Tämä on Proletaarien lukijan lähettämä analyysi JHL:n vaaleista. Julkaisemme työväenluokkaisia kirjoituksia työstä, yhteiskunnasta ja politiikasta. Jutussa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Proletaarit-järjestön linjaa. Mikä haluat lähettää meille tekstin, ota yhteyttä proletaarit@gmail.com.

Teksti: Yövaunu
Kuva: Yövaunu

Julkisten- ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit ovat käynnissä 7.2.–1.3.2022. Vaaleissa valitaan liiton uusi edustajisto, ja jäsenistön kannattaa olla hereillä siitä, keitä luottamustoimiin oikein pyrkii. Vaaleille ei kuitenkaan pidä antaa liikaa painoarvoa, sillä etenkin suomalaisten ammattiliittojen johto on jo pitkään noudattanut samaa byrokraattista kaavaa. Kun asia menee äänestyksen, se on monin kerroin jo valmiiksi päätetty, ja taistelu on pitkälti jo käyty.

Näin on etenkin siksi, että ammattiliitot käyvät neuvotteluja porvaripuolen kanssa pääasiassa salaisesti. Salaisissa neuvotteluissa edustajiston on helppo ajaa liitto kerta toisensa jälkeen porvareita hyödyttäviin, turhiin kompromisseihin ilman liiton jäsenten painetta. Suhmurointi ja suoranainen kusetus jatkuu niin kauan, kun neuvottelujen sisältö ei ole kaikille avoin. Neuvottelujen salaisuuden purkaminen on ensimmäinen vaatimus, jonka äänestäjän tulee edustajalleen esittää.

Vaalit ovat äänestäjien – tässä tapauksessa liiton jäsenten – poliittisen kypsyyden mittari.

Meidän JHL-duunarien elämään ja toimeentuloon vaikuttaa vahvasti niin valtakunnan- kuin kunnallispolitiikankin päätökset, sekä erityisesti meidän oman ammattiliittomme linja. Eduskunta- ja kunnallisvaaleissa kukin äänestää, tai jättää äänestämättä, niin kuin parhaaksi näkee. Omien ja yhteiskuntaluokkansa etujen puolesta tai vastaan. Äänestyspäätöksen jälkeen voi sitten sormet ristissä toivoa, että toivottavasti se valitsemani ehdokas ja puolue ei nyt petä minua.

Viime syksynä, kun Helsingin kaupunginvaltuustossa päätettiin HKL:n yhtiöittämisestä, moni SDP:n äänestäjä varmasti koki elämänsä järkytyksen, kun koko demareiden valtuustoryhmä asettui porvaripuolueiden joukkoihin, yhtiöittämistä vastustaneita duunareita ja kaupunkilaisia vastaan. Aivan kuin työväki ei olisi kokenut jo tulleensa tarpeeksi kusetetuksi, niin kaiken lisäksi tuossa yhtiöittämisen puolesta äänestäneessä demareiden valtuustoryhmässä istuu kolme JHL:n jäsentä! Eveliina Heinäluoma, Pilvi Torsti ja Pentti Arajärvi. Kaikki kovan luokan demaripoliitikoita, eivätkä mitään rivivaltuutettuja. He pettivät käytännössä koko liiton.

Samaan aikaan kun sisällä kaupungintalossa lyötiin nauloja perinteikkään ja kaupunkilaisille rakkaan HKL:n arkkuun, ulkona Senaatintorin viilenevässä syysillassa osoitettiin mieltä yhtiöittämistä vastaan demaritaustaisen JHL:n puheenjohtajan Päivi Niemi-Laineen johdolla. Paikalla oli myös kuljettajien yhdistyksen puheenjohtaja Petri Lillqvist, joka on myös ehdolla JHL-vaaleissa SDP:n listalla. No, sellaista puoluetta ei kai olekaan, jonka sisällä ei ristiriitoja olisi, ja onhan laiha sopu aina parempi kuin lihava riita. Tai niin ainakin väittävät. Totuuden nimissä täytyy kuitenkin kertoa, että aivan uusi trendi julkisten palveluiden yhtiöittäminen ei demareissa ole, esimerkkeinä käy vaikkapa viime vuosikymmenen puolella Turussa yhtiöitetyt Arkea ja Kuntec.

