Uusnatsismi kukkii Venäjällä – Putinin puhe Ukrainan ”denatsifikaatiosta” on tekopyhää

Kuvassa Venäjän imperialistiliike (Russkoje Imperskoje Dviženje) marssii miehitetyllä Krimillä marraskuussa 2014. Keisarillisen Venäjän musta-kelta-valkoisten värien lisäksi liehuvat Donetskin kansantasavallan liput. Kuva: VKontakte

Putinin puhe Ukrainan ”denatsifikaatiosta” eli puhdistamisesta natseista on kyynistä propagandaa. Vaikka Ukrainan natsiongelma on todellinen, ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Venäjän sotatoimia motivoisi jokin muu kuin antifasistinen taistelu. Putin on itsevaltainen lahtari, jonka hallinto vainoaa vasemmistolaisia ja katsoo läpi sormien uusnatsien järjestäytymistä Venäjällä. Vasemmisto on ajettu ahtaalle, kuten kirjoitimme viime heinäkuussa.

Uusnatsismin ja -fasismin historia Neuvostoliiton hajottamisen jälkeisellä Venäjällä on brutaali. Skinheadit ovat vainonneet vähemmistöjä ja vasemmistolaisia vuosia. Antifasistinen taistelu yhdistää Venäjän vasemmistoa, joka valtion sortotoimista huolimatta uskaltaa edelleen muistaa uusnatsien uhreja ja vastustaa fasismin nousua.

Äärioikeiston normalisoinnista Venäjällä kertoo sekin, että suosituin oppositiopoliitikko Navalnyi on myös flirttaillut äärioikeistolaisen retoriikan kanssa haaliakseen kannatusta, haukkuen turvapaikanhakijoita mm. torakoiksi.

Venäjällä uusnatsien toiminta muistuttaa Suomessakin toimivan PVL:n toimintaa ja metodeja. Katuväkivallan lisäksi uusnatsit käyttävät erilaisia peiteosastoja ja pyrkivät tekemään politiikkaansa monin tavoin salonkikelpoiseksi – vrt. PVL:n suhde sen moniin peitejärjestöihin, kuten ”Kohti Vapautta” tai ”Pohjanvartio”, ja toisaalta sen suhde salonkikelpoisempaan äärioikeistoon, kuten Suomen Sisuun ja Sinimustaan liikkeeseen.

Venäjän uusnatseilla on myös kansainvälisiä yhteyksiä. Vuodesta 2016 eteenpäin venäläinen uusnatsijärjestö Venäjän imperialistiliike (Russkoje Imperskoje Dviženje) on järjestänyt ”Partizan”-taistelukoulutusleirejä, joihin on osallistunut uusnatseja ainakin Suomesta, Ruotsista, Saksasta, Yhdysvalloista ja Espanjasta.

Kuva Venäjän imperialistiliikkeen Partizan-koulutusleiriltä, 2019. Nelipäiväisellä leirillä käsiteltiin AK-rynnäkkökiväärin käsittelyä. Kuva: VKontakte

Natseja molemmilla puolin rintamaa

Ukrainan valtio sulautti asevoimiinsa aseistetun uusnatsipataljoonan. Venäjällä tätä käytetään propagandan kärkenä Ukrainaa kohtaan – esimerkiksi Ria Novosti -uutistoimiston iljettävässä pääkirjoituksessa puhuttiin suorastaan kansanmurhan puolesta, sillä ukrainalaiset ovat ”natsikansalaisia”. Natsiongelma Ukrainassa on todellinen, vaikka uusnatsit eivät nautikaan laajaa kansansuosiota – mikään määrä fasisteja osana asevoimia ei voi olla hyväksyttävää. Siinä missä Venäjä on paisutellut Ukrainan natsien määrää ja suosiota, on läntinen media vaiennut äärioikeistosta lähes totaalisesti. Tämä palvelee entuudestaan äärioikeiston tavoitteita niin Venäjällä kuin Ukrainassa. Tosiasiassa Ukrainan valtio käyttää uusnatseja kyynisesti osana väkivaltakoneistoaan, samalla kun kommunistien ja maltillisenkin vasemmiston toiminta maassa on kielletty.

Mutta kelpaavat äärioikeistolaiset sotilaat Putinillekin. Venäjän valtio on käyttänyt useissa konflikteissa Wagner Group -nimistä palkka-armeijaa, jonka perustaja on avoin uusnatsi. Wagner-ryhmää voi verrata esimerkiksi Yhdysvaltain hallituksen käyttämään vastaavaan Blackwater Company -palkka-armeijaan, joka teurasti siviilejä mm. Irakissa. Wagner-ryhmä on toiminut ainakin Donbassin alueella, Syyriassa, Sudanissa, Keski-Afrikan tasavallassa, Madagaskarilla, Libyassa, Mosambikissa ja Malissa. Malissa on tällä hetkellä käynnissä tutkinta, sillä Wagner-ryhmän epäillään tehneen joukkomurhan Mouran kylässä.

