Kaikki, mistä en pidä, on fasismia?

Fasismi saa nimensä latinan “vitsakimppuun” viittaavasta sanasta fasces. Italian alkuperäisen fasistipuolueen (1921-1943) symboli oli vitsakimppu ja kirves. Fasistit ja heidän sympatisoijansa vetoavat silloin tällöin tähän fasismin alkuperään: “emme ole Italiassa ennen vuotta 1943, joten fasisteja ei enää ole olemassa”. Vielä enemmän tätä toki käytetään puhuttaessa natsismista ja Saksan natsipuolueesta (1920-1945).

Fasismi ja natsismi ovat kuitenkin edelleen elinvoimaisia niin itsemääritelmissä, kuten Toni Jalosen (Suomen Sisu, Sinimusta liike) tapauksessa, kuin myös yleisenä äärioikeistoon suunnattuna syytöksenä. Suomessa vastustettiin natseja ja fasismia suurella joukolla viimeksi elokuun 20. päivä Turku ilman natseja -mielenosoituksessa.

Yleisiä fasismiin liitettyjä määreitä ovat nationalismi, viha muita uskontoja ja etnisyyksiä kohtaan, kuin myös esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä sekä vammaisia kohtaan. Useimmiten fasismi tunnistetaan myös vasemmistovastaiseksi. Tämän lisäksi käytössä on vähemmän selkeitä tunnusmerkkejä, kuten “autoritäärisyys”, hierarkiat ja militarismi. Fasistit itse väittävät silloin tällöin olevansa ympäristön suojelun tai jopa antikapitalismin asialla, mikä ei voisi olla juurikaan kauempana totuudesta.

Mutta mikä on marxilainen määritelmä fasismista? Onko Suomen sisun ja Sinimustan liikkeen lisäksi esimerkiksi Suomen poliisi fasistinen, tai jopa Suomen valtio? Onko kaikki, mistä en pidä, fasismia? Yritän tässä lyhyessä artikkelissa valaista marxilaista näkökulmaa näihin kysymyksiin.

Fasismi on porvariston ase kommunismia vastaan

Fasismi nousi niin Italiassa kuin Saksassakin tilanteessa, jossa porvarillinen “normaali demokratia” ei enää kunnolla kyennyt hallitsemaan tyytymätöntä työväenluokkaa. Vallankumouksellinen liikehdintä oli suuressa nousussa ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Italiassa; syyskuussa 1920 työläiset jo valtasivat tehtaita. Sosiaalidemokraatit pettivät liikkeen tuolloinkin, ja loivat tilaisuuden porvarilliselle vastareaktiolle. Marraskuussa 1920 nähtiin fasistien ensimmäiset mielenosoitukset.

Saksassa vuoden 1930 parlamenttivaaleissa kommunistinen puolue sai yhteensä 4,6 miljoonaa ääntä, yli miljoona enemmän kuin edellisissä vaaleissa 1928. Stalinin kolmas kommunistinen internationaali juhli vaalivoittoa, sortuen parlamentaristisen kommunismin helmasyntiin. Trotski sen sijaan huomautti jo tuolloin, kolme vuotta ennen Hitlerin valtaannousua, nousevan saksalaisen fasismin vaarasta. Natsipuolue oli kerännyt ääniä 6,4 miljoonaa, kun viime vaaleissa se oli saanut vain n. 800 000. Myös sosiaalidemokraatit ylittivät 8,6 miljoonalla äänellään kommunistien vaalituloksen, vaikka sen suosio laskikin hieman edellisestä tuloksesta.

Elokuun 30. päivä vuonna 1932 Saksan kommunistisen puolueen jäsen Clara Zetkin avasi valtiopäivät puheella fasismia vastaan ja sosialistisen vallankumouksen puolesta. Seuraavan vuoden tammikuussa Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi, valtiopäivät hajotettiin, ja kommunistinen puolue kiellettiin.

Fasismin tärkein tehtävä onkin järjestäytyneen työväenluokan nujertaminen, silloin kun normaali porvaridemokratia ei riitä sen hallitsemiseen. Fasismi ei koskaan uhkaa porvarien valta-asemaa; se on pääoman viimesijainen käsikassara työläistä vastaan.

Niin kauan, kuin työväenluokka pysyy kurissa “normaalin demokratian” keinoin, eli esimerkiksi porvarimedian mielipiteenmuokkauksella, ammattiyhdistysliikkeen työläisaristokraattien lahjonnalla ja vaalien manipuloimisella puoluetukimekanismien avulla, valtio ei varsinaisesti tarvitse fasismia. Porvarivaltio voi näytellä liberaalia osaa, ja silloin tällöin jopa nuhdella yhteiskunnassa kyteviä fasismin pesäkkeitä, kuten se teki Pohjoismaiselle vastarintaliikkeelle vuonna 2020. Suurimmalta osin valtion suhde fasismiin on kuitenkin välinpitämätön – se ei voi kokonaan sammuttaa fasismia, voidakseen ottaa sen tarvittaessa käyttöön.

Siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan ristiriidat kärjistyvät, ja vallankumouksen mahdollistavat olosuhteet lähestyvät, porvaristo alkaa reaktiona tukemaan fasismia. Tuki voi ilmetä esimerkiksi suorana rahallisena tai muuna materiaaliena avustuksena tai fasistien propagandan julkaisemisena mediassa. Porvariston tuella fasismi voi nousta valtaan. Valta-asemaan päästyään fasismi sulauttaa aiemmin spontaanisti järjestäytyneen katuväkivallan osaksi valtiokoneistoa, lakkauttaa muiden puolueiden sekä ammattiyhdistysliikkeen toiminnan, ja valjastaa koulutusjärjestelmän puhtaasti propagandakäyttöön. Liiketoiminta voi jatkua ennallaan.

