Aihearkisto: Mielipide

Postin johdolle taas tuntuvat bonukset – olemmeko samassa veneessä?

Nyt poikkeustila-aikana kuulemme yhä enemmän sitä, miten olemme ”kaikki samassa veneessä”. Kaikkien pitää nyt puhaltaa yhteen hiileen niin tästäkin selvitään, tarvitaan talvisodan henkeä ja niin edespäin.

Kuten olemme aiemmin kirjoittaneet, nämä talkoot eivät taaskaan koske kaikkia yhtä lailla. Moni matalapalkka-alalla työskentelevä on saanut viime päivinä kuulla olevansa välttämättömyys yhteiskunnan pyörimiselle, mutta palkkakuitti kertoo toista tarinaa.

Myös postinjakelu on tärkeää eristyksen aikana. Etäasioinnin korostuessa logistiikan merkitys korostuu. Posti on jo aikaisemmin ottanut hoitaakseen kotihoidon tehtäviä, ja etenkin syrjäseuduilla huolehtii monien vähempiosaisten jokapäiväisen arjen sujuvuudesta. Posti hoitaa myös elintarvikekuljetusta, minkä merkitys oletettavasti korostuu, kun epidemian leviämistä hillitään liikkumista rajoittamalla.

Siitä ei ole kauaa aikaa, kun Postin johdon sikamaisuus ja valtion porvarillinen omistajaohjaus kaatoivat hallituksen. Postilaiset joutuivat taistelemaan kynsin ja hampain työehtojensa heikentämistä vastaan, ja työnantajapuoli käytti kaikki vippaskonstit. Nyt Postin johdolle on luvassa kaksinkertaiset bonukset seuraavien kolmen vuoden aikana. Suurin summa on jopa 60% palkasta.

Syytä bonuksille ei kerrottu tarkasti, vaan niiden sanotaan ”liittyvän eräisiin aikaisempien vuosien projekteihin”. Kyyninen tarkastelija voisi veikata, että yksi näistä ”projekteista” oli työehtojen polkeminen ja työvoiman halpuuttaminen. On aivan pöyristyttävää toimintaa sekä Postin johdolta, että vasemmistolaiseksi itseään kutsuvalta hallitukselta, että viimevuotisesta postikiistasta huolimatta johtoa palkitaan näin avokätisesti.

Varsinkin, kun samanaikaisesti Postin tytäryhtiö Transval on jo aloittanut YT-neuvottelut ja posti lomauttaa ja osa-aikaistaa huomattavan määrän työntekijöitään. En usko, että nämä myöskään jäävät viimeisiksi lomautuksiksi, kun joka tuutista povataan uutta lamaa koronaepidemian takia.

Ei ehkä ihan mene jakeluun. Olisi houkuttelevaa sanoa, että en ymmärrä tätä toimintaa, ja että omistajaohjaus on hölmöä ja lyhytnäköistä. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan kuten jo aiemman postikiistan aikana kerroimme, kyse on luokkakantaisesta ilmiöstä. Työehtojen heikennys ja palkkojen laskeminen ovat kapitalismille normaaleja, väistämättömiä toimintoja.

Kyse ei ole siitä, että päättäjämme olisivat hölmöjä, vaan siitä, että he ovat häikäilemättömiä porvareita. Omistajaohjauksesta vastaava hallitus voisi milloin tahansa sanoa, että nyt tälle on pantava piste, bonukset jäihin, kerran ollaan samassa veneessä. Koska näin ei tehdä, voidaan tästä päätellä vain, että hallitus harjoittaa järjestelmällisesti porvarillista omistajaohjauspolitiikkaa.

Olemme todellakin samassa veneessä. Aivan kuin airoihin kahlehditut kaleeriorjat ja kannella patsastelevat aateliset, keikumme samoilla aalloilla. Vaan ero on siinä, että toisten työ vie laivaa eteenpäin samalla, kun toiset vain nauttivat auringosta.

Luulevatko Postin johto ja Suomen hallitus, että Postin työntekijät ovat unohtaneet alle vuosi sitten käydyn työtaistelun? Pelaavatko he ehkä sillä oletuksella, että koronan takia kukaan ei ryhdy vastarintaan? Me muistamme poikkeusolojen jälkeenkin, ketkä tämän yhteiskunnan pitävät pystyssä, ja kenen työ on välttämätöntä.

Kuva: Postin lakkolaisia marraskuussa 2019.

Kunnianhimoinen ilmasto-ohjelma?

Suomen nykyinen hallitus on kutsunut ympäristöpolitiikkaansa maailman kunnianhimoisimmaksi ilmasto-ohjelmaksi. Tarkoitus on tehdä Suomesta hiilineutraali vuoteen 2035. Onko näillä suunnitelmilla toivoakaan toteutumisesta?

Artikkelin kuvan olen muuten ottanut viime viikolla. Siinä varsinaissuomalainen metsä uinuu helmikuisen lumipeitteen alla.

***

Ensikäteen kritiikkiä voi esittää siitä, ettei hiilineutraalius yksinkertaisesti riitä, jos ilmastonmuutos halutaan saada kuriin – tarvitaan hiilinegatiivisuutta. Käytännössä tämä vaatii hiilinielujen kasvattamista: ilmakehän hiilidioksidia täytyy saada vuosittain sidottua enemmän kuin nyt syntyvät päästöt kasvattavat pitoisuutta.

Voimme toki tyytyä sanomaan, että ihmeitä ei voi tehdä, ja Roomaakaan ei rakennettu päivässä, mutta mikäli kyseessä todella on ”maailman kunnianhimoisin ilmasto-ohjelma”, voisi olettaa, että sillä pyritään hiilinielujen radikaaliin kasvattamiseen ja äkkiä.

Valtakunnallisista lehdistä olemme saaneet jälleen lukea siitä, että tavoitteet takkuavat ja hallitusta vaivaa eripura ilmastopolitiikasta. Tilanne on erityisen hälyttävä, sillä viime vuoden marraskuussa julkaistu laskelma osoitti, että metsien hiilinielujen kapasiteetti on yliarvioitu lähes kaksinkertaisesti.

