Aihearkisto: Mielipide

Rinteen hallituksen budjetti: isot julistukset, pienet saavutukset

Budjettiriihi Rinne ja Kulmuni
Elinkeinoministeri Katri Kulmuni ja pääministeri Antti Rinne budjettiriihessä / Kuva: Valtioneuvosto

SDP:n johtama ”kansanrintamahallitus” on sopinut seuraavan vuoden budjettiehdotuksesta. Rinteen hallituksen ehdotus epäilemättä poikkeaa suhteellisesti edellisten hallitusten politiikasta. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen budjetti ei tuo lisää leikkauksia, ja siinä jopa vahvistetaan rahoitusta tärkeille aloille, kuten korkeakoulutukseen. Hallitus myös pyrkii purkamaan joitakin Sipilän hallituksen työväenvastaisia toimenpiteitä, mm. kumoamalla aktiivimallin ja palauttamalla subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Mutta onko tämä niin iso murros vasemmistolle kuin monet väittävät?

Mitä saatiin aikaan?

Rinteen hallituksen rahalliset panostukset eivät korvaa viime vuosien rajuja leikkauksia. Esimerkiksi ammattiliitto OAJ arvioi, että vuosina 2012-2019 koulutuksesta leikattiin 2 miljardia, joista tämän hallituksen lisärahoitukset, jotka ovat vain kymmenien miljoonien luokkaa, korvaavat vain pienen osan aiemmista leikkauksista. OAJ:n mukaan ammatillisen koulutuksen opiskelijakohtainen rahoitus on pienentynyt 23 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2017, mikä tarkoittaa kokonaisbudjetissa noin 436 miljoonan euron vähennystä suhteessa siihen, että yksikköhinta olisi pidetty reaalitasoisesti samana. Hallituksen budjetissa ammattikorkeakoulut saavat vain 20 miljoonan euron lisäyksen perusrahoitukseensa. OAJ kertoo myös, että yliopistojen perusrahoitus on reaaliarvoltaan kutistunut 300 miljoonaa euroa vuodesta 2011 vuoteen 2019. Hallituksen budjetissa lukee, että yliopistot saavat ensi vuodelle 40 miljoonan euron lisäyksen perusrahoitukseensa. Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Johanna Moisio huomauttaa osaltaan, että vaikka hallitus jakoi korkeakouluille kymmeniä miljoonia perusrahoitukseen, samaan aikaan se lykkäsi koulutuksen laajentamiseen ja kehittämiseen tarkoitettuja määrärahoja.

Tällä hetkellä ei leikata enempää, mutta ns. talouskuripolitiikka ei tämän hallituksen toimesta lopu, ja leikkauspolitiikka tekee aivan varmasti paluun seuraavan talouskriisin koittaessa. Ja se ei ole kaukana, kuten talouskasvun hidastuminen Suomessa ja Euroopassa vihjaa juuri nyt.

Hallituksen budjetti ei ratkaise työläisten pääongelmia. Ensinnäkin, siinä ei pyritä puuttumaan rakenteelliseen työttömyyteen johdonmukaisesti. Vaikka hallitus aikoo suunnata lisärahoitusta TE-toimistoille, tärkeämmät uudistukset työpaikkojen luomiselle, kuten palkkatukiin panostaminen, ovat markkinaehtoisia. Valtio ei siis sinänsä luo uusia työpaikkoja vaan antaa rahaa porvareille, jotta he voivat palkata lisää ihmisiä. Periaate on sama kuin yritystukien: annetaan lisää yhteiskunnallista vaurautta kapitalisteille, jotta he (väitetysti) puuttuvat yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten työttömyyteen. Hallitus levittää rahaa, muttei ota vastuuta työpaikkojen luomisesta. Jos yritystuet eivät ole ratkaisseet tätä ongelmaa, tuskin palkkatuetkaan siinä onnistuvat. Valtion tulisi luoda itse työpaikkoja laajoilla julkisia investoinneilla ja työpäivän pituutta lyhentämällä.

Yritystukijärjestelmä ei ole mitään muuta kuin rahareikä valtiolle, ja siitä ovat hyötyneen ainoastaan loisporvarit, kuten Sipilä itse. Ei mikään ihme, että entisen pääministerin puolue ei halua leikata niistä. Yritystuista leikataan vain 120 miljoonaa. Muistutan vielä, että hallitus on tavoitellut näillä leikkauksilla ympäristölle haitallisten yritystukien karsimista. Luonnonsuojeluliiton mukaan ympäristölle haitