Tämä on Proletaarien lukijan lähettämä mielipidekirjoitus Ukrainan sodasta ja sen todellisista voittajista. Julkaisemme työväenluokkaisia kirjoituksia työstä, yhteiskunnasta ja politiikasta. Jutussa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Proletaarit-järjestön linjaa. Mikä haluat lähettää meille tekstin, ota yhteyttä proletaarit@gmail.com.

Kuva: BAE Systems AB:n valmistama Combat Vehicle 90 -panssarivaunu. Puolan puolustusministeriö.

Teksti: Svante Björnberg

Jo ennen sotaa oli selvää, että päättyi sota miten tahansa, molemmat osapuolet julistaisivat voittaneensa sodan. Jo nyt on yhtä selvää, että molemmat väitteet ovat väärässä. Vaikka sota on edelleen kesken, on epärealistista toivoa kummankaan osapuolen voittoa.

Ei tarvita marxilaista filosofiaa nähdäkseen sekä Ukrainan että Venäjän epäonnistuneen. Jopa näiden porvarillisten valtioiden omista viitekehyksistä käsin, kummatkin kokevat vaikeuksia väittäessään voittaneensa.

Olivat Venäjän sotaa edeltäneet vaatimukset mitä hyvänsä, joukkojen liikkeet sodan aikana viestivät sitä, että sotaan lähdettiin tavoitteena alistaa koko Ukraina. Vastaavasti Ukrainan tavoitteena oli estää ulkomaisten suurvaltojen sanelu sen politiikan suhteen, sekä säilyttää valtion alueelliset rajat.

Näin ilmaistuna molempien armeijoiden suoritus on ala-arvoinen. Venäjä jäi alkupäivien nopean etenemisen jälkeen jumiin Ukrainan rajaprovinsseihin. Toistuvista yrityksistä huolimatta, Venäjän armeija ei saanut aikaan läpimurtoa, eikä siten kyennyt sanelemaan rauhan ehtoja mielensä mukaan. Ajoittain Ukrainan armeija sai jopa rajattua menestystä vastahyökkäyksissä.

Vaikka Venäjä myöhemmin saavuttaisikin vähäisemmät tavoitteensa Ukrainassa, sen laajemmat tavoitteet geopolitiikan saralla ovat lopullisesti menetettyjä. Nord Stream 2 -putken räjäytys sekä valtavat sotilaalliset tappiot tarkoittavat, ettei Venäjä pystyisi hyödyntämään voittoaan Ukrainassa, vaikka se sellaisen vielä joskus saavuttaisikin.

Mutta vaikka Venäjä ei saavuttanut tavoitettaan, Ukrainan valtio on vähintään yhtä onneton suorituskyvyltään. Melkein kaikki Ukrainan suuret kaupungit piiritettiin, pommitukset ja ohjukset tuhosivat maan infrastruktuuria sekä teollisuutta koko maassa, siviiliväestö ei ollut kunnolla turvassa missään, ja mahdollisten alueluovutusten myötä myös alueellisen koskemattomuuden tavoitteessa epäonnistutaan. Vaikka alueluovutuksilta vältyttäisiinkin, sodan tuoma suunnaton velkataakka ja talouden romutus pitää huolen siitä, että Ukrainan valtio on jatkossa entistäkin riippuvaisempi ulkomaisesta avusta ja siten ulkomaiden poliittisista vaatimuksista. Se, ovatko nuo ulkomaat idässä vai lännessä, ovat itsenäisyyden kannalta yhdentekeviä kysymyksiä.

Seuraavan surkuteltavan tragedian siemenet kylvetään jo näinä päivinä, kun molemmat osapuolet yrittävät pelastaa kasvojaan luomalla sankarimyyttejä ja jakamalla urhoollisuusmitaleja. Kokonaiset teollisuudenalat valjastetaan tekemään kirjoja, elokuvia ja pelejä, joissa miehekkäät ja kyvykkäät sotilaat seikkailevat jännityksen täyteisissä tilanteissa vapauden puolesta. Tosiasiassa sotilaat ovat uhreja. Näitä uhreja annetaan niin kauan, kun heidän tilaansa ihannoidaan sankaruutena.