Mainitsemisen arvoinen seikka on myös se, että JHL:n Raideammattilaiset ry on vuoden 2019 eduskuntavaaleissa tukenut edellä mainittua SDP:n kaupunginvaltuutettua ja kansanedustajaa, Eveliina Heinäluomaa, 3000 € suuruisella vaaliavustuksella. Näköjään solidaarisuutta ei voi ostaa, tai ehkä sitä ei edes ole myytäväksi, saati jaettavaksi koskaan ollutkaan.

Nythän Eveliinakin on ehdolla JHL-edustajistoon demareiden listalta. Tsemppiä vaan. Samaan duunarijärjestön edustajistoon on myös ehdolla hänen isänsä, europarlamentaarikko Eero Heinäluoma, joka ei ole oikeissa duunarihommissa käynyt viimeiseen 22 vuoteen. Moni voisi myös kyseenalaistaa euroedustajan ehtimisen JHL-edustajiston kokouksiin, mutta kyllähän modernissa ilmastonmuutosta vastaan taistelevassa maailmassa vielä Brysselin ja Helsingin välillä lentää koneita useita kertoja päivässä.

Kun äänestetään ammattiliiton edustajiston vaaleissa, on kyllä varmasti järkevintä äänestää omien ja muiden liiton jäsenten etujen puolesta. Elinkeinoelämän johtajilla on alati kasvava motivaatio yleissitovuuden tuhoamiseen ja paikallisiin sopimuksiin, siksi ay-liikkeen on koottava rivinsä ja löydettävä uudelleen voimansa. Ainakaan yhtään lisää porvarien myötäilijöitä ei edustajistoon kaivata – yllä mainituista syistä äänestäjän kannattaa harkita vakavasti, antaako ääntään esimerkiksi SDP:lle. Edustajan on sitouduttava itsenäiseen työväenluokan politiikan tekemiseen.

Liiton tulevaisuutta ei voi jättää vaalien varaan. Vaikka vaaleissa saataisiinkin uusia, edistyksellisempiä edustajia liittoon, tarvitaan silti jatkuvaa kamppailua ja valppautta. Liitot ovat vuosien ajan byrokratisoituneet ja vaihtaneet työväenluokan edun ajamisen yhteiskuntarauhan ja ”sopimusyhteiskunnan” ylläpitämiseen.

Vaalit ovat pieni, mutta korostetun julkinen välietappi tässä taistelussa. Toisaalta on tilaisuus paljastaa nykyisten liittopomojen petturuus ja käyttää puhujanlavoja edistyksellisen politiikan esille tuomiseen. Kaikkea toivoa ei kuitenkaan voi asettaa vaaleihin – järjestelmä on rakennettu siten, että yksittäisellä edustajalla on todella vähän vaikutusvaltaa, ja liittojen toimintakulttuuri kyllä kesyttää radikaalitkin edustajat osaksi koneistoa. Liittojen jäsenistön on tunnistettava, että valta liitoissa ei tule äänestyslipukkeesta, vaan yhteistoiminnasta: kuljettaja, siivoaja ja keittäjä voivat pakottaa porvarinkin taipumaan lakon edessä. Ja jos liiton johtajisto aikoo taas viedä työläiset tarpeettomaan kompromissiin porvarin eduksi ilman taistelua, meidän on kieltäydyttävä.

Tarvitaan avointa työväen politiikkaa, jonka lähtökohta on luokkamme etu, ei porvarin kanssa sovittelu tai jatkuva puolustustaistelu.