Venäjän sota Ukrainaa vastaan ja Naton imperialistinen piiritys

Venäjän sota Ukrainaa vastaan on jatkunut jo yli kuukauden. Jaamme käännöksen brasilialaisen trotskilaisen ryhmän Reagrupamento Revolucionárion (RR) analyysista ja kannanotosta sotaa koskien. Hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä, 24.2.2022, julkaistu teksti on edelleen sekä ajankohtainen että paikkansapitävä. RR tarkastelee Venäjän ja Ukrainan välien kiristymistä vuoden 2014 vallankaappauksesta lähtien. Naton toistuvat provokaatiot laukaisivat lopulta suoran konfliktin, jossa Putin toteuttaa antikommunistista, tsaarin aikaista politiikkaa. Käännös: Tiago Silva.

  • Alas Nato ja sen uhittelu!
  • Ei sanktioita Venäjää vastaan!
  • Venäjän miehitysjoukot pois Ukrainasta!
  • Donbasin tasavaltojen itsemääräämisoikeuden puolesta!
  • Työläisten on lopetettava sota sosialistisen vallankumouksen menetelmällä!

Helmikuun 24. päivänä Venäjän ja Ukrainan kiristyneet välit leimahtivat lopulta ilmiliekkeihin. Sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja muut Naton jäsenet olivat pitkään vaatineet Ukrainan liittämistä tähän imperialistien sotilasliittoon, mistä Venäjä on toistuvasti valittanut, Vladimir Putin aloitti hyökkäyksen Ukrainaan puolustaakseen sen itäisiä provinsseja, jotka olivat vuonna 2014 julistautuneet itsenäisiksi Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavalloiksi”. Lisäksi hän käynnisti monikärkisen hyökkäyksen Ukrainaa vastaan, ​​väittäen aikomuksekseen maan ”aseistariisunnan ja denatsifikaation”. Hyökkäyksen kohteena olivat tärkeimmät asevarastot ja ilmatorjuntapatteristot.

Tietoisilla työläisillä ja marxilaisilla on oltava selkeä kanta, jotta emme joutuisi tämänhetkisen voimakkaan venäläisvastaisen ja imperialistisen propagandan uhreiksi. Samaan aikaan meillä ei voi olla illuusioita tai valheellisia odotuksia Kremlin taantumuksellisen johdon luonteesta. Venäjä ei ole Neuvostoliitto, joka kaikesta stalinismin aiheuttamasta rappeutumisesta huolimatta oli edelleen työväenvaltio vuoteen 1991 asti. Marxilaisten kannan tulee olla sosialistisen vallankumouksen edistäminen alueella, jotta työläisten vihollisista päästään eroon ja uusi luku avataan Euroopan ja maailman historiassa.

Euromaidan ja ”länsimieliset” fasistit

Vuonna 2014 Ukrainan silloinen hallitus, jota johti Viktor Janukovytš, kaadettiin liberaalien ja fasistien järjestämällä vallankaappauksella, jonka tapahtumapaikkana oli Kiovan keskusaukio (Itsenäisyyden aukio, Maidan Nezaležnosti). Sen vuoksi liike tunnettiin nimellä Euromaidan. Tämä konflikti johtui siitä, että Janukovytš pelasi vaarallista kaksoispeliä neuvotellessaan Ukrainan liittymisestä Euroopan unioniin. Hän vetäytyi viime hetkellä sopimuksesta ja neuvotteli sen sijaan kaupallisesta yhteistyöstä Venäjän kanssa.

Massiivinen turhautuminen Janukovytšin hallitusta kohtaan johti lopulta presidentin ja hallituksen pakenemiseen ja kaatumiseen. Turhautumista lietsoivat liberaalit länsimieliset poliittiset tahot, jotka suuttuivat taloudellisten etujensa menetyksestä, sekä venäläisvastaiset fasistiset ryhmät. Lisäksi Janukovytšin hallitus oli osallisena korruptioskandaaleissa.

Useat fasistiset ryhmät ja niiden kannattajat osallistuivat hallituksen kaatamiseen aseellisesti. He käyttivät symbolinaan natsien toisen maailmansodan aikaista liittolaista, Stepan Banderaa. Yhdysvallat hyväksyi nämä toimet, ja silloinen republikaanien senaattori John McCain vieraili henkilökohtaisesti keskusaukiolla tervehtimässä aktivisteja. Häpeällistä kyllä, tuolloin useat trotskilaisiksi itseään kutsuvat tahot tukivat tätä oikeistolaista ja imperialistista liikettä, ikään kuin se olisi jotain edistyksellinen tai jopa ”vallankumouksellinen”. Tästä ilmiöstä esimerkkinä [brasilialainen puolue, toim. huom.] PSTU. (Ks. ”5 vuotta Ukrainan vallankumouksesta – aliarvioitu, väärinymmärretty ja paneteltu”).

Itse asiassa Euromaidanin tulos oli äärimmäisen taantumuksellinen: Ukraina oli nyt käytettävissä Naton ja yhdysvaltalaisen imperialismin keihäänkärkenä sekä vasallina Venäjän alueen rajoilla. Seurasi lukuisia vainoja ja fasistisia hyökkäyksiä vasemmistopuolueiden jäseniä, kommunisteja ja ammattiliittoja vastaan ​​sekä venäjänkielisiin kohdistettua väkivaltaa (venäjänkieliset ovat suurin etninen vähemmistö Itä-Ukrainassa). Venäjän kielen käyttö kouluissa ja muissa julkisissa laitoksissa kiellettiin, vaikka Ukraina oli monikansallinen maa.

Sen jälkeen Venäjä valtasi nopeasti Krimin, eteläisen niemimaan, jonka Venäjä oli luovuttanut Ukrainalle neuvostokaudella ja jossa sijaitsee tärkeä Venäjän laivaston käyttämä sotilastukikohta. Idässä ​​alkoi sisällissota keskushallintoa vastaan, pääkaupunki Kiovan hallituksen tukemia toistuvia hyökkäyksiä vastaan. Näillä alueilla suuri osa väestöstä on venäjänkielistä. Yhteenotot hallitusta vastaan alkoivat ​​itsenäisten alueiden perustamisen puolesta. Alueet osoittivat myötätuntoa Venäjää kohtaan ja halusivat suurelta osin liittyä siihen. Tästä syntyivät Donetskin ja Luhanskin tasavallat Donbasin alueella.

Nämä alueet pysyivät osana Ukrainaa tähän asti, vaikka todellinen valta siirtyi kapinallisille merkittävässä osassa maakuntia. He eivät saaneet muodollista tunnustusta, mutta saivat Venäjältä materiaalista apua sisällissodan ja kansainvälisten pakotteiden jättämän tuhon jälkeen. Putin tunnusti tasavaltojen itsenäisyyden vasta hyökkäyksensä aattona sanoen, että tämä tunnustus ”tulee hyvin myöhään”, kun hän on kaikki nämä vuodet kiistänyt aikomuksensa liittää ne Venäjään.

Naton toistuvat provokaatiot johtivat konfliktiin

Nykyisellä konfliktilla on suora yhteys Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja Naton välisiin neuvotteluihin Ukrainan liittämisestä sotilasliittoon. Tämä merkitsisi mahdollisuutta sijoittaa ohjusten laukaisualustoja, tukikohtia ja Venäjälle vihamielisiä joukkoja sen rajoille. Nato luotiin silloisen Neuvostoliiton ja sen liittolaisten tuhoamiseksi, ja se jatkoi olemassaoloaan sotilasliittoutumana ajaakseen imperialistisia etuja niitä heikompia valtioita vastaan, jotka eivät hyväksyneet sen sanelua.

Toisin kuin lännen imperialismille myönteiset tiedotusvälineet saarnaavat, Kreml on useiden kuukausien aikana yrittänyt aloittaa neuvottelut estääkseen Ukrainan aikeen liittyä Natoon. Tammikuussa neuvottelut epäonnistuivat. Alkoi venäläisten joukkojen liikekannallepano rajoilla, selvänä merkkinä siitä, ettei Venäjä aio perääntyä aikeistaan estää Naton laajeneminen. Koko tämän ajan niin imperialistit kuin Ukrainakaan eivät näyttäneet pienintäkään halukkuutta perua päätöstä sotilasliittoon liittymisestä.

Venäjä on, laajentumishaluistaan ​​huolimatta, pitkälti puolustuskannalla nykyisessä konfliktissa. Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat toistuvasti rikkoneet vakuutuksia siitä, että Nato ei laajentuisi itään Venäjän valituksista huolimatta. Natolla on pataljoonia jokaisessa Baltian maassa ja Puolassa, sillä on prikaati Romaniassa, ja imperialistit aseistavat raskaasti Ukrainaa ja sen liittolaisia ​​naapurimaita lähettäen sotatarvikkeita, aseita ja taistelulentokoneita. Venäjä, samoin kuin byrokratisoitunut Kiinan työväenvaltio, on kirjaimellisesti kaikilta puolilta Naton sotilastukikohtien ympäröimä.

Nykyinen konflikti on ennen kaikkea seurausta Joe Bidenin sotaisasta ja laajentumishaluisesta politiikasta, jota hän harjoitti sekä osana Barack Obaman hallintoa vuonna 2014, että nyt presidenttinä. Tässä ei ole kyseessä Ukrainan ”vapaa valinta” eikä ”kansallinen oikeus” liittyä Natoon, kuten jotkut ruojat väittävät, käyttäen kansallisen itsemääräämisoikeuden periaatetta oikeuttaakseen sotia ja vallankaappauksia imperialistien etujen mukaisesti. Onko Venäjällä ”valinnanvaraa” kun sen rajoille sijoitetaan tuhansittain vihamielisiä joukkoja?

Kuvitelkaa päinvastainen tilanne: esimerkiksi Meksiko liittyisi Yhdysvaltojen vastaiseen sotilasliittoon Venäjän kanssa, joka aikoo sijoittaa joukkoja, lentokoneita ja ohjuksia aivan Yhdysvaltojen etelärajalle. Kuvitelkaa, millaista kiihkoa tämä aiheuttaisi imperialismille myönteisten ”demokraattien” keskuudessa. Kuitenkin, kun tilanne on päinvastainen, kun rappeutuva pohjoisamerikkalainen kolossi haluaa toimia samoin vihollisiaan vastaan, se kuvataan täysin luonnolliseksi ja oikeutetuksi.

Australiassa imperialistit ovat pitkään valittaneet Kiinasta, joka on vaatinut hallintaansa osia Etelä-Kiinan merestä, ja Kiinan ”invaasiosta”, kun kiinalaiset yritykset haalivat kaupallisia omistuksia Australiassa ja sen ympäristössä. Voimme kuvitella, minkälainen itku ja poru siitä syntyisi, jos Kiina sijoittaisi sotilaita aivan Australian rajojen tuntumaan, solmisi sotilasliittoja naapurimaiden kanssa ja alkaisi komeilla sotalaivoilla Australian aluevesien tuntumassa. Mutta mitä tulee Venäjään, Australian imperialistit tukevat ilomielin Naton provokatiivisia toimia – tekopyhyys on käsin kosketeltavaa!

Onko Venäjä imperialistinen?

Neuvostoliiton jälkeinen Venäjä muotoutui ristipaineessa. Yhtäältä imperialistiset ja uusliberalistiset poliittiset liikkeet tuhosivat työväen elinolot shokkiterapialla. Toisaalta uudistettu ”panslavistinen” venäläinen nationalismi vahvistui. Mutta Venäjä ei ole toistaiseksi muuttunut globaalisti imperialistiseksi voimaksi. Venäjä on suurvalta Itä-Euroopassa ja Aasiassa, ja lisäksi sillä on voimakas sotilaallinen perintö sekä vuonna 1991 kaadetun neuvostovaltion ydinasearsenaali. Venäjä ei kuitenkaan vie pääomaa riistääkseen muiden maiden työläisiä ja resursseja siinä määrin, että sitä voisi verrata globaaleihin suurvaltoihin, kuten Yhdysvaltoihin, Saksaan, Iso-Britanniaan, Ranskaan, Alankomahin ja Japaniin. Se ei ole yhtämittainen edes toissijaisten imperialististen maiden kanssa, kuten Kanada, Belgia, Irlanti, Espanja ja Italia. Venäjän suora ulkomaaninvestointi (engl. Foreign Direct Investment, FDI), eli muihin maihin viety pääoma on alle kolmasosan Kanadan ja hieman yli puolet Espanjan viemästä pääomasta.

