ja korruptionvastaisen rahaston nimeäminen äärijärjestöksi osoittavat, että hallinto hylkää ”hallitun demokratian” toimintamallit pysyäkseen vallassa.

2. Voitteko kommentoida Putinia? Onko mitään mahdollisuutta päästä hänestä eroon? Mitä tapahtuu, kun Putin aikanaan joko jää eläkkeelle tai kuolee – kuka tai mitä tulee Putinin jälkeen?

Tähän kysymykseen on vaikea vastata. Esimerkiksi Valkovenäjän tilanne näyttää, että kannatuksensa menettänytkin hallinto voi pysyä pitkään vallassa raa’an voiman avulla.

Putinin hallintoa kannattaa suuri osa väestöstä (lähinnä vanhemmat sukupolvet). Mielestäni hänen pikaisesta kaatumisestaan ei kannata puhua. Meillä on alkanut uusi taantumuksen kausi, ja diktatuurin odotetaan nousevan aggressiivisesti sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Tämä kaikki voi johtaa traagisiin ja arvaamattomiin seurauksiin.

Luulen, että Putinin jälkeiselle ajalle on kaksi vaihtoehtoa: vallankumouksellis-demokraattinen, jossa kansanjoukot hajoittavat hallinnon alhaaltapäin, sekä konservatiivinen, jossa Putinin perilliset pyrkivät säilyttämään järjestelmän tai tekemään siihen kosmeettisia uudistuksia (kuten Kazakstanissa).

Ensimmäisessä vaihtoehdossa Navalnyi näyttäisi olevan Putinin luonnollinen seuraaja. Toisessa taas joku Putinin lähipiiristä. Voi olla, että näemme yhdistelmän molemmista vaihtoehdoista, mutta vielä on liian aikaista puhua siitä.

3. Kertokaa hieman oppositiosta Venäjällä

Venäjällä on niin sanottu ”systeeminen” (parlamenttiin hyväksytty) oppositio ja ”ei-systeeminen” (vaaleista poissuljettu) oppositio. ”Systeemisen” opposition vahvin voima on Venäjän federaation kommunistinen puolue. Sekä kommunistisen puolueen että muiden systeemisten puolueiden byrokratia on riippuvainen presidentinhallinnosta (poliittisesta valvontaelimestä) ja on uskollinen Putinille.

Ei-systeemisen opposition hallitseva voima viime aikoihin asti oli Aleksei Navalnyin liike, joka on nyt julistettu ääriliikkeeksi ja kielletty.

Venäläisille mielenosoittajille on ominaista selkeiden luokka- ja ideologiajakojen puuttuminen. Ihmiset kamppailevat ”kaiken hyvän puolesta ja kaikkea pahaa vastaan”: asioista kuten korruptio, eriarvoisuus, vaalitulosten väärentäminen ja kansalaisoikeuksien tukahduttaminen. He ajattelevat harvoin ohjelmallisia vaihtoehtoja. Ylipäätään voidaan sanoa, että ihmiset haluavat enemmän demokratiaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

4. Mitä mieltä olette Navalnyista? Hän on käytännössä ainoa oppositiopoliitikko, josta uutisoidaan Suomessa. Mistä voisimme saada tietoa muista, ja keitä kannattaisi tukea Navalnyin sijaan?

Navalnyi on demokraattinen populisti, joka yhdistää tehokkaasti liberalismia, oligarkkienvastaisuutta sekä osittain nationalistista retoriikkaa. Me olemme arvostelleet häntä riittämättömän vasemmistolaisesta politiikan johtamistyylistä ja nationalismista. Kaikesta huolimatta on pakko tunnustaa myös hänen saavutuksensa. FBK:n (Navalnyin Korruption vastainen säätiö, Fond borby s korruptsiyey) korruptionvastaiseen toimintaan osallistui paljon erityisesti nuoria politiikkoja, ja ”älykäs äänestys”-taktiikka mahdollisti Yhtenäisen Venäjän häviön Moskovan kaupunginduuman vaaleissa vuonna 2019. Navalnyin pidättäminen ja hänen rakenteidensa rikkominen oli voimakas isku venäläiselle kansalaisyhteiskunnalle.

Venäjän ei-systeeminen vasemmisto ei ole vaikutukseltaan verrattavissa Navalnyin liikkeeseen.
On vaikea sanoa, kuka ja mikä nousee FBK:n tappion ja kirkkaimpien liberaalien poliitikkojen (Navalnyi, Pivovarov, Reznik, Yashin, Gudkov jne) neutralisaation jälkeen. Haluan kuitenkin suunnata katseen feministiseen yhteisöön (jonka suosio on kasvanut viime vuosina), ympäristö- ja kaupunkiliikkeisiin, kunnanhallitusten itsenäisiin jäseniin ja vasemmistolaisiin aloitteisiin.

5. Suomessa tai länsimaissa ylipäätään ei uutisoida juuri mitään luokkataistelusta tai poliittisesta oppositiosta Venäjällä. Miten muuttaisitte tilannetta? Mitä ihmisten ulkomailla pitäisi tietää Venäjän poliittisesta tilanteesta?