Vielä vuonna 2018 arvioitiin, että Suomen metsät kykenisivät sitomaan lähes puolet kaikesta Suomessa syntyvistä hiilidioksidipäästöistä. Uusi laskelma paljastaa, että hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä ei riitä 22 miljoonan tonnin päästövähennys – joka muuten on kaksinkertaisesti koko Suomen tieliikenteen aiheuttama päästömäärä. Sen sijaan tarvitaan n. 39 miljoonan tonnin päästövähennys nykytilasta, mikäli halutaan päästä hiilineutraaliuteen.

Negatiivisuudesta puhumattakaan.

Hallituskriisi näytti jo olevan lähellä, kun Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Maria Ohisalo teki näyttävän ulosmarssin Kesärannasta hallituspuolueiden keskustellessa ilmastopoliittisista toimista. Vihreät kuitenkin palasivat nöyrästi ruotuun ja laiha sopu saatiin aikaan. Pääministeri Sanna Marin sanoi tiedotustilaisuudessa, ettei hallituksen pidä keskittyä metsähakkuiden vähentämiseen. Tämä tilanteessa, jossa hiilinielut on todettu auttamattoman riittämättömiksi!

Marin totesi, että on tärkeämpää keskittyä päästövähennyksiin. On sanomattakin selvää, että tämä päätös palvelee metsäteollisuuden etuja, noh, koko planeetan tulevaisuuden kustannuksella. Varsinkin nyt, kun olemme kokeneet käytännössä ikuisen marraskuun talven sijaan, kun hyönteiskanta uhkaa romahtaa, ruissato kärsii lumettomuudesta, lajien monimuotoisuus on alhaisempaa kuin koskaan, jne. jne. Luulisi hälytyskellojen soivan!

Tämäkö on nyt sitä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa?

Hallituksen toimiin tyytymättömät osoittavat usein Keskustan suuntaan, kun puhutaan ”vasemmistolaisen” hallituksemme taantumuksellisesta politiikasta. Toinen syntipukki on edellinen hallitus, joka toki teki suurta vahinkoa, mutta on silkkaa poliittista teatteria sanoa, että kaikki aika menee Sipilän tekemien reikien paikkailuun. Hallitusta ei johda Keskusta, ja jos johtaakin, osoittaa se vain muiden puolueiden selkärangattomuuden ja lupausten tyhjyyden!

Ympäristöasioita ajavana puolueena esiintyvä Vihreät teki ulosmarssillaan jälleen saman tempun, kuin lukemattoman monta kertaa aiemmin (esim. ydinvoimakysymyksessä, Talvivaarassa, nyt metsätaloudessa ym. Näyttävä protestiliike, jolla turvataan omien äänestäjien luottamus, kuitenkaan riskeeraamatta vallankahvaa pätkääkään. Tämä ei toki ole pelkästään Vihreiden synti: porvarillinen parlamentarismi on pohjimmiltaan teatteria, jossa mielikuvat vaikuttavat tekoja enemmän. Siispä Vihreät voivat jatkossakin esiintyä ympäristön puolustajina, vaikka konkreettiset teot puhuvat päinvastaista.

Kunnianhimoinen politiikka porvarillisessa järjestelmässä ei suinkaan tarkoita tavoitteiden väsymätöntä ajamista ja jatkuvaa kamppailua oikeudenmukaisuuden puolesta. Se tarkoittaa ennemminkin kirjaimellisesti kunnian himoitsemista.

Kunnian perässä porvaripoliitikot ovat, eivät edistyksen! Mainetta ja kunniaa varmasti symbolisilla teoilla ja ulosmarssinäytelmillä saavuttaakin, muttei koskaan parempaa tulevaisuutta.

Kyse ei ole siitä, että päättäjät olisivat pahoja ihmisiä. Päinvastoin, uskon, että suurin osa heistä on ihan mukavia ja kilttejä tyyppejä. Kyse on systemaattisesta ongelmasta: Suomi on porvarivaltio, sen edustajainlaitos porvarillinen edustajainlaitos.

Poliitikkojemme kädet ovat sidotut tekemään politiikkaa kapitalismin ehdoilla. Tämän vuoksi kunnianhimoisinkin tavoite vesittyy heti, kun se tulee vastakkaiseksi teollisuuden ja talouden intressien kanssa.

Mitä sitten olisi oikeasti kunnianhimoinen ilmastopolitiikka? Tiedeyhteisö on yksimielinen: kapitalismi nykyisellään syöksee planeettamme elinkelvottomaksi. Ihan ensimmäiseksi olisi siis tehtävä periaatteellinen päätös: voitontavoittelua ei saa harjoittaa ympäristön tuhoutumisen kustannuksella.

Tämän luulisi olevan kaikille selvää. Jos bisnestä saa vapaasti tehdä piittaamatta ympäristöstä, syntyy aina uusia Talvivaaroja, uusia öljyvuotoja, ilmastonmuutoksen kiihtymisestä puhumattakaan. Uskon vakaasti, että jokainen työväenluokkainen ihminen on samaa mieltä: mikäli bisnes tuhoaa elinolosuhteet meiltä ja lapsenlapsiltamme, on kyseessä moraaliton bisnes, jonka on loputtava. Samoin, kuin ymmärrämme orjuuden olevan väärin pelkästään intuitiivisesti, ymmärrämme kyllä, että planeetan raiskauksen on loputtava.

Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ei myönnä uraanilupia Talvivaaralle. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ei kumartele metsäteollisuuden edessä, vaan kasvattaa hiilinieluja. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka kieltää voitontavoittelun ympäristölle vahingollisella tavalla. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ottaa huomioon eri ihmisten tarpeet ja tilanteen, eikä sälytä laskua köyhimpien yhteiskuntaluokkien maksettavaksi.

