Kazakstanin sosialistisen liikkeen kannanotto maan tilanteesta

Julkaisemme Kazakstanin sosialistisen liikkeen kannanoton maan tilanteesta. Alkuperäinen teksti löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Proletaarit-toimituksen johdanto:

Kazakstanissa kuohuu työläisten kapina. Maassa on nähty valtavia protesteja ja lakkoja tammikuun 2. päivästä asti, jolloin maakaasun hinta nousi räjähdysmäisesti. Kazakstanin talous perustuu laajoihin fossiilisten polttoaineiden sekä mineraalien varantoihin, joten maakaasun hinnan korotus vaikuttaa suoraan kaikkien kazakstanilaisten elintasoon. Mielenosoituksilla on siis ennen kaikkea materiaalinen pohja: ihmisten elinolojen kurjistuminen entisestään.

Lisäksi maan poliittinen tilanne on taantumuksellinen. Kuten muutkin entiset neuvostomaat, Kazakstan on kärsinyt valtavasta köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymisestä. Runsaista luonnonvaroista saatava vauraus on keskittynyt pienelle oligarkialle. Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen maata johti itsevaltaisesti presidentti Nursultan Nazarbajev aina vuoteen 2019 asti. Nazarbajev pitää edelleenkin käsissään suurinta poliittista valtaa, ja maan nykyinen presidentti Kasym-Žomart Tokajev on käytännössä Nazarbajevin nukkehallitsija.

Nykyiset mielenosoitukset lähtivät liikkeelle Zhanaozenin alueelta, jossa on paljon öljylähteitä. Zhanaozenissa on protestoitu hallitusta vastaan aiemminkin. Vuonna 2011 öljytyöläiset järjestäytyivät vaatimaan oikeuksiaan sekä korruptoituneen hallinnon eroa. Syntyi yksi suurimmista lakkoliikkeistä sitten Neuvostoliiton hajottamisen. Mielenosoitukset päättyivät verilöylyyn, kun valtion turvallisuusjoukot tappoivat ainakin 16 työläistä ja haavoittivat kymmeniä.

Nyt presidentti Tokajev usutti jälleen armeijan työläisiä vastaan. Tokajev antoi perjantaina käskyn ampua mielenosoittajia kuolettavasti, kysymättä tai neuvottelematta. Tilanne Kazakstanissa on eskaloitunut brutaaliksi. Suurvallat ja alueelliset mahdit pyrkivät varmistamaan intressejään. Venäjä on jo lähettänyt alueelle sotilaita. Selvää on, että minkään valtion sotilaallinen interventio, tuli se Venäjältä, Kiinasta, EU:sta tai Yhdysvalloista, ei voi parantaa Kazakstanin työläisten asemaa.

Alla oleva kannanotto edustaa työläisten edistyksellistä sektoria, jolla on laajempi poliittinen näkemys tilanteesta. Toistaiseksi mielenosoitus- ja lakkoliike ei kuitenkaan ole luonteeltaan kovin järjestäytynyt; suurin osa ihmisistä protestoi materiaalisten olosuhteiden kurjistumisen ja poliittisen korruption takia. Siksi on vieläkin tärkeämpää, että tuomme edistyksellisten työläisten ääntä kuuluviin kansainvälisesti.


Kazakstanin sosialistisen liikkeen kannanotto maan tilanteesta

Kazakstanissa on nyt käynnissä todellinen kansannousu. Mielenosoitukset olivat alusta alkaen yhteiskunnallisia ja luokkaluonteisia, sillä nestekaasun hinnan kaksinkertaistuminen pörssissä oli vain viimeinen pisara ylivuotavassa kärsivällisyyden maljassa. Mielenosoitukset alkoivat öljytyöläisten aloitteesta Zhanaozenissa, josta tuli eräänlainen poliittinen päämaja koko protestiliikkeelle.

Ja tämän liikkeen dynamiikka on suuntaa antava, koska se alkoi yhteiskunnallisena protestina, sitten se alkoi laajentua, ja työväen kollektiivit käyttivät mielenosoituksia vaatiakseen 100 prosentin palkankorotusta, optimointitulosten peruuttamista, työolojen parantamista ja ammattiyhdistystoiminnan vapauttamista. Tämän seurauksena koko Mangystaun alue ryhtyi 3. tammikuuta yleislakkoon, joka levisi viereiselle Atıraw’n alueelle.

On huomionarvoista, että jo tammikuun 4. päivänä öljytyöntekijät aloittivat lakon Tengizchevroil-yhtiössä, jossa amerikkalaisten yritysten osuus on 75 prosenttia. Siellä irtisanottiin viime vuoden joulukuussa 40 000 työntekijää ja suunnitteilla oli uusi lomautussarja. Heitä tukivat myöhemmin Aqtöben [kaupunki luoteis-Kazakstanissa], Länsi-Kazakstanin sekä Qızılordanin [kaupunki etelä-Kazakstanissa] alueiden öljytyöläiset.

Lisäksi saman päivän iltana alkoivat Karagandan alueella ArmelorMittal Temirtau -yhtiön kaivostyöläisten sekä Kazakhmys-yhtymän kuparisulattajien ja kaivostyöläisten lakot, mitä voidaan jo pitää yleislakkona koko maan kaivosteollisuudessa. Lisäksi työläiset vaativat korkeampia palkkoja, matalampaa eläkeikää, oikeutta lakkoon ja omiin ammattiliittoihin.

