Mielipide | Julkinen terveydenhuolto jyrkänteeltä alas

Hoitajien pakkolaki on viimeisin etappi julkisen terveydenhuollon tuhon tiellä.

Hoitoala on ollut kriisissä jo vuosia. Hoitajista on pulaa kaikkialla. Silti lähes jokaisessa valtion budjetissa julkisen terveydenhuollon rahoitusta on leikattu – tuoreimmillaan syksyn 2022 budjetissa, jossa tulevien hyvinvointialueiden budjetista leikattiin. Samaan aikaan valtiolla riittää rahaa asekauppoihin imperialistien ja kansanmurhaajien kanssa. Sähköyhtiöt saivat valtiolta avoimen piikin ”markkinoiden vakauttamiseksi” – vaikka sähköyhtiöt tekevät energian hinnannousun aikana ennätyssuuria voittoja.

Hallituksen yritys korjata hoitoalan kriisiä on näperrellä hoitajamitoituksen parissa. Mutta mistä he kuvittelevat tuhansien hoitajien löytyvän mitoituksen täyttämiseksi?

Joka ikinen hoitaja, jonka kanssa puhun, nostaa esille samat asiat. Liian pieni palkka, liian kuormittavat työolot. Paljon näkymätöntä työtä, joka pitää tehdä työajan ulkopuolella – tietysti palkatta. Hoitajat ovat myös erittäin yksimielisiä siitä, miten ongelmasta päästäisiin: lisää rahaa.

Hoitajapulaan hallituksen ratkaisu sen sijaan on orjatyö. Jo loppuvuodesta 2020 hallitus harkitsi valmiuslain käyttöönottamista uudelleen, pelkästään hoitajien pakottamiseksi töihin pahentuneessa koronatilanteessa.

Tänä keväänä Tehy ja SuPer hylkäsivät valtakunnansovittelijan loukkaavan esityksen ”ratkaisusta”, sillä esitys ei sisältänyt lainkaan parannuksia palkkaan tai työehtoihin. Liitot aloittivat työtaistelun 1.4.2022.

Vastauksena tähän hallitus alkoi valmistella työ- ja peruspalveluministeri Aki Lindénin johdolla pakkotyölakia. Tällä uhkaamalla hallitus sai hoitajat perumaan huhtikuisen työtaistelunsa – ja siirtymään kovempiin keinoihin.

Kesän aikana sovittelulautakunta antoi jälleen ratkaisuehdotuksen. Ehdotus oli naurettavan pieni, 3 % korotus kolmen vuoden aikana. Hoitajat ovat olleet alipalkattuja jo vuosikymmeniä. Lisäksi inflaatio on tänä vuonna yli 7 %. Ei siis ihme, että hoitajat eivät suostuneet tähänkään ”ratkaisuun”, joka olisi ollut jälleen sopu työnantajapuolen hyväksi.

Kuntatyönantajien liitto ei halua taipua ja maksaa hoitajille ihmisarvoista palkkaa. Tämä johtaa hoitoalan kriisin pahenemiseen, kun yhä useampi vaihtaa alaa. Sen sijaan, että hallitus esittäisi vaatimuksia, saatikka säätäisi pakkolakeja työnantajille, pakottavat he hoitajat töihin valtion väkivaltakoneiston uhalla.

Kuvittelevatko he, että kukaan jää hoitoalalle?

Kuka ihme tekisi terveydelle vaarallista ja kuormittavaa työtä paskapalkalla?

Kuka tekisi työnsä antaumuksella pakon edessä?

Jos hoitajien työtaistelu murskataan nyt, se merkitsee lopullista tuhoa Suomen julkiselle terveydenhoitojärjestelmälle. Pakkolain hyväksyminen tarkoittaa sitä, että sen verta helpompaa on jatkossa murtaa tulevia lakkoja, vaikka ne eivät koskisi välittömästi hoitajia. Työväenluokan aseman heikkeneminen jatkuu.