Ne tahot, yritykset ja hallitukset, jotka ovat omalla toiminnallaan saattaneet Maapallon tähän tilaan, on saatettava vastuuseen. Julkiseen liikenteeseen ja kestävään asumiseen on panostettava. Vastuu ei ole eikä saa olla yksittäisellä kuluttajalla, kun elämme maailmassa, jossa 100 suurinta yritystä on vastuussa 71 prosentista päästöistä. On siirryttävä ”arjen pienistä ilmastoteoista” ja hallituksen laimeasta teatterista kohti inhimillisyyttä ja kestävyyttä painottavaa työväen yhteisrintamaa.

Tämä on kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa.

Elämme ihmiskunnan kohtalonhetkiä. Tämän päivän päätökset tulevat vaikuttamaan siihen, mikä on inhimillisen sivilisaation tulevaisuus lähivuosikymmeninä. Tämän takia me emme voi luottaa siihen, että päättäjät tekevät kaiken puolestamme, oli hallitus miten innostava ja kansainvälisesti suosittu eli ei.

Mitä tehdä, kun edistyksellisimmätkin poliitikot ovat elinkeinoelämän puolella inhimillisyyttä vastaan? Miten toimia tilanteessa, jossa päättäjiemme toiminta priorisoi aina voitontavoittelua, vaikka on kaikkien tiedossa, että nykymenolla saadaan aikaan peruuttamatonta katastrofaalista vahinkoa?

Välittömästi meidän on vaadittava väsymättä ja kritiikkiä säästämättä, että hallitus lunastaa lupauksensa ja tekee ympäristötuholle oikeasti jotain.  Tähän mennessä he ovat tehneet ympäristön eteen asioita vain, jos se samalla hyödyttää taloutta – tai ei ainakaan haittaa sitä.

Jos hallitus ei kykene vastaamaan vaatimuksiimme vaan asettuu pääoman puolelle ekosysteemiä vastaan, meillä on kuitenkin toinen vaihtoehto. Ottamalla valta työväen käsiin voimme pysäyttää tämän farssin ja estää tulevat katastrofit.

Työväellä on käsissään todellinen voima: me olemme ne duunarit, jotka lopunkaiken rakentavat, kuljettavat, lajittelevat, myyvät, hoitavat, korjaavat, siis toimeenpanevat ne asiat, joita poliittisilla päätöksillä ohjataan. Me voimme myös kieltäytyä: meidän ei ole missään nimessä pakko totella sellaista valtaa, joka priorisoi taloustilannetta inhimillisen elämän edellytysten yli.

Ei, meillä on moraalinen velvollisuus asettua vastarintaan. Sen sijaan, että hiljaa kiltisti anoisimme politiikan eliitiltä, on työväen aika astua johtoon. Meille kaikille on välttämätöntä, että vielä tulevaisuudessakin meillä on puhdasta vettä, viljeltävää maata, hengitettävää ilmaa.

Työväellä on yhteiset intressit, ja ne ovat porvariston ja pääoman intresseille vastakkaiset. Meitä ei auta, jos pörssikurssit nousevat pari pykälää. Me sen sijaan ymmärrämme, että ympäristön eteen on pakko tehdä jotain, tai meillä ei ole tulevaisuutta.

Ympäristötuho vaikuttaa eniten vähäosaisimpiin, siispä rikkailla ei ole mikään kiire. He voivat kyllä maksaa hieman ylimääräistä selvitäkseen yhä rappeutuneemman luonnon keskellä. Meillä ei tuota vaihtoehtoa ole. On vain tämä yksi planeetta, emme saa antaa kapitalismin tuhota sitä.

Tulevaisuus on, tänään enemmän kuin koskaan, sosialismi tai barbarismi.

Merkitseekö Marin mitään muutosta?

Marinin hallitus
Marinin hallitus (Kuva: Valtioneuvosto)

Minulta kysyttiin, miten kommunistina suhtaudun Sanna Marinin astumiseen pääministeriksi. Mediahehkutus maailman nuorimman pääministerin ympärillä on ollut suurenmoista, mutta mitä Marinin valinta konkreettisesti merkitsee? Ensisilmäyksellä, kun valtaan astuu työväentaustainen, nuorvasemmistolainen demarinainen joka vastustaa Natoa ja puolustaa työpäivän pituuden lyhentämistä, on tosiaan selvää, että jotain edistystä on tapahtunut edelliseen hallitukseen verrattuna. Tästä huolimatta epäilen vahvasti, että edistys jää lähinnä symboliseksi. En halua pilata juhlaa viiden nuoren naisen johtaman hallituksen ympärillä, mutta tahdon optimismi on pidettävä aisoissa järjen pessimismillä.

Meidän pitää olla todella varovaisia, kun arvioimme poliittista suuntaa henkilökohtaisten atribuuttien kuten iän tai sukupuolen perusteella. Sillä, että hallitusta johtaa maailman nuorin pääministeri on merkitystä, ja se voi tietysti heijastaa jonkinlaista yhteiskunnallista edistys, mutta ei välttämättä. Ei olisi mitään juhlittavaa, jos Susanna Kosken kaltaisesta nuoresta naisesta tulisi pääministeri. Kulmuni ei myöskään edusta edistystä millään tavalla. Ratkaiseva tekijä on edelleen poliittinen ohjelma. Marinin mahdollisista henkilökohtaisista hyveistä huolimatta häntä ympäröivät rakenteet rajoittavat hänen toimintaansa, kun taas hänen politiikkansa ei tarkoita erontekoa näihin rakenteisiin.