Kaikki, mistä en pidä, ei ole fasismia

Fasismin ulkoinen muoto on tämän määritelmän kannalta toissijaista. Porvarien kannalta on yhdentekevää, ohjaako fasismi työläisten oikeutettua luokkavihaa harhaan kohti juutalaisia, muslimeja, Pride-kulkueita vai vaikka avaruusolentoja tai liskomiehiä.

Fasismissa on myös asteittaisuutta. Perussuomalaiset tekivät kovaa työtä rasismin valtavirtaistamisen eteen pedaten tietä radikaalimmille puolueille ja järjestöille, mutta itse PS oli (ja on) korkeintaan protofasistinen, sillä siltä puuttui esimerkiksi katuväkivallan siipi sekä kyky toteuttaa täysimittaista fasismia edes hallituksessa 2015-2019. On myös syytä olla tarkka fasismin teorian soveltamisessa muihin valtioihin. Esimerkiksi Venäjällä, Ukrainassa, Turkissa ja Yhdysvalloissa on kussakin monia fasistisia piirteitä vasemmiston toiminnan, tiedotusvälineiden ja seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien rajoittamisesta äärioikeistolaisten taisteluosastojen sulauttamiseen osaksi virallisia asevoimia, mutta missään näistä valtioista fasistisella järjestelmällä ei ole vielä totaalista otetta yhteiskunnasta.

Kaikki inhottava ei siis ole fasismia – tämän termin käyttäminen huolimattomasti hämärtää sen merkitystä, ja on syytä varata sellaisille tahoille, joita vastaan kaikki keinot ovat hyväksyttäviä.

Suomen valtio ei vielä toistaiseksi tarvitse fasismia

Suomen valtio kykenee vielä tällä hetkellä hallitsemaan “normaalin demokratian” avulla. Sen poliisin ei tarvitse toimia täysin mielivaltaisesti, vaan sillä on varaa noudattaa porvariston säätämiä lakeja, ainakin silloin kun joku on katsomassa. Erilaisten puolueiden toiminta on sallittua, niin kauan kuin ne ainakin väittävät sitoutuvansa toimimaan lain puitteissa. Suomen valtio ei vielä tällä hetkellä tarvitse fasismia.

Fasismin siemeniä Suomessa edustavat esimerkiksi Suomen sisu ja sen nuorisojärjestöt (Uudenmaan akseli ja Varsinais-Suomen akseli), Sinimusta liike, Kansallismielisten liittouma ja Pohjoismaisen vastarintaliikkeen nykymuodot (Partisaani, Veren laki, Pohjanvartio, sekä liiketoimintaa pyörittävät Kielletyt kirjat ja No Compromise Clothing). Lisäksi maan alla piilee todennäköisesti lisää Kankaanpään natsiryhmän kaltaisia toimintavalmiita maanalaisia soluja, sekä mahdollisesti löyhemmin järjestäytyneitä yksilöitä jotka ovat toteuttaneet väkivaltaa esimerkiksi Pride-tapahtumia vastaan Lapualla ja Savonlinnassa.

Valtio varjelee tarkoin näiden siementen elinvoimaisuutta (fasistienkin sananvapautta!), mutta nillä ei vielä ole porvariston suoraa tukea, lukuunottamatta Juha Kärkkäisen kaltaisia itsekin natsi-ideologiaan kallellaan olevia edelläkävijöitä.

On todennäköistä, että tilanne Suomessa tulee muuttumaan lähivuosina. Nouseva leivän hinta ennakoi yhteiskunnallisen kriisin kärjistymistä. Tulevalle talvelle ennustetaan kallista sähköä, ja polttoaine ei Ukrainan sodan jatkuessa tule ainakaan halpenemaan. Fyysinen puute voi johtaa vallankumoukselliseen tilanteeseen nopeasti, eikä ole lainkaan mahdotonta että Sinimustan liikkeen vaalibudjetti paisuu “lahjoituksista” jo tulevana keväänä.

Antifasistinen toiminta fasismin kytemisvaiheessa

Jos fasismi on “vain” kapitalistien käsikassara, onko sen vastustaminen toissijaista? Pitäisikö kommunistien keskittyä ainoastaan suoraan vastustamaan kapitalismia?

Tätäkin näkökulmaa kuulee vanhempien kommunistien suusta silloin tällöin, mutta se on vakava virhe. Jos kytevän fasismin kipinöitä ei poljeta maahan, se voi nousta valtaan jopa kokonaan omin voimin. Porvarivaltiolle tämä olisi ilmainen voitto, kun työläiset saataisiin hiljaiseksi ainakin joksikin aikaa ilman että porvariston tarvitsee laittaa tikkua ristiin.

Toiminta fasismia vastaan tässä ja nyt on myös mahdollisuus harjoitella järjestäytymistä ja turvallisia toimintatapoja tulevaisuuden varalta. Vasemmiston tukahduttamistoiminta on Suomessa vielä melko pehmeää, mutta keinot tulevat kovenemaan kapitalismin kriisin edetessä, sekä Suomen todennäköisen Nato-jäsenyyden tuodessa tänne esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Turkin turvallisuuspalveluja. Siinä vaiheessa meillä on syytä olla kokemusta poliisin ja fasistien vastustamisesta yhdessä rivissä toverien kanssa.


Lisää luettavaa

Leon Trotski: Fascism – What It Is And How To Fight It