Helsinki ilman natseja tukki äärioikeistolaisen 612-kulkueen reitin jälleen – poliisi kumarsi Natolle ja Turkille

Tiistaina 6.12.2022 kuudetta kertaa järjestetty Helsinki ilman natseja -mielenosoitus pakotti äärioikeistolaisen 612-soihtukulkueen kiertoreitille jo toisena vuonna peräkkäin. Antifasistinen marssi kokoontui Narinkkatorille 16.30 alkaen, ja marssi Arkadiankatua ja Runeberginkatua pitkin Taivallahden aukiolle. Mielenosoitukseen osallistui yli 1500 ihmistä.

Marssi pysähtyi Runeberginkadun ja Caloniuksenkadun risteyksessä, jonka kautta myös myöhemmin alkaneen 612-kulkueen oli määrä marssia. Poliisi ohjasi kulkueen 400 äärioikeistolaista nopeasti kiertoreitille, ja Helsinki ilman natseja jatkoi matkaansa suunnitellulle päätepisteelle. Punainen blokki marssi mielenosoituksessa jo kolmatta kertaa.

Punainen blokki osana antifasistista rintamaa pysäyttämässä äärioikeistoa. Kuva: rajatonvimma /// VJ Group Random Doctors, CC BY 2.0.

Helsinki ilman natseja kasvoi viime vuodesta, samalla kun 612:n osallistujamäärä oli sen historian toiseksi pienin (ensimmäisenä vuonna 2016 vain 200 äärioikeistolaista marssi).

Poliisi keräsi pois kurdien vastarintaliikkeiden liput

Ennen kuin Helsinki ilman natseja pääsi lähtemään Narinkkatorilta, poliisi vaati mielenosoittajia laittamaan pois Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) liput. Poliisi ei suostunut joustamaan viime hetkellä esittämästään vaatimuksesta, joka pian laajeni koskemaan myös Kurdistanin yhteisöjen liiton (KCK), Kansan suojeluyksiköiden (YPG), Naisten suojeluyksiköiden (YPJ) ja Kansainvaltaisen liittopuolueen (PYD) lippuja.

Euroopan unioni on linjannut PKK:n terroristijärjestöksi jo vuodesta 2002 lähtien. Suomen valtio ei kuitenkaan ole puuttunut sen tunnuksiin ennen joulukuuta 2022, kun Suomen Nato-jäsenyys on Turkin kurdivihamielisen presidentti Erdoğanin pöydällä. Kuten kirjoitimme kesäkuusa, Suomen Nato-hakemuksen hintana on kurdien verta. Edes porvarivaltion ulkopoliittisen instituutin tutkija ei voi kiistää tätä yhteyttä.

Huomionarvoista on myös se, että Oulun poliisi oli esittänyt myös Oulu ilman natseja -tapahtuman järjestäjille PKK:n lippuja koskevan kiellon. Oulussa järjestäjillä oli kuitenkin aikaa ottaa yhteyttä mediaan, joka puolestaan kysyi asiaan varmistusta poliisilta; seurauksena poliisi veti kiellon takaisin, ja PKK:n liput saivat liehua. Poliisihallitus on tekemässä selvitystä Helsingin ja Oulun poliisin toiminnasta.

Järjestäjät sallivat Ukrainan porvarivaltion liput muutamaa tuntia ennen mielenosoituksen alkua

Kolme tuntia ennen mielenosoituksen alkua, Helsinki ilman natseja ilmoitti että Ukrainan liput ovat sallittuja marssilla. Tämä huolimatta siitä, että tapahtuman kutsutekstin mukaan ”[m]ielenosoitukseen ei haluta puoluetunnuksia, valtioiden lippuja tai muita autoritarismia edustavia tunnuksia”. Tämä uusi poikkeus (ovathan esimerkiksi PKK:n puolueliput sallittuja) sääntöön oli jokseenkin ennakoitavissa kutsutekstin muiden kohtien perusteella, kuten lukijamme aiemmin kirjoitti. Järjestäjien suhde alistettuja kansoja ”edustaviin” porvarivaltioihin ei kuitenkaan ole johdonmukaista – eikö esimerkiksi Jemenin ja Kazakstanin lippujen tulisi olla myös sallittuja?

Helsinki ilman natseja tiedotti Ukrainan lippujen statuksesta Telegramissa 6.12.2022 klo 13.34.

Johdonmukaisuuden nimissä lippujen ja tunnusten autoritäärisestä kieltämisestä olisikin kenties syytä jo luopua.