Ei ole mitenkään yllättävää, että vasemmistoliberaalit ovat onnensa kukkuloilla, kun tappio tappion jälkeen heidän täytyy joskus keksiä myös joitakin voittoja. Kylmäverisen ja johdonmukaisen analyysin avulla kuitenkin pitäisi yrittää ymmärtää, mitä Marin merkitsee sekä häntä ympäröivien poliittisten rakenteiden (puolue, hallitus, valtio, jne.) että laajemman yhteiskunnan taloudellisten rakenteiden valossa. Kyllä, Marinilla on todella edistyksellisiä mielipiteitä, mutta näihin rakenteihin sidottuna ne jäävät juuri sellaisiksi: mielipiteiksi. Vaikka hän onkin täysin erilainen tapaus, voimme ehkä tehdä analogian Obama-ilmiöön: Yhdysvalloissa valittiin ensimmäistä kertaa afroamerikkalainen presidentti, mitä juhlittiin riemukkaasti. Loppupelissä, Obaman aikana mikään ei muuttunut rakenteellisesti, moni asia huontontui, ja edistys jäi pelkästään symboliseksi. Donald Trump hyötyi tyytymättömyydestä ja nousi valtaan.

Marinin hallitus jatkaa Rinteen neuvottelemalla hallitusohjelmalla. Kuten totesin muualla, kyseinen ohjelma on erittäin vaatimaton yhteiskunnallisten ja ympäristön tarpeisiin nähden. Marinin edistykselliset näkemykset, kuten Naton vastustaminen tai työpäivän pituuden lyhentäminen eivät ole toteutettavissa tällä hallituskaudella, ja ne jäävät edelleen henkilökohtaisiksi näkemyksiksi.

SDP ei varmaan pystyisi tarjoamaan ketään Marinia vasemmistolaisempaa tähän tehtävään, ja se on tietysti hyvä asia. Silti, Marin edustaa puoluetta, joka on itse luokkasovun määritelmä. Se ei tule muuttumaan mihinkään suuntaan. SDPn näennäinen “neutraalius” luokkapolitiikassa tulee maksamaan puoleelle kalliisti myrskyisten työmarkkinaneuvottelujen jatkuessa. Rinteen tapaus antoi jo esimakua tästä ilmiöstä. SDPn uskottavuuden menetys tulee jatkumaan, ja äärioikeisto voimistumaan.

Marinin vasemmistolaisuudesta huolimatta hänen johtamansa hallitus ei tule koskemaan yhteiskunnan rakenteisiin, ja juuri sitä tarvittaisiin, jotta voisimme ratkaista sekä yhteiskunnalliset että ympäristöongelmat. Tietenkin Marinin paikka saattaa onnistua edesauttamaan saamaan joitakin myönnytyksiä työväelle, mutta tilanne ei tule muuttumaan rakenteellisesti. Kapitalismi marssii päättäväisesti seuraavaan kriisiin, samalla kun demarit ja eduskuntavasemmisto eivät kykene tuomaan esiin sellaista mullistavaa taloudellis-yhteiskunnallista ohjelmaa, jonka tarvitsemme. Asiat tuskin muuttuvat Marinin kanssa, etenkin kun esim. valtiovarainministeriön pesti on keskustalla, ja jopa pahamaineinen Sirpa Paatero palasi hallitukseen.

Siitä huolimatta, että Marinin valitseminen pääministeriksi ei edusta mitään muuta kuin pinnallista muutosta, hänen johtamansa hallituksen olisi vastattava työnväenliikkeen välittömiin vaatimuksiin, joita ovat mm. Postin johdon irtisanominen, kiky-tuntien poistaminen, omistajaohjauksen tiukempi linja ja tes-shoppailun loppu. Marinin hallitus todennäköisesti jättää vastaamatta jopa näihin hyvin maltillisiin vaatimuksiin, ellei yhdistynyt työväenliike osoita taas voimaansa kuten se teki postilakon aikana, ja kuten se tekee nyt kun teollisuustyöläiset ryhtyvät työtaisteluun kiky-tuntien poistamisen puolesta. Nyt on hyvä mahdollisuus Marinille todistaa, että hän on duunarien puolella, ja käyttää valtiovaltaa häpeilemättömästi duunarien vaatimusten toteuttamiseksi.

Sosialidemokraatit jarruttelemassa työväenliikettä

Taistelua on jatkettava!

Työläiset kokoontuivat tänään eduskuntatalon eteen osoittamaan mieltään Postin porvarillista politiikkaa vastaan, ja mielenosoittajien kylteissä näkyi vaatimus yleislakostakin. Moni liitto on lähtenyt tukilakkoon postilaisten eduksi, työläiset ovat pääsemässä vauhtiin. Suuntana tosiaan saattaa olla yleislakko, joka olisi valtava takaisku porvareille, se olisi ensimmäinen yleislakko sitten vuoden 1956.

Kuva mielenosoittajista ja heidän kylteistään. Yhdessä lukee "Yleislakko tulee, oletko valmis?". Kuvaaja Sippo Kähmi.
Kuva eduskuntatalon edustalta. Kuvaaja Sippo Kähmi.

Facebook: Mielenosoitus Postin työehtojen romuttamista vastaan

Ja tähän tilanteeseen sosialidemokraattinen pääministeri Antti Rinne sanoo, että työtaistelu on saatava loppumaan, kun työläiset ovat saamassa voimaa lyönteihinsä! Tähän väliin sosialidemokraatti haluaa riisua työläiset aseista ja saattaa työväen ja pääoman sopuun. Jo aikaisemmin Rinne kehotti työläisiä ottamaan vastaan pienen kertaluontoisen korvauksen lahjuksena, jotta Posti saisi toteuttaa mm. haluamansa työehtoshoppailun. Sellaista ”sopua” hän haluaa.

Helsingin sanomat: Postin palkan­alennukset koskisivatkin jopa 8 000:ta työn­tekijää – Pääministeri Rinne väläyttää ratkaisuksi ”tuntuvaa” kerta­korvausta työn­tekijöille

Sen sijaan, että sosialidemokraatti ottaisi työläisten puolen, hän sanoo, että ”tämän asian ratkaisu on nyt valtakunnansovittelijan käsissä”. Ei työläisten käsissä! Sosialidemokraattien maailmassa työläiset eivät tee politiikkaa kuin hyvin välillisesti kaikenlaisten sovittelijoiden ja pelkureiden kautta, jotka pyrkivät joka käänteessä saattamaan työväen taas uuteen ”sopuun”, joka taas heikentää työväen asemaa jonkin verran, ja nämä heikennykset esitetään voittoina, sillä ilman pelkureiden tuhoisaa väliintuloa olisi tullut vielä enempi takkiin.

