Kesäkuun 17. päivän kansannousun jälkeen Kirjailijaliiton pääsihteeri levitti lentolehtisiä Stalinalleella, jossa sanottiin, että kansa on menettänyt hallituksen luottamuksen ja vain kaksinkertaisella työllä sen voi takaisin saada. Eikö olisi siten yksinkertaisempaa että hallitus hajottaisi kansan ja valitsisi uuden?
Bertolt Brecht, 1953
Poliittisessa keskustelussa leviää analyysi eduskuntavaalien tuloksesta, jonka tarkoitus on vierittää puolueiden vastuu omasta suosiostaan ja vakuuttavuudestaan vaalikarjan niskoille. Analyysin mukaan ”taktisesti äänestäneet” äänioikeutetut aiheuttivat vaalitappion vasemmistoliitolle ja vihreille, joille kuuluvat äänet menivät virheellisesti sosiaalidemokraateille. Katkeraa valitusta äänestäjien virheestä rikkoo vain harvakseltaan puhe, joka edes hieman lähestyisi peiliin katsomista. Jos äänestäjät tekivätkin virheen väitetysti ”taktisesti äänestäessään”, syy lankeaa silti johtajille. Se lankeaa niille, jotka pyrkivät omalta osaltaan vakuuttamaan äänestäjät heidän puolueensa äänestämisen taktisuudesta, ja samoin niille, jotka epäonnistuivat vakuuttamaan ”taktista äänestämistä” vastaan.
Kansan Uutiset: Taktinen äänestäminen johti katastrofiin vasemmistoliiton kannalta
Vasemmistoliiton tulos vuoden 2023 parlamenttivaaleissa suhteessa vuoden 2019 vaaleihin laski n. 33 000 äänellä ja vihreiden n. 133 000 äänellä. Sosiaalidemokraattien äänimäärä taas kasvoi lähes 70 000 äänellä. Erotusta näiden kahden välillä on karkeasti laskettuna sata tuhatta ääntä. Menetettyjä ääniä ei siis voi selittää yksinään sosiaalidemokraattien taktisella tukemisella, mutta kokoomus sai lähes 120 000 ääntä enemmän. On uskottavaa, että osa vihreiden äänestäjistä on siirtynyt äänestämään kokoomusta: molemmat ovat liberaaleja porvarillisia puolueita. Monelle pinkille vasemmistolaiselle tämän esiin tuominen on hyvin kiusallista, sillä vihreitä mieluummin ylistetään edistyksellisenä puolueena, joka omien sanojensa mukaan ylittää luokkapolitiikan, erityisesti jaon vasemmistoon ja oikeistoon. ”Ei vasemmalla, ei oikealla, vaan edellä”. Kiusallisuutta korostaa se, että viimeisen neljän vuoden hallituskauden aikana vasemmistoliitto on puolustanut hallituksen toimintaa lähes kaikissa asioissa, eikä ole haastanut vihreitä.
Vihreiden lisäksi vasemmistoliitolla on ollut vaikeuksia tehdä eroa sosiaalidemokraatteihin, joiden johtaman hallituksen ”uskolliseksi soturiksi” vasemmistoliiton puheenjohtaja ja ministeri Li Andersson tunnustautui vielä viikkoja ennen vaaleja. Vaalikauden aikana vasemmistoliitto on ehtinyt antamaan tukensa hoitajien lakon rikkoneelle ja perusoikeuksia tallovalle pakkolaille, puolustanut ”pohjoismaisen työnhaun mallia” (suomeksi aktiivimalli), ja rikkonut entistä räikeämmin luokkalinjoja asettumalla Nato-jäsenyyden kannalle. Puolue on asettunut lähinnä pakolaisia haittaavan raja-aidan taakse sotakiihkon ja kansallissovinismin myötäilyn vuoksi.
Sekä sosiaalidemokraattien että vihreiden suhteen vasemmistoliitto ei ole pyrkinyt tekemään eroa, vaan päin vastoin puolue on korostanut toistuvasti, kuinka he ovat kaikki samalla asialla. Tämä samanlaisuus, pikkudemareiksi ryhtyminen vihreiden kyljessä, ei ainakaan nosta kynnystä ”taktista äänestämistä” vastaan. Pakkolait ja aktiivimallit on oikeutettu välttämättöminä ja pragmaattisina asioina, joihin on vaan suostuttava, on joustettava ja ymmärrettävä, mutta nyt vasemmistoliitto löytää periaatteensa, jotain mistä he eivät voi joustaa – kansanedustajille kuuluvat erinäiset runsaat palkkiot ja puoluetuki, joka vähenee edustajamäärän kutistuessa. Tämä, viimein, herättää närää ja huolta, kirvoittaa Anderssoninkin lausumaan jotain. Anderssonia ei pakkolaki ”vituttanut”, ja ”pohjoismaisen työnhaun malli” oli ”huomattava voitto”.
Vasemmistoliitto itse kaivaa maata altansa, kun se hävittää vähäisetkin erot suhteessa porvarillisiin puolueisiin ja sosiaalidemokraatteihin. Se itse hävittää oman jatkuvan itsenäisen olemassaolonsa perusteet ja oikeutuksen, kun se ei toteuta todella erilaista politiikkaa kuin muut. Puolue itse vieraannuttaa tukijansa, joihin se suhtautuu vaalikarjana. Sen kannattaa katsoa peiliin, jos se haluaa löytää syylliset omaan tappioonsa.
Proletaarit 