Kun Ukrainan tilanne yltyi sisällissodaksi vuonna 2014, sekä separatistien että Ukrainan valtion puolelle virtasi äärioikeistolaisia aineksia. Separatistien riveissä taistelee uusnatseja mm. virallisesti lakkautetuista järjestöistä Slaavilainen liitto (Slavjanski Sojuz) ja DPNI (Dvizhenije protiv nelegalnoi immigratsii) sekä Alexander Duginin Euraasia-puolueesta. Lisäksi separatistipataljoonat, kuten ”Svarozhich”, ”Rusich” ja ”Ratibor” käyttävät keisarillisen Venäjän värejä ja hakaristejä univormuissaan.

Tilanne on absurdi: sekä Ukraina että Venäjä käyttävät sotatoimissaan aseistautuneita uusnatseja ja syyttävät samalla toisiaan fasismista. Selvää on, ettei kumpikaan valtio edusta työväenluokan intressejä.

Putin pelkää Leniniä ja tämän perintöä

Maaliskuun 21. päivänä pitämässään puheessa Putin väitti, että Ukraina on täysin bolševikkien luomus:

Bolševikkien politiikan seurauksena syntyi Neuvosto-Ukraina, jota voidaan vielä tänäkin päivänä perustellusti kutsua ”Vladimir Iljitš Leninin Ukrainaksi”. Hän on sen luoja ja arkkitehti. Tämän vahvistavat täysin arkistoasiakirjat. […] Ja nyt kiitolliset jälkipolvet ovat purkaneet Leninin muistomerkit Ukrainassa. Tätä he kutsuvat dekommunisaatioksi. Haluatteko dekommunisaatiota? No, se sopii meille hyvin. Mutta puoliväliin ei tarvitse pysähtyä. Olemme valmiita näyttämään, mitä todellinen dekommunisaatio tarkoittaa Ukrainalle.

V. Putin

Miksi Putin puhui Leninistä, joka kuoli lähes sata vuotta sitten? Vastaus tähän löytyy Leninin itsensä kirjoituksista:

On taisteltava kaikkea nationalismia vastaan, tunnustettava ei vain kaikkien kansakuntien täydellinen tasa-arvoisuus yleensä, vaan tasa-arvoisuus myöskin valtiollisen rakennustyön suhteen, s.o. kansakuntien oikeus itsemääräämiseen, eroamiseen; – ja tämän ohella, ja nimenomaan menestyksellisen taistelun käymiseksi kaikkien kansakuntien kaikenlaista nationalismia vastaan, on puolustettava proletaarisen taistelun ja proletaaristen järjestöjen yhtenäisyyttä, niiden mitä kiinteintä liittämistä kansainväliseksi yhteisyydeksi vastoin porvarillisia kansalliseen eristyneisyyteen tähtääviä pyrkimyksiä.

[…]

Katsokaamme sortavan kansakunnan asemaa. Voiko sellainen kansa, joka sortaa muita kansoja, olla vapaa? Ei. Isovenäläisen väestönvapauden edut vaativat taistelua tällaista sortoa vastaan. Sorrettujen kansakuntien liikehtimisten tukahduttamisen pitkäaikainen historia, vuosisatainen historia, tällaisen tukahduttamisen järjestelmällinen propaganda »ylempien» luokkien taholta on luonut suuria haittoja itse isovenäläisen kansan vapauden asialle sen ennakkoluuloissa.

V. I. Lenin, Kansakuntien itsemääräämisoikeudesta, 1914

Lenin ei turhaan kutsunut Venäjän keisarikuntaa ”kansojen vankilaksi”. Bolsevikkien politiikkaan kuului olennaisesti kansojen oikeus itsemääräämisoikeuteen:

Kansakuntien täydellinen tasa-arvoisuus; kansakuntien itsemääräämisoikeus; kaikkien kansakuntien työläisten yhteenliittäminen – tällaista kansallisuusongelmaa opettaa työläisille marxilaisuus, koko maailman kokemus ja Venäjän kokemus.

V. I. Lenin, Kansakuntien itsemääräämisoikeudesta, 1914

Taistelu itsemääräämisoikeudesta kuuluu vallankumouksellisen työväenluokan tehtäviin

Lopullinen tavoitteemme on tietysti kommunismi, kaikkien luokkien ja valtioiden lakkauttaminen. Kuitenkin itsemääräämisoikeus on olennainen osa imperialismin ja kolonialismin vastaista taistelua. Se on ajankohtaista tänäänkin: moni sorrettu kansa on vailla oikeutta päättää omista asioitaan. Kolonialistisen alistamisen rakenteet täytyy purkaa täydellisesti. Emme voi mitenkään rakentaa kansainvälistä työväenluokan solidaarisuutta ja kommunismia, jos toisten kansojen sorto saa jatkua.

Dekolonisaatiossa ja itsemääräämisoikeudessa ei ole kyse pelkästään poliittisista oikeuksista, vaan imperialismin maailmanlaajuisten arvonsiirtoketjujen katkaisemisesta. Tämä heikentää imperialismin keskuksen otetta periferiasta. Imperialististen maiden rikkaus perustuu nimenomaan alistettujen maiden ja kansojen systemaattiseen, maailmanlaajuiseen hyväksikäyttöön. Alistetut maat pakotetaan raaka-aineiden viejämaiksi ja niiden työväenluokka halpatyövoimaksi.