Mikä puolue tämä SDP on, kun sen omistajaohjausministeri Sirpa Paatero ei tee mitään pysäyttääkseen Postin raakoja hyökkäyksiä sen työläisiä vastaan, vaikka nämä hyökkäykset ovat jatkuneet jo vuosia? Ehkä ministeri Paatero on asunut kiven alla vuosikaudet, kun hän vetoaa siihen, ettei hän tiennyt siirrosta toiseen työehtosopimukseen! Vuoden 2017 syksyllä siirsi Posti varhaisjakelijat eri työehtosopimukseen, ja Petteri Goltzin 30-vuotinen ura palkittiin palkan 60 % leikkaamisella. Kun MTV:n Huomenta Suomessa Paatero sanoi, että siirtäminen työehtosopimuksesta toiseen on ”yhtiön sisäinen asia”, hän pakoilee vastuutaan ja valtaansa omistajaohjausministerinä. Tämän lisäksi hän paljastaa kaksinaamaisuutensa, kun verrataan tätä puhetta ”yhtiön sisäisestä asiasta” syyskuisiin puheisiin siitä, kuinka hallitus ei hyväksy palkan alennuksia.

MTV Uutiset: Ministeri Sirpa Paatero tarkentaa tv-lähetyksessä antamaansa lausuntoa Postin työkiistaan liittyen: ”Olen tiennyt teemasta, mutta…”

Yle: Pääministeri Rinne Ykkösaamussa: Emme hyväksy Postin työntekijöiden palkanalennuksia

MTV: Huomenta Suomi – Klipit – Ministeri Paatero pysäytti postilakon (syyskuu 2019)

Hallitus sanoo olevansa työläisen puolella, ettei hyväksy palkkojen leikkaamista, mutta teoissa näkyy, mistä politiikasta todella on kyse.

Kuva kyltistä, jossa on nuotit omistajaohjausministeri Paateroa pilkkaavalle laululle.
Takinkääntäjien hallitus. Kuvaaja Sippo Kähmi.

Yle: Postin kiitos sanomalehdenjakajalle 33 vuoden työstä: palkasta pois 60 prosenttia

On totta, että joskus on aiheellista perääntyä. On totta, että joskus työläinen on niin pahasti lyöty, että hänen on parasta vetäytyä hyvässä järjestyksessä ja nuolla haavojaan, valmistautua seuraavaan otteluun. Mutta se aika ei ole nyt. Nyt on aika puskea eteenpäin ja lyödä päreiksi Postin yritykset leikata työläisten etuuksia ja palkkoja, ja enemmmänkin vielä olisi mahdollista saavuttaa, ei vain Postissa vaan koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Samaan aikaan kun pääoma saa aina vain suurempia voittoja ja kuilu varakkaan porvarin ja köyhän työläisen välillä kasvaa, meitä yritetään huijata uskomaan, että palkkoja pitää leikata, että pääomalle pitää antaa aina vain suurempia verohelpotuksia!

Nyt on aika työläisen lyödä takaisin ja oppia, ketkä hänen todellisia tovereitaan ovat.

Helsingin sanomat: Pääministeri Rinne Postin umpisolmusta: ”Pitäisi saada loppumaan tuo työtaistelu”

Proletaarit: Poliittinen ilmastolakko ja luokkataistelu

Rinteen hallitus jäi kiinni itse rakentamaansa ansaan

1024px-finnish_council_presidency_priorities_debated_in_plenary_48308185896.jpg
CC-BY-4.0: © European Union 2019 – Source: EP

Kansainvälisen kapitalismin pysähtyneisyys hidastaa työpaikkojen syntymistä Suomessa. Rinteen lupaus saavuttaa 75 % työllisyysaste ei ole mahdollinen nykyisin ehdoin.

Jopa ne vähäiset ja vajavaiset uudistukset sekä edellisen hallituksen leikkauksien osittainen purkaminen, joita hallitus ehdotti ensimmäisessä budjettissaan, saivat aikaan varoituksen valtion tarkastusvirastolta (VTV). Viraston mukaan uudet menot saattavat rikkoa EU:n vakaus- ja kasvusopimusta. Sopimus edellyttää, että EU:n jäsenvaltiot pitävät alijäämän enintään 3 % BKT:stä ja julkisen velan enintään 60 % BKT:stä. 

Ilmeinen ratkaisu työpaikkojen kasvun hidastumiseen olisi talouden keskeisten alojen kansallistaminen ja julkisten työpaikkojen luominen. Sen sijaan hallitus pyrkii vähentämään velkaa myymällä valtion omaisuutta, ja kieltäytyy perumasta Sipilän hallituksen tekemiä yksityistämishankkeita.

Hallitus kutsuu itseään ”vasemmistolaiseksi”, mutta se viesti alusta asti aikomuksestaan jatkaa edellisen hallituksen epäonnistunutta talouspolitiikkaa nimittämällä keskustalaisia ministereitä valtiovarain- sekä työ- ja elinkeinoministeriöille. Entinen ay-pomo Antti Rinne edustaa nyt markkinoiden diktatuuria.

Talouspolitiikka, joka asettaa työläiset etusijalle, vaatii kansallistamisia ja enemmän julkisia menoja. Tämä tarkoittaa EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen ehtojen hylkäämistä julkisen omistuksen laajentamisen osalta.

Mitä sitten? Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin EU:n säännöt.