Valitettavasti länsimaissa on yleensä hyvin yksipuolinen näkemys Venäjästä. Monet, myös vasemmistolaiset, tarkastelevat maamme tilannetta vain Putinin hallinnon ja länsimaisen systeemin välisten suhteiden kehittymisen kautta. Heitä ei juuri kiinnosta Venäjän tilanne ulkopolitiikan ulkopuolella.
Vasemmistolaisille tämä tarkoittaa usein yksinkertaista campismia: ”jos Biden on Putinia vastaan, olemme hänen puolellaan”. Minusta länsimaisen yleisön ja erityisesti vasemmistolaisten olisi ymmärrettävä, että Venäjällä (ja Valkovenäjällä) on kyse aggressiivisesta oikeistolaisesta diktatuurista, joka on kehittynyt kapitalismin pahimman muodon pohjalta ja joka käsittää 1/6 maapallon pinta-alasta. Pidemmälle kehittyessään tämä diktatuuri saa yhä fasistisemman muodon.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että länsimaisen vasemmiston tulisi tukea Venäjän vastaisia pakotteita tai tukea omaa järjestelmäänsä. On välttämätöntä osoittaa solidaarisuutta Venäjän federaation sorretuille, poliittisille vangeille sekä vasemmistolaisille ja demokraattisille aktivisteille.

On tunnustettava oma subjektiivisuutensa sekä olla pitämättä Venäjää Euroopan ulkopuolisena eksoottisena yhteiskuntana, jossa kaikki ”ei ole kuin meillä”.
Venäjän ”eksoottisuudesta” voi hyvinkin tulla teidän tulevaisuutenne. Loppujen lopuksi Putin on maailman oikeistopopulistien, kuten Trumpin, Bolsonaron, Erdoganin, Modin ja Orbanin ”henkinen isä”.

Jos vasemmistolaiset muuttavat näkökulmaansa, heitä alkaa kiinnostaa enemmän se, mitä tapahtuu Venäjällä. Täällä on paljon vasemmistolaisia aktivisteja, intellektuelleja, toimittajia ja feministejä, jotka ovat halukkaita jakamaan tietoa.

6. Millainen on luokkataistelun yleinen tila Venäjällä? Mikä on ammattiyhdistysten ja muun työväenliikkeen tilanne?

Venäjällä on lähes mahdotonta pitää laillisia lakkoja juridisen menettelyn monimutkaisuuden vuoksi.  Ammattiyhdistysaktiivit joutuvat työnantajien ja viranomaisten sorron kohteeksi. Tämän lisäksi pitkäaikainen talouden pysähtyminen ja suuri epävirallinen talous eivät edistä ammattiliikkeen kasvua. Venäjällä on paljon spontaaneja lakkoja, jotka johtuvat yleensä maksamattomista palkoista. Rakennustyöläiset ja työperäiset maahanmuuttajat lakkoilevat paljon. Tehtaissa ja laitoksissa tapahtuu silloin tällöin ”italialaisia lakkoja”.

Venäjän työväenluokka on huonosti järjestäytynyt. Kremlin-mielistä, byrokraattista Venäjän itsenäisten ammattiliittojen federaatiota (FNPR) ei voida kutsua ammattiyhdistykseksi sanan perinteisessä merkityksessä. Sen alaisuudessa toimivat järjestöt (jotka ovat yleensä riippuvaisia työnantajista ja valtiosta) jakelevat lähinnä lahjakortteja ja aineellista apua lakkoilun sijaan.

FNPR:n lisäksi on niin sanottuja ”vapaita” ammattiliittoja. Niistä suurin osa on Venäjän työväenliiton (KTR) jäseniä. Se on paljon heikompi, mutta aktiivisempi puolustamaan työläisten oikeuksia ja ottaa vasemmistolaisempia kantoja. Monet sosialistit (myös minä joskus) toimivat tai ovat toimiveet KTR:n alaisten ammattiliittojen aktiiveina. KTR:läisistä ammattiliitoista mainittakoon lääketieteellisten alojen Toiminta, opettajien Opettaja, yliopistonopettajien Yliopiston solidaarisuus, teollisuustyöntekijöiden MPRA ja palvelusektorin Novoprof.

Merkittäväksi on noussut näiden lisäksi prekaarien jakelutyöntekijöiden yhdistys Kuriiri. Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota toimittajien ammattiliittoon, opiskelijalehti DOXA:an (jonka toimitus on pidätetty) ja Moskovan valtionyliopiston aloiteryhmään. Navalnyi-levottomuuksien vaikutuksesta syntyi myös kaksi tunnettua ammattiliittoa: lääkärien ja opettajien liitot.

Yleisesti ottaen uskon, että luokkataistelu Venäjällä ei saa tradeunionistisia muotoja. Luokan tyytymättömyys ilmenee enemminkin poliittisten, sosiaalisten ja ympäristöön liittyvien mielenosoitusten muodossa.