Ohjelmallisessa manifestissamme kirjoitimme:

”Nykyaikaisessa merkityksessä imperialismi on suhde, joka syntyy maiden välille, kun toinen niistä pystyy viemään pääomaa (sijoitusten muodossa) toisen alueelle merkittävällä tasolla. Nämä suhteet perustuvat oligopoleihin (harvojen suuryritysten määräävä asema), sekä teollisuus- ja pankkipääoman fuusioon, josta syntyy finanssipääomaa, joka muokkaa valtioita tällaisiin tehtäviin. Mutta nämä imperialismin taloudelliset piirteet, jotka 1900-luvun alussa olivat ainutlaatuisia suurvalloille, ovat nyt läsnä suuressa osassa maailmaa. Tämä saa kansakunnat, jotka eivät ole globaaleja imperialistisia valtoja, luomaan imperialistisia suhteita muiden alisteisten kansojen kanssa. […] Venäjä, vaikka sillä on hyväksikäyttäjän asema suhteessa joihinkin entisen neuvostoblokin ja Lähi-Idän maihin, ei myöskään ole maailmanlaajuinen imperialistinen valta, vaikka sen oligarkit tätä toivovatkin. Se on alueellinen valta, jota suhteellisessa mielessä ympäröivät ja painostavat maailmanlaajuiset imperialistivallat.”

Eräät vasemmistotendenssit luonnehtivat virheellisesti Venäjää imperialistiseksi voimaksi, joka on laadullisesti verrattavissa Natoa johtaviin maihin. Tämä retoriikka jakaa vastuun nykyisestä kriisistä tasapuolisesti imperialistivaltojen ja Venäjän välille. Marxilaisina vastustamme kaikkia imperialististen valtioiden ​​asettamia pakotteita Venäjää vastaan: pakotteilla on taipumus kohdistua voimakkaammin sen kansaan. Toistaiseksi Ukrainan imperialistiset liittolaiset eivät ole asettaneet raskaita pakotteita, kuten ulkomailla oleskelevien Venäjän kansalaisten varojen lunastamista tai estojen asettamista tuonnille tai viennille [alkuperäisen julkaisun aikaan, 24.2.2022, toim. huom.]. Osa Putinin sotasuunnitelmaa oli toimia pohjoisen pallonpuoliskon pimeän talven aikana, jolloin monet Euroopan unionin maat ovat erityisen riippuvaisia ​​venäläisestä kaasusta lämmityksen ja sähkön tuotannossa. Joka tapauksessa kaikki imperialistien asettamat sanktiot ovat aseita piirityksessä Venäjää vastaan.

Putinin nationalistinen ja antikommunistinen puhe sekä Donetskin ja Luhanskin itsemääräämisoikeus

Venäjä on historiallisesti harjoittanut kansallista sortoa ukrainalaisia ​​kohtaan, joihin tsaarien valtakunnan aikana kohdistui isovenäläisiä sortotoimia. Tuon ajan takapajuinen Venäjän imperialismi tuhoutui lokakuun 1917 vallankumouksessa ja sitä seuranneessa Venäjän sisällissodassa. Lenin ja bolševikkipuolue ponnistelivat ankarasti tuhotakseen tsarismin rakentamat kansallisen sorron kahleet. Stalinismin aikana sovinismi Neuvostoliiton vähemmistökansallisuuksia vastaan heräsi uudelleen, mutta ei koskaan kasvanut yhtä synkkiin mittoihin kuin tsaarin aikana. Vähintään voidaan sanoa, että Neuvostoliitossa muut kansalaiset saivat muodostaa omat tasavaltansa, joilla oli omia oikeuksia, kuten oikeus omaan äidinkieleen ja kulttuuriin. Neuvostoliiton tuhoaminen vuonna 1991 myrkytti alueen uusilla nationalismin ja venäläisvastaisuuden aalloilla, joista monet nykyiset Itä-Euroopan äärioikeistolaiset liikkeet juontavat juurensa.