Euroopan unioni ei tietenkään ole samaa mieltä. Se rankaisi julmasti Kreikkaa julkisten menojen säilyttämisestä ja aiheutti maassa edelleen jatkuvan yhteiskunnallisen kriisin, joka on maksanut tuhansien ihmisten hengen. Osasyyllinen on myös Syriza, ”vasemmistopuolue”, joka lupasi vastustaa EU:ta, mutta käänsi selkänsä Kreikan työläisille pelastaakseen kapitalismin. Sama näytelmä pienemmässä mittakaavassa nähtiin Italiassa, jossa useat hallitukset ovat ehdottaneet sosiaalimenojen korotuksia, mutta ovat aina luopuneet aikomuksistaan EU:n rangaistusten uhatessa.

Suomi äänesti Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten uusliberaalin linjan torjumiseen puolesta. Suomen työläiset ansaitsevat sosialistisen puolueen, joka asettaa työväenluokan intressit etusijalle; puolueen, joka on tiukasti sidottu työväenluokkaan ruohonjuuritasolla; puolueen, joka on demokraattisesti sitoutunut edustamiinsa ihmisiin; puolueen, joka on selkeästi johdettu ja täsmällisesti järjestäytynyt pääoman hyökkäyksiä vastaan.

Suomi tarvitsee joukkopohjaisen, kommunistisen, internationalistisen työväenpuolueen. Vain sellainen järjestö voi saavuttaa niitä uudistuksia, joita sorretut tarvitsevat selviytyäkseen. Vain sellainen puolue kykenee taisteluun kapitalismin kaatumisen puolesta Suomessa ja koko maailmassa.

Turussa marssittiin Rojavan puolesta

rojava manif 19.10.2019
Kuva: Rojavan ystävät Turku

Viime lauantaina Turussa noin 350 ihmistä marssi protestiksi Turkin iskulle Rojavassa. Marssin lähtö- ja päättymispaikka oli Vanha Suurtori, jossa myös kuultiin puheita ja esityksiä. Marssin osallistujat vaativat mm. loppua Turkin miehitykselle Pohjois-Syyriassa, jo annettujen asevientilupien peruuttamista, diplomaattisten suhteiden katkaisemista Turkin kanssa sekä kauppasaarron asettamista Turkille.

Ennen marssia saimme kuulla opetusministeri Li Anderssonin puheen aiheesta. Andersson kertoi olevansa vihainen tämän tilanteen vuoksi. Hän puolusti Suomen hallituksen Turkin sotaretkeä vastaan esittämiä kannanottoja, jotka erottuvat huomattavasti edellisen hallituksen ulkopolitiikasta. Hän mainitsi, että asevientilupia Turkkiin ei myönnetä tästä lähtien, ja että katsotaan jos vanhoille luville on mahdollista tehdä jotain.

On tietysti hyvä asia, että maan hallituksen ministeri osoittaa soludarisuutta kurdien itsemääräämisoikeuden puolesta, ja on ilouutinen että meillä ei enää ole Timo Soinin kaltainen karikatyyri ulkoministerinä. Mutta, nykyisellä hallituksella on myös vastuunsa tässä asiassa: vaikka asevientiluvat Turkkiin nyt jäädytettiin, asebisnestä vanhoilla luvilla saa jatkaa vielä vuosia eteenpäin, eikä näkyvissä ole mitään, mikä antaisi ymmärtää, että meidän ”kansanrintamahallituksemme” tekisi jotain sen suhteen. Aselupien peruminen koskettaisi monien asekaupiaiden intressejä, ja luokkasopuun perustuva hallitus ei koske porvarien yksityisomistuksen etuihin – se on selvä asia. Toisaalta, Turkin poliittinen kehitys oikeistolaisempaan ja autoritaarisempaan suuntaan Erdoganin alla ei ole enää mitään uutta. Tämän mainitsi Andersson itsekin. Tässä valossa, miksi Rinteen hallitus myönsi asevientidiilin Turkkiin vielä viime kuussa?

Suomessa on porvareita, jotka tulevat rikastumaan seuraavina vuosina kurdien kansanmurhalla. Ja Rinteen hallituksella on vastuunsa tähän. Se on sanottava ääneen. Li Anderssonilla ja muilla vasemmistolaisilla ministereillä on osaltaan vastuu tässä kysymyksessä. Jos istutaan hallituksessa tai jos tuetaan sitä, ollaan vastuussa kyseisen hallituksen päätöksistä, sekä hyvistä että huonoista. Ministeri Andersson ei voi arkipäivänä istua hallituksen kokouksessa, jossa myönnetään asevientilupia Turkkiin tai siunataan yhteistyö Naton kanssa, ja lauantaina tulla valittamaan mielenosoitukseen, että Suomen myymät aseet tappavat ihmisiä. Sitä varten ne aseet on tehty ja myyty alunperinkin.

Kysymys nyt kuuluu: miten jatkaa tästä eteenpäin? Miten tätä mobilisaatiota voidaan jatkaa ja vastarintaa kasvattaa? Me emme voi odottaa, että hallitus tai EU tekevät jotain kurdien puolesta, paitsi tuomitsevat Turkin sotatoimet suullisesti (ja tekopyhästi). Olen edelleen sitä mieltä, että järjestäytynyt työväen liike on avain tässä asiassa, ja että vain järjestäytynyt työväenliike pystyy pysäyttämään aseviennin Turkkiin omalla toiminnallaan. Mutta siihen tarvitaan taistelevaa ja internationalistista ay-liikettä. Onko meillä sellaista Suomessa?

Rinteen hallituksen budjetti: isot julistukset, pienet saavutukset

Budjettiriihi Rinne ja Kulmuni
Elinkeinoministeri Katri Kulmuni ja pääministeri Antti Rinne budjettiriihessä / Kuva: Valtioneuvosto

SDP:n johtama ”kansanrintamahallitus” on sopinut seuraavan vuoden budjettiehdotuksesta. Rinteen hallituksen ehdotus epäilemättä poikkeaa suhteellisesti edellisten hallitusten politiikasta. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen budjetti ei tuo lisää leikkauksia, ja siinä jopa vahvistetaan rahoitusta tärkeille aloille, kuten korkeakoulutukseen. Hallitus myös pyrkii purkamaan joitakin Sipilän hallituksen työväenvastaisia toimenpiteitä, mm. kumoamalla aktiivimallin ja palauttamalla subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Mutta onko tämä niin iso murros vasemmistolle kuin monet väittävät?

