Helsinki ilman natseja -marssi järjestettiin maanantaina 6.12.2021 jo viidettä kertaa. Marssi vastustaa joulukuussa jalkautuvia fasistisia mielenosoituksia, 612-soihtukulkuetta ja tänä vuonna Suomi Herää -tapahtumaa. Vuonna 2020 antifasistiselle marssille ei ollut tarvetta, sillä äärioikeisto perui omat mielenosoituksensa koronarajoitusten takia.

Marssi kerääntyi kello 17 alkaen Narinkkatorille, ja lähti liikkeelle hieman puoli kuuden jälkeen. Noin 1500 antifasistin joukossa marssi myös toista kertaa järjestäytynyt Punainen blokki. Muita omia blokkejaan marssissa olivat Ympäristöblokki ja Kansainvälinen blokki. Koko marssin pääjärjestäjiä olivat A-ryhmä, Varisverkosto, Helsingin vasemmistonuoret, Pinkkimusta Helsinki ja Emilia-ryhmä.

Marssi pysähtyi reiluksi tunniksi Runeberginkadulle, josta 612-kulkueen oli määrä marssia vastakkaiseen suuntaan myöhemmin. Pysähdys pakotti Töölöntorilta lähteneet 500 fasistia kiertämään kaukaa päästäkseen määränpäähänsä Hietaniemen hautausmaalle. Ohituksen jälkeen Helsinki ilman natseja jatkoi määränpäähänsä Taivallahden aukiolle.

Poliisi uhkailee rikostutkinnalla
Helsingin poliisi tweettasi maanantai-illalla epäilevänsä Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen järjestäjiä kokoontumisrikkomuksesta. Poliisi väittää, että ei pystynyt neuvottelemaan järjestäjien kanssa pysähdystilanteessa. Paikallaolijoiden mukaan poliisi kuitenkin sai neuvotteluyhteyden jo pian pysähdyksen jälkeen – rikosepäily vaikuttaakin perusteettomalta, ja saattaa olla pelkkä mediatemppu.
Punainen blokki fasismia ja sen kapitalistisia juuria vastaan
Me punaisessa blokissa emme järjestäytyneet omien lippujemme alle vastustamaan ”vain” fasismia, vaan myös kapitalismia ja porvarivaltaa, jonka alla jatkuvat raa’at palautukset ja karkotukset ja kansallisten vähemmistöjen alistaminen, mistä kaikesta liberaali fasismin vastustaja vaikenee. Ihmisoikeudet, joiden varaan on niin kauan heittäydytty, paljastuvat voimattomiksi, kun porvarilliset pelottelevat hybridiuhilla ja esittävät turvapaikkaa hakevat vihollisen aseiksi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asia lepää pöytälaatikossa, kun eduskunta kokoontuu aseistamaan porvarillista poliisia fasismin vastustajia vastaan. Ennen kuin fasismi nostetaan valtaan, sen tie valmistellaan tällaisilla julmuuksilla. Ensin vaietaan pakolaisten veneiden upottamisesta, sitten vaivihkaa rajalle nostetaan piikkilanka-aidat ”kansallisen turvallisuuden” nimessä, ja pian laaditaankin listoja liian hankalista työväen asianajajista.
Me emme luota porvarillisen poliisin pysäyttävän fasismia, emme luota porvarillisen valtion viime kädessä torjuvan fasismia. Fasismin pysäyttäminen vaatii sen kasvualustan hävittämistä, se vaatii työväen järjestäytymistä kumoamaan kapitalismin ja porvarivallan. Kapitalistit ovat vuosisatoja tehnyt tuhojaan maailmassa, kiihtyvissä määrin ilmaston suhteen viime vuosikymmeninä, ja työväenluokka ei ole noussut historiallisen tehtävänsä tasolle. Nyt kun joudumme marssimaan jo versovaa fasismia vastaan, taistelemme menneiden sukupolvien epäonnistumisia vastaan.
Tämä marssi ei kaatanut fasismia tai kapitalismia. Se, että järjestäydyimme yhteistoimintaan, kokosimme vakaumuksellisia vasemmistolaisia riveihimme, on kuitenkin lupausta tulevasta. Se aika lähestyy, kun työväki järjestäytyy porvarin kaitsennan, pasifistisen vassarin ja ay-byrokraattien ohitse itsepuolustusjärjestöihin, työpaikkaneuvostoihin ja vallankumoukselliseen työväen puolueeseen.
2 kommenttia artikkeliin ”Helsinki ilman natseja pakotti äärioikeiston kiertoreitille – poliisi uhkailee perusteettomalla rikostutkinnalla”
Kommentointi on suljettu.