Puheessaan Donetskin ja Luhanskin itsenäisyyden tunnustamisesta Putin sanoi, että ”Ukraina oli bolševikkien politiikan keksintö”, ja että oli virhe sallia sen perustaminen autonomisena tasavaltana Neuvostoliiton sisällä. Viitaten Neuvostoliiton patsaiden tuhoamiseen Ukrainassa vuoden 2014 jälkeen Putin sanoi: ”haluatteko dekommunisaatiota? [dekommunisaatiolla tarkoitetaan kommunistisen toiminnan ja symbolien kieltämistä, toim. huom.] Se käy meille hienosti. Puoliväliin ei tarvitse pysähtyä. Olemme valmiita näyttämään teille, mitä dekommunisaatio tarkoittaa Ukrainalle.” Samassa puheessa Putin väitti haluavansa vapauttaa ukrainalaiset fasismista, mutta käytti kuitenkin puheenparsia, jotka ovat alun perin tsaarien ja valkoisen armeijan vastavallankumouksellisilta upseereilta.

Tämä oli viimeisin näytös kommunismin vastaisten asenteiden sarjasta, joita konservatiivinen nationalisti Putin on esittänyt pitkän hallituskautensa aikana. Hän on venäläisten työläisten ja muiden kansallisuuksien vihollinen ja niiden loisoligarkkien palvelija, jotka valtasivat maan Neuvostoliiton tuhon jälkeen. On häpeällistä, että jotkut [brasilialaiset, toim. huom.] vasemmistopuolueet, kuten voidaan nähdä useammissa [brasilialaisen kommunistisen puolueen, toim. huom.] PCB:n verkkosivustolla julkaistuissa artikkeleissa, ihailevat tätä umpitaantumuksellista hahmoa, ikään kuin hän olisi jonkinlainen metafyysinen Neuvostoliiton edustaja (ks. ”Entä jos Putin puhuu totta?”). Imperialismille myönteisen median väite, että ”Putin haluaa Neuvostoliiton takaisin” ei voisi olla kauempana todellisuudesta. Hänen sympatiansa ovat lähempänä Romanovien valtakuntaa.

Marxilaiset puolustavat kansojen itsemääräämisoikeutta, eli kansojen oikeutta itsenäistyä valtioista halutessaan, kuten Leninin ja Trotskin bolševikit. Siksi tuemme myös itsenäisiksi julistautuneiden Donetskin ja Luhanskin tasavaltojen oikeutta erota Ukrainasta ja liittyä Venäjään, jos he niin haluavat.

Vuonna 2019 tehdyissä mielipidemittauksissa, joissa vaihtoehtona tarjottiin useita skenaarioita, 51 % alueen asukkaista kannatti Venäjään liittymistä ja 13,4 % halusi olla osa Venäjää autonomisena itsehallintoalueena. Vain 20 prosenttia piti alueita osana Ukrainaa. Saatuaan tiedon, että Ukraina oli tehnyt uusia hyökkäyksiä näitä Donbasin tasavaltoja vastaan – mitä on tapahtunut jo vuosia – Venäjän parlamentti vaati Venäjältä niiden tunnustamista. Putin suunnitteli ja sitten toteutti toimenpiteen.

Varoitamme kuitenkin [Donbasin, toim. huom.] työläisiä, että pienten Donbasin tasavaltojen liittyminen Venäjään ei ratkaise työttömyyden, köyhyyden, alhaisten palkkojen ja riiston ongelmia, joista myös venäläiset työläiset kärsivät. Vaikka teillä on oikeus ​​erota ja yhdistyä Venäjän kanssa, ovat Venäjän ja Ukrainan työväenliikkeet se voima, johon tukeutua niin fasisteja, Ukrainan hallitusta kuin taantumuksellista Putiniakin vastaan.

Venäjän miehitystä vastaan Ukrainassa

Ei ole selvää, mitkä ovat Putinin aikomukset useisiin Ukrainan kaupunkeihin kohdistuneiden pommi-iskujen sekä maa- ja merihyökkäysten suhteen. Ehkä hän pyrkii toteuttamaan ennaltaehkäiseviä iskuja estääkseen Ukrainan mahdollisen koston. Ehkä hän haluaa sanella tulitauolle ehdot, jotka pakottavat Zelenskyin hallituksen perääntymään Nato-jäsenyyssuunnitelmastaan. Putinille on tähän asti ollut ominaista äärimmäinen varovaisuus liikkeissä. Hän tietää olevansa valta-asemassa tällä hetkellä, eikä hän halua haukata liian suurta palaa itselleen.