Mitä saatiin aikaan?

Rinteen hallituksen rahalliset panostukset eivät korvaa viime vuosien rajuja leikkauksia. Esimerkiksi ammattiliitto OAJ arvioi, että vuosina 2012-2019 koulutuksesta leikattiin 2 miljardia, joista tämän hallituksen lisärahoitukset, jotka ovat vain kymmenien miljoonien luokkaa, korvaavat vain pienen osan aiemmista leikkauksista. OAJ:n mukaan ammatillisen koulutuksen opiskelijakohtainen rahoitus on pienentynyt 23 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2017, mikä tarkoittaa kokonaisbudjetissa noin 436 miljoonan euron vähennystä suhteessa siihen, että yksikköhinta olisi pidetty reaalitasoisesti samana. Hallituksen budjetissa ammattikorkeakoulut saavat vain 20 miljoonan euron lisäyksen perusrahoitukseensa. OAJ kertoo myös, että yliopistojen perusrahoitus on reaaliarvoltaan kutistunut 300 miljoonaa euroa vuodesta 2011 vuoteen 2019. Hallituksen budjetissa lukee, että yliopistot saavat ensi vuodelle 40 miljoonan euron lisäyksen perusrahoitukseensa. Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Johanna Moisio huomauttaa osaltaan, että vaikka hallitus jakoi korkeakouluille kymmeniä miljoonia perusrahoitukseen, samaan aikaan se lykkäsi koulutuksen laajentamiseen ja kehittämiseen tarkoitettuja määrärahoja.

Tällä hetkellä ei leikata enempää, mutta ns. talouskuripolitiikka ei tämän hallituksen toimesta lopu, ja leikkauspolitiikka tekee aivan varmasti paluun seuraavan talouskriisin koittaessa. Ja se ei ole kaukana, kuten talouskasvun hidastuminen Suomessa ja Euroopassa vihjaa juuri nyt.

Hallituksen budjetti ei ratkaise työläisten pääongelmia. Ensinnäkin, siinä ei pyritä puuttumaan rakenteelliseen työttömyyteen johdonmukaisesti. Vaikka hallitus aikoo suunnata lisärahoitusta TE-toimistoille, tärkeämmät uudistukset työpaikkojen luomiselle, kuten palkkatukiin panostaminen, ovat markkinaehtoisia. Valtio ei siis sinänsä luo uusia työpaikkoja vaan antaa rahaa porvareille, jotta he voivat palkata lisää ihmisiä. Periaate on sama kuin yritystukien: annetaan lisää yhteiskunnallista vaurautta kapitalisteille, jotta he (väitetysti) puuttuvat yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten työttömyyteen. Hallitus levittää rahaa, muttei ota vastuuta työpaikkojen luomisesta. Jos yritystuet eivät ole ratkaisseet tätä ongelmaa, tuskin palkkatuetkaan siinä onnistuvat. Valtion tulisi luoda itse työpaikkoja laajoilla julkisia investoinneilla ja työpäivän pituutta lyhentämällä.

Yritystukijärjestelmä ei ole mitään muuta kuin rahareikä valtiolle, ja siitä ovat hyötyneen ainoastaan loisporvarit, kuten Sipilä itse. Ei mikään ihme, että entisen pääministerin puolue ei halua leikata niistä. Yritystuista leikataan vain 120 miljoonaa. Muistutan vielä, että hallitus on tavoitellut näillä leikkauksilla ympäristölle haitallisten yritystukien karsimista. Luonnonsuojeluliiton mukaan ympäristölle haitallisten tukien kokonaissumma on noin 3,5 miljardia euroa vuodessa. Rinteen hallituksen leikkaukset ympäristölle haitallisten yritystuista vastaa siis todellisuudessa n. 3,5% tuosta summasta. Se on täysin merkityksetöntä. Näin Sipilä ja kumppanit voivat jatkaa rikastumista julkisilla varoilla.

Kuten kirjoitin jo aikaisemmin nykyisen hallituksen neuvottelutuloksista, rohkeista tavoitteista huolimatta Rinteen hallituksen konkreettiset toimenpiteet ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi ovat erittäin vaatimattomia. On jotakuinkin tragikoomista, että tällä hetkellä kun ihmiskunnan sukupuutto on todennäköistä, ongelmaan pyritään puuttumaan pinnallisilla toimenpiteillä. Sen sijaan, että puhuttaisiin talousjärjestelmän muutoksesta, puhutaan yksilöllisistä elämäntavoista ja kulutusveroista, jotka ovat regressiivisiä ja näin koskevat suhteettomasti vähävaraisia. Valitettavasti juuri näin tekee Rinteen hallitus. Valitettavasti hallituksen ”maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka” jää pelkästään tyhjäksi deklaraatioksi.

Budjetissa lukee myös, että perusturvaa nostetaan 20 eurolla kuussa, samalla kun kansaneläkkeen täyttä määrää korotetaan 31,65 eurolla ja takuueläkettä 50 eurolla kuukaudessa. Ei tarvitse edes mainita, että tietysti perusturvan ja sosiaalisten etuuksien korottaminen ovat erittäin hyviä uutisia etuuksia saaville. Toisaalta, paitsi että hallituksen työllisyyspolitiikka on melko vaatimatonta, ja että tuhannet työkykyiset jäävät perusturvajärjestelmän armoille myös tulevaisuudessa, nämä korotukset tuskin myöskään tarkoittavat, että yhdenkään Suomessa asuvan toimeentulo jäisi alle EU:n Suomelle määrittämän köyhyysrajan, joka on n. 1200 euroa. Nämä korotukset tuntuvat vielä vaatimattomammilta kun huomataan, että samaan aikaan hallitus konkretisoi asehankinnat, jotka tulevat maksamaan valtiolle useita kymmeniä miljardeja.