7. Onko Venäjällä marxilaista liikettä?

Kiinnostus marxilaisuutta kohtaan on suuri niin intellektuellien kuin nuortenkin keskuudessa.
Muutamia vuosia sitten Venäjällä syntyi marxilaisten lukupiirien liike koululaisten ja opiskelijoiden keskuudessa suosittujen vasemmistolaisten videoblogien, kuten Vestnik Buri ja Station Marx vaikutuksesta. Ongelmana on se, että kiinnostus marxilaisuuteen johtaa joskus epäpolitisoitumiseen ja lahkolaisuuteen. Lukupiiriläiset perustelevat ”ideologisesti” hylkäävänsä poliittisen toiminnan ”porvarillisena” tai ennenaikaisena. Pidän tätä eskapismin muotona.

Marxilaisen liikkeen suurin ongelma Venäjällä on vasemmiston jakautuminen ”punaisiin konservatiiveihin” ja edistykselliseen vasemmistoon. Ensin mainitut vastustavat osallistumista demokraattiseen liikkeeseen koska he yhdistävät sen liberaaleihin: he kiistävät sukupuoli- ja ilmastokysymysten tärkeyden sekä ihannoivat Neuvostoliittoa. Viimeksi mainitut, joihin RSD kuuluu, näkevät itsensä osana demokraattista ja sukupuolten tasa-arvoa ajavaa liikettä. Molemmat kutsuvat itseään marxilaisiksi, mikä hankaloittaa tilannetta.

8. Mitä mieltä olette Venäjän Federaation Kommunistisesta puolueesta?

VFKP:n ideologia on tyypillinen esimerkki ”punaisesta konservatiivisuudesta”: se on eriskummallinen sekoitus sosiaalidemokratiaa, stalinismia, nationalismia ja traditionalismia. VFKP:n retoriikassa on aina ollut pimeitä asioita: antisemitismiä, homofobiaa, vihaa maahanmuuttajia kohtaan ja nyt myös Covid-vastaisuutta. Sitä on mahdotonta pitää vasemmistopuolueena sanan länsimaisessa merkityksessä.

Kuitenkaan VFKP ei ole homogeeninen. Heidän joukossaan on todellisia kommunisteja, jotka pitävät puoluetta keinona osallistua viralliseen politiikkaan. VFKP:ssa on täysin korruptoituneita henkilöitä, mutta myös tukemiamme poliitikkoja, esimerkiksi Moskovan kaupunginduuman jäsen Jevgeni Stupin tai Nikolai Bondarenko Saratovin alueen duumassa.

Joskus VFKP voi nimittää sitoutumattomia edistyksellisiä ehdokkaita, kuten demokraattinen sosialisti, Moskovan valtionyliopiston aloiteryhmän johtaja ja ekoaktivisti Mihail Lobanov, jota RSD tukee duumanvaaleissa. Tällä hetkellä (kun vaaleista tuli kansanäänestys hallinnon luottamuksesta) VFKP on ainoa Yhtenäisen Venäjän haastaja duuman vaaleissa jolla on mahdollisuus menestyä. Siksi kehotamme äänestämään heitä.

9. Mitä järjestöjä meidän suomalaisten kannattaisi seurata?

Venäjällä toimivista enemmän tai vähemmän marxilaisista ryhmistä mainitsen Marxilaisten liiton (Союз марксистов), joka toimii ammattiliitoissa ja tekee YouTube-agitaatiota, sekä trotskilaiset ryhmät Marxilainen tendenssi (Марксистская тенденция) ja Sosialistinen vaihtoehto (Социалистическая альтернатива).

10. Kuinka kasvattaisimme solidaarisuutta Venäjän ja Suomen työväenluokkien (sekä koko maailman työläisten) välillä? Miten lukijamme voivat auttaa teitä taisteluissanne?

Venäläisten ja eurooppalaisten sosialistien välillä tarvitaan enemmän suoraa yhteydenpitoa; lisää solidaarisuutta Venäjän vasemmistolaisille poliittisille vangeille ja vainotuille, kuten DOXA-lehden toimittajille, Azat Miftakhoville, aktivistillemme Anastasia Ponkinalle ynnä muille.

11. Minkä viestin haluaisitte lähettää suomalaisille työläisille? Entä kaikkialle maailmaan?

Venäjän nykytilanne on esimerkki siitä, mihin uusliberalistinen kapitalismi voi johtaa. Älkää luottako oikeistopopulisteihin, puolustakaa demokratiaa ja hyvinvointivaltiota. Älkää luopuko työväenluokan historiallisista saavutuksista, älkää suojelko diktaattoreita ja äärioikeistoa älkääkä unohtako kansainvälistä solidaarisuutta.

12. Mistä voimme saada lisää tietoa järjestöstänne ja toiminnastanne?

Tässä on linkkejä tietolähteisiimme ja sosiaalisen median sivuillemme. Suurin yleisömme on venäläisellä Vkontakte-sivustolla. Meillä on myös facebook-sivu, Instagram-tili ja Telegram-ryhmä.

Lisäksi meillä on YouTube-kanava ja kotisivu. Näiden lisäksi suosittelen lämpimästi toveriemme sivustoa Zanovo-media. Siellä julkaistaan paljon erinomaisia artikkeleita Venäjältä ja kansainvälisestä tilanteesta.