On kuitenkin mahdollista, että meneillään oleva sota voi edetä Ukrainan hallituksen kaatamiseen, venäjämielisen nukkehallituksen perustamiseen sen tilalle tai jopa Ukrainan pitkäaikaiseen miehitykseen.

Itse työväenliikkeen olisi pitänyt pysäyttää Nato-jäsenyyssuunnitelmat, ei Putinin Venäjän. Nyt kun hyökkäys on alkanut, marxilaisten on vastustettava selkeästi Venäjän joukkojen miehitystä. Ukrainaa miehittävät venäläisjoukot eivät tule toimimaan nykyisen hallituksen liberaaleja ja fasistisia liittolaisia ​​vastaan ainakaan niin kauan kuin nämä taipuvat Venäjän tahtoon. Venäläiset miehityssotilaat toimivat ennemminkin ukrainalaisia ​​työläisiä, heidän järjestäytyneitä poliittisia liikkeitään ja heidän etujaan vastaan. Jos miehitys tapahtuisi, se kasvattaisi nationalistista vihaa alueella ja veisi työläisiä pois kansalaisuudet ylittävästä työväenluokan yhtenäisyydestä.

Venäläisten ja ukrainalaisten työläisten on lopetettava tämä sota

Nykyinen sota tuo vain vahinkoa ja kuolemaa Ukrainan ja raja-alueiden työväelle. Kuten selitimme, se johtuu ensinnäkin Naton aggressiivisesta politiikasta ​​ja toisaalta Putinin laajentumispyrkimyksistä. Mutta työläisten ohjelma ei ole turhaa pasifistista huutoa.

Ukrainan hallitus kutsuu reserviläisiä palvelukseen ja aseistaa väestöä merkittävästi toivoen pysäyttävänsä Venäjän hyökkäyksen. Hallitus sanoo, että sen imperialistiset liittolaiset ”hylkäsivät” Ukrainan. Sillä välin työväenluokka pakotetaan kuolemaan eturintamassa tilanteen vuoksi, johon heillä ei ole osaa eikä arpaa. Mutta tällainen skenaario on suotuisa sille, että työläiset ottavat kohtalonsa omiin käsiinsä ja pääsevät eroon Zelenskyin imperialistisesta hallituksesta, kääntävät aseensa nukkepoliitikkoja vastaan, jotka ovat syyllisiä tähän sotaan. Heidän on tehtävä se täysin itsenäisesti ja ilman luottamusta Putiniin.

Venäläiset työläiset eivät puolestaan tule ​​hyväksymään passiivisesti pitkittyneen sodan kulkua. Putin toivoo nopeaa voittoa välttääkseen kovemmat pakotteet ja kannatuksensa heikentymisen taloudellisen uupumuksen takia. Venäjällä on jo ollut mielenosoituksia sotaa vastaan. Tuhansia on pidätetty. Venäläisten työläisten on vastustettava sodan ja miehityksen jatkumista, ja on ratkaisevan tärkeää, että heidän taistelunsa Putinia vastaan ​​on yhtä lailla riippumaton valheista, Naton ”demokraattien” intresseistä ja illuusioista. Naton johtajamaat haluavat työntekijöiden elinolojen heikentyvän koko Euroopassa, sillä se on heidän pääomasijoituksilleen edullista.

Jokaisessa Naton jäsenmaassa työväenliikkeen on ryhdyttävä toimiin, jotka paljastavat ihmiskunnan suurimman vihollisen – imperialismin – provokaatiot ja uhkaukset! Sen on pakotettava imperialistit luopumaan aikomuksiaan laajentua Itä-Eurooppaan, ja kaikki imperialistiset sotajoukot vetäytymään alueelta.

Yksi kommentti artikkeliin ”Venäjän sota Ukrainaa vastaan ja Naton imperialistinen piiritys

Kommentointi on suljettu.