On myös silmiinpistävää, että ns. ”tulevaisuuden investoinnit” puolittuvat hallitusohjelmaan verrattuna. Alun perin ensi vuonna oli tarkoitus käyttää tulevaisuusinvestointeihin 1,5 miljardia, mutta summa puolittui 750 miljoonaan tässä budjettiehdotuksessa. Lopuksi, tiesimme jo hallitusohjelman perusteella, että Rinne ei pyri nostamaan pääoma- eikä yhteisöveroa lisämenojen rahoittamiseksi, vaan myymään valtion omistuksia ja lisäämään regressiivistä kulutusverotusta.

Quo vadis, Vasemmistoliitto?

Riippumatta siitä mitä ajatellaan Vasemmistoliiton osallistumisesta nykyiseen hallitukseen, on varsin huolestuttavaa, että sen sijaan että puolue esittäisi tämän budjettiehdotuksen kompromissin tuloksena tai suhteellisena edistyksenä, sitä juhlitaan suurena voittona. Se motivoi jopa huvittavia megalomaanisia julistuksia hämäristä käsitteistä, kuten ”hyvinvointitaloudesta”.

Vasemmistoliitto varmaankin pyrkii näillä propagandistisilla julistuksilla vastaamaan oikeisto-opposition häpeämättömään demagogiaan. Se on ymmärrettävää mutta, hyvistä aikeista huolimatta, se ei ole järkevää. Nämä propagandatemput vahvistavat käsitystä, että hallituksen ”kevyt uusliberalismi” on kaikki, mitä vasemmisto kykenee tarjoamaan työläisille.

Tämä voi aiheuttaa todella vaarallisen skenaarion: kun seuraava taantuma iskee ja radikalisoi heitä, jotka kärsivät kriisistä eniten, ihmiset eivät tyydy pienenpään pahaan, vaan etsivät todellisia vaihtoehtoja. Huonot vaihtoehdot mukaan lukien.

Jos vasemmisto ei kykene esiintymään radikaalina vaihtoehtona nykymenolle, niin äärioikeisto tekee sen. Soinin johtamien perussuomalaisten osallistuminen Sipilän hallitukseen osoitti jo, miten äärioikeisto ei tarjoa minkään sortin vaihtoehtoa työläisille. Perussuomalaisten hajautuminen mahdollisti puolueen kasvojen puhdistamisen, ja Halla-aho voi onnistua hyötymään tyytymättömyydestä.

Perussuomalaiset ovat onnistuneet saamaan osan porvaristoa, osan työläisistä, osan maaseudulla asuvista (entisiä keskustalaisia) ja koko sovinistisen pikkuporvariston puoleensa. Jos vasemmisto mieluummin toimeenpanee hallituksessa ”kevyttä uusliberalismia” kuin luo aidon vaihtoehdon uusliberalismille ja kapitalismille ylipäätään, niin Perussuomalaiset saavat puoleensa yhä suuremman osan työväestöä, ja neljän vuoden päästä meillä on Halla-aho pääministerinä.

Postin on oltava julkinen palvelu, ei bisnestä

posti

Hiljattainen työtaistelu postissa on tuonut esiin tärkeän kysymyksen: mitä valtion omistus oikeasti tarkoittaa nykyisessä talousjärjestelmässä eli kapitalismissa? Postin työläiset ovat oppineet kantapään kautta, että valtion omistaman firman palkkalistalla oleminen ei tuo heille lisää turvallisuutta eikä hyvinvointia. Asiat ovat näin, koska Posti on käytännössä yksityinen firma. Se, että kapitalistina toimii valtio, ei tee riistosta vähemmän todellista.

Jotkut väittävät, että porvaristo pyrkii tietoisesti tuhoamaan Postin, jotta firmasta tulee halpa yksityistämisen kohde. Tämä on ehkä totta, mutta kyseinen yksityistämisen prosessi alkoi jo kauan sitten.

Postin alasajo alkoi jo 1990-luvulla, kun valtion budjetin alaisesta keskusvirastosta tehtiin ensin liikelaitos ja myöhemmin osakeyhtiö. Julkisen palvelun virastosta tehtiin siis asteittain kapitalistinen yritys. Kuten kaikissa kapitalistisissa yrityksissä, Postin päätavoite näinä päivinä ei ole palvella kansalaisia vaan tehdä voittoa. Kuten yllä on mainittu, se, että tässä yhteydessä valtio itse on kapitalisti, ei muuta mitään.

Postin päätarkoitus eli postin kuljettaminen ei ole erityisen kannattavaa bisnestä, etenkään haja-asutusalueilla, mitä valtaosa Suomesta on. Postipalvelujen yksityistämiskokeilut muissa maissa ovat osoittaneet juuri tämän. Vaikka Suomessa Posti on edelleen valtion omistuksessa, on se osakeyhtiö jonka tarkoitus, toiminta ja hallitseva logiikka ei erotu mitenkään yksityisomistuksessa olevista yrityksistä. Kun postipalvelu ei ole rahallisesti kannattavaa, täytyy keksiä kummallisia ratkaisuja voiton tavoittelemiseksi. Tyypillisin ratkaisu on sekä palvelun laadun että työläisten oikeuksien heikentäminen.

Vasemmiston ja työväenliikkeen tulisi nyt laatia radikaali linjaus Postin tulevaisuuden suhteen: on vaadittava, että Postista tehdään taas valtion budjetin alainen julkinen palvelu, ei bisnes. Postin on oltava taas valtion virasto joka hoitaa postipalvelut, ja johon voisi yhdistää myös teletoimintaa. Tämä oli tilanne ennen Telecom Finlandin yksityistämistä ja Postin yhtiöittämistä 1990-luvulla. Sekä posti- että telepalvelut on kansallistettava uudelleen, ja niiden tulee olla julkisia palveluita, ei kenenkään rahasampo.

13.57. Tekstistä korjattu virheelliset puheet Postista pörssiyhtiönä osakeyhtiön sijaan.