Todellinen itsemääräämisoikeus voi kuitenkin toteutua vain sosialismissa, siis yhteisomistukseen ja työväenvaltaan perustuvassa järjestelmässä. Vaikka jokin maa nyt saisi muodollisen itsenäisyyden porvarillisen lain edessä, se olisi silti riippuvainen suurempien maiden pääomasta. Alistettujen kansojen sorto jatkuu kapitalismin kautta: mm. velan, talouskurin, vuokran ja epätasaisen kaupan kautta.

Kansannousu Ukrainan valtiota vastaan Donbasissa oli orgaaninen reaktio Euromaidan-vallankaappaukseen. Mutta kuten on tyypillistä, suurvallat käyttävät aina taisteluja itsemääräämisoikeudesta kyynisesti hyväksi edistääkseen omia intressejään. Donbassin kapinasta puuttui alusta asti työväenliikkeen itsenäinen johto. Tämän takia Venäjän hallinto onnistui soluttamaan liikkeen johtoon omia agenttejaan, kuten Pavel Gubarevin. Donbassin kansalaiset ovat vaarassa jäädä pelkästään kapitalististen suurvaltojen pelinappulaksi.

Pääoman intressit pyrkivät aina ottamaan haltuunsa kansannousujen johdon ja muuttamaan itsenäisyyspyrkimykset nukkevaltioiksi. Sitä suuremmalla syyllä kommunistien on oltava itsemääräämisoikeustaistelun kärjessä. Taistelua itsemääräämisoikeudesta on käytävä työväenluokan itsenäisen linjan avulla, ei nojaten tähän tai tuohon porvarivaltioon. Siksi tunnustamme Donbassin tasavaltojen oikeuden erota Ukrainasta ja liittyä Venäjään, mikäli he itse niin haluavat. Venäjään liittyminen ei kuitenkaan ratkaise kapitalismin ongelmia – emme sorru siihen typerään virheeseen, että pitäisimme Putinia jonkinlaisena anti-imperialistina, kuten jo aiemmassa julkaisussamme todetaan. Putin edustaa isovenäläisyyttä, ja haluaa sitoa Donbassin alueet tiukemmin osaksi Venäjää. Donbassin kansalaisilla on oltava oikeus erota halutessaan niin Ukrainasta kuin Venäjästä.

Ukrainalaisilla työläisillä on myös oikeus vastustaa Venäjän miehitystä, kuten esimerkiksi eteläukrainalaisen Berdjanskin kaupungin asukkaat tekivät. Kuitenkin, niin kauan kuin taistelua käydään oikeistolaisten porvarivaltioiden puolesta, eikä työväenluokan itsenäisen linjan puolesta, itsemääräämisoikeus ei voi toteutua edes puolittain.

Todellisen itsemääräämisoikeuden takaa ainoastaan työväenluokan suorittama vallankumous, jossa pääoma ja tuotantovälineet otetaan yhteisomistukseen. Näin alistetut kansat vapautuvat vihdoin todella ylikansallisen pääoman ikeestä. Venäjän ja Ukrainan työväenliikkeet ovat se voima, johon tukeutua niin fasisteja, Ukrainan hallitusta kuin taantumuksellista Putiniakin vastaan.

Sama koskee esimerkiksi Kurdistania. Kurdeilla on oikeus itsemääräämiseen, ja taistelua sen puolesta on tuettava. Kuitenkin, vaikka Kurdistan itsenäistyisi tänään, sen öljykentät olisivat edelleen Turkin ja Yhdysvaltain omistuksessa. Taistelu kurdien itsemääräämisoikeudesta ei lopu, ennen kuin työväenluokka alueella ottaa poliittisen ja taloudellisen vallan haltuunsa.

Ukrainan sodan narratiivi on paradoksaalinen. Molemmat valtiot väittävät taistelevansa fasismia vastaan, samalla sisällyttäen omiin riveihinsä uusnatseja. Molemmat valtiot sanovat puolustavansa itsemääräämisoikeutta, mutta siinä missä Venäjä haluaa lujittaa otettaan alusmaistaan, Ukrainan porvarihallitus haluaa alistaa Ukrainan työväenluokan läntisen pääoman vallan alle. Ilman työväenluokan itsenäistä linjaa tilanne eskaloituu entisestään, kun vaistonvaraiset reaktiot ajavat ihmiset puolustamaan jompaakumpaa äärimmäisen taantumuksellista valtiota.

Ria Novostin pääkirjoituksessa reviteltiin ukrainalaisen identiteetin tuhoamisella. Zelenskyi sen sijaan on uhannut tehdä Ukrainasta ”Suuren Israelin”, eli ottaa mallia brutaalista apartheid-valtiosta ja asuttajakolonialismin linnakkeesta. Tie ulos on työväenluokan itsenäinen antimilitaristinen linja, kansainvälinen solidaarisuus, toveruus yli rintamalinjojen ja aseiden kääntäminen kapitalistien luokkaa vastaan.