Samaan aikaan jo tiistaina mielenosoitukset alkoivat Atıraw’ssa, Uralskissa, Aqtöbessa, Qızılordassa, Tarazissa, Taldıqorğanissa, Türkistanissa, Šymkentissä, Ekibastuzissa, Almatyn alueen kaupungeissa sekä itse Almatyssa [Kazakstanin suurin kaupunki] jossa katujen sulkeminen johti mielenosoittajien ja poliisin väliseen yhteenottoon kanssa tammikuun 5. päivän vastaisena yönä. Tämän seurauksena mielenosoittajat valtasivat kaupungin akimatin [paikallishallinto] väliaikaisesti. Tämä antoi maan presidentti Kasym-Žomart Tokajeville syyn julistaa hätätilan.

On huomattava, että Almatyn mielenosoituksiin osallistui pääasiassa metropolin lähiöissä asuvia työttömiä nuoria ja sisäisiä siirtolaisia, jotka työskentelevät tilapäisissä tai matalapalkkaisissa töissä. Ja että yritykset rauhoittaa heitä lupauksilla laskea kaasun hintaa 50 tengeen [0,10 euroa] erikseen Mangystaun alueella ja Almatyssa, eivät ole tyydyttäneet ketään.

Kasym-Žomart Tokajevin päätös erottaa hallitus, ja sen jälkeen [entisen pitkäaikaisen presidentin] Nursultan Nazarbajevin erottaminen turvallisuusneuvoston puheenjohtajan paikalta ei myöskään pysäyttänyt mielenosoituksia. Tämä siksi, että joukkomielenosoitukset alkoivat 5. tammikuuta pohjoisen ja idän alueilla, joissa ei oltu nähty protesteja siihen mennessä: Petropavlovskissa, Pavlodarissa, Öskemenissä, Semipalatinskissa. Samaan aikaan mielenosoittajat yrittivät hyökätä alueellisten akimatien rakennuksiin Aqtöbessa, Taldykorganissa, Šymkentissä ja Almatyssa.

Itse Zhanaozenissa työläiset esittivät uusia vaatimuksia mielenosoituksessaan: nykyisen presidentin ja kaikkien Nazarbajevin nimittämien virkamiesten erottaminen, vuoden 1993 perustuslain palauttaminen ja siihen liittyvien oikeuksien palauttaminen, so. oikeus perustaa puolueita ja ammattiliittoja, sekä poliittisten vankien vapauttaminen ja sorron lopettaminen. Zhanaozenissä perustettiin vanhimpien neuvosto välittömästi, ja siitä tuli epävirallinen auktoriteetti.

Näin eri kaupungeissa ja alueilla nykyään käytössä olevat vaatimukset ja iskulauseet välitettiin koko liikkeelle ja taistelu sai poliittisen sisällön. Kentällä yritetään myös perustaa paikallisia komiteoita ja neuvostoja koordinoimaan taistelua.

Samaan aikaan sotajoukot koottiin Almatyssa, Aqtaw’ssa ja Zhanaozenissa. Mangystaun alueella kaikki meni toistaiseksi rauhanomaisesti ja sotilaat kieltäytyivät hajottamasta mielenosoittajia. Mutta eteläisessä pääkaupungissa yhteenotot alkoivat, ja erikoisjoukot otettiin käyttöön yönä torstain vastaisena yönä 6. tammikuuta. Alkoi voimakas pyyhkäisy lentokentällä ja kapinallisten valtaamilla lähialueilla. Eri lähteiden mukaan kuolleita mielenosoittajia on jo kymmeniä.

Tässä tilanteessa on vaarana, että kaikki mielenosoitukset ja lakot tukahdutetaan väkisin, ja nyt on välttämätön tarve pysäyttää maa täysin yleislakolla. Siksi on kiireellisesti tarpeen muodostaa yhtenäisiä toimintakomiteoita alueellisesti sekä tuotantoketjuissa järjestäytyneen vastarinnan aikaansaamiseksi sotilaspoliisiterroria vastaan.

Tässä suhteessa on myös tarpeen tukea koko kansainvälistä työväen- ja kommunistista liikettä, vasemmistojärjestöjä maailmanlaajuisen, suuren kampanjan järjestämiseksi.

Kazakstanin sosialistinen liike esittää seuraavat vaatimukset:

  • Välitön loppu kansaan kohdistetulle väkivallalle ​​sekä armeijan vetäytyminen kaupungeista!
  • Kaikkien Nazarbajevin virkamiesten välitön ero, mukaan lukien presidentti Tokajev!
  • Kaikkien poliittisten vankien vapauttaminen!
  • Oikeus perustaa omia ammattiliittoja, poliittisia puolueita, järjestää lakkoja ja kokouksia!
  • Kiellettyjen Kazakstanin kommunistisen puolueen ja Kazakstanin sosialistisen liikkeen toiminnan laillistaminen!
  • Kehotamme kaikkia maan työläisiä toteuttamaan käytännössä Zhanaozenin teloitettujen öljytyöläisten vaatimuksen – kansallistamaan koko maan kaivos- ja suurteollisuuden työväen kollektiivien hallinnataan!

2 kommenttia artikkeliin ”Kazakstanin sosialistisen liikkeen kannanotto maan tilanteesta

Kommentointi on suljettu.