Vaan sodan suurin uhri on luonnollisesti alemmat yhteiskuntaluokat, etenkin Ukrainassa mutta myös Venäjällä. Kummankaan maan oligarkit eivät riskeeranneet henkeään, vaan tyytyivät lähettämään köyhät ja voimattomat tähän 2000-luvun imperialistiseen lihamyllyyn. Molempien maiden työväenluokat piiskattiin nationalistiseen hurmokseen maalaamalla uhkakuvia kauhuista, joita toisen osapuolen voitto merkitsisi. Nämä uhkakuvat ovat sentään asia, jossa molemmat valtiot ovat jossain määrin oikeassa.

Oli kyse sitten Venäjän sotaa vastustaneista toisinajattelijoista ja aseistakieltäytyjistä, tai sitten Ukrainan etnisistä ja seksuaalisista vähemmistöistä, “oman maan puolustaminen” on yhä molemmin puolin rajaa lähinnä julma vitsi. Ikään kuin teollisen mittakaavan teurastus konservatiivisten valtioiden komennossa ei olisi ollut tarpeeksi, nuo kuolemat olivat pääasiassa turhia. Se minkä sotilaat tekevät yhden oligarkkivaltion estämiseksi, ainoastaan auttaa “oman” oligarkkivaltion yhtä järjetöntä hallintoa.

Jos tavoitteesi on suojella valtiosi alueellista koskemattomuutta hinnalla millä hyvänsä, saatat epähuomiossa onnistua suojelemaan valtiosi koskemattomuutta hinnalla millä hyvänsä.

Porvarillisten armeijoiden kyvyttömyys johtuu ennen kaikkea siitä, että ne ovat porvarillisten valtioiden armeijoita. Kun sotilaan maailmankuva jäsentyy vain valtioiden, niiden välisten erojen ja rajojen ympärille, kaikki muut kysymykset muuttuvat valtioille alisteisiksi. Sotilaat ehkä tahtovat kansan parasta, mutta he ymmärtävät kansan edun vain valitsemansa valtion kautta. Siksi he ryntäävät sotiin, sillä he eivät osaa edes kuvitella, että valtion puolustaminen voisi johtaa kansan kärsimykseen. Porvarillisten valtioiden huutosakkilaisille kaikki kysymykset ilmastonmuutoksesta veroasteeseen ja mielenosoitusoikeuteen ovat latistettavissa kysymyksiin valtioiden eroista. Ukrainalaisten ja venäläisten etu on molempien osapuolien propagandassa ennen kaikkea valtioiden välisen rajan sijainti.

Tämä sota oli mitä loistavin osoitus porvarillisten armeijoiden impotenssista ratkaista edes itse määrittelemiään ongelmia. Jälleen kerran jää muun maailman tehtäväksi vetää sodasta tarvittavat johtopäätökset. Taas tulevina vuosina ammattisotilaat ympäri maailman väittävät tämän tai tuon aseen olevan ehdoton “turvallisuuspolitiikan” takaaja. Myös tuolloin Ukrainan sodasta rikastuneet asevalmistajat tehtailevat argumentteja kaikkien näiden väitteiden tueksi kaikissa maissa.

Venäjän ja Ukrainan intressien puolustaminen vaatii venäläisten ja ukrainalaisten uhraamista. Jos tavoitteesi on suojella valtiosi alueellista koskemattomuutta hinnalla millä hyvänsä, saatat epähuomiossa onnistua suojelemaan valtiosi koskemattomuutta hinnalla millä hyvänsä.

Kuka sitten voittaa tämän sodan? Paras kandidaatti lienee länsimainen aseteollisuus, jonka osakkeet lähtivät huimaan nousuun jo sodan alla. Jokainen sodan tuhoama sairaala, koulu ja päiväkoti lihotti länsimaisten porvareiden jo valmiiksi röyhkeitä pankkitilejä. Seuraavan kerran kun näet yksityisen suihkukoneen tai limusiinin, voit laskeskella todennäköisyyttä sille, että onko kyseinen kone juuri tämän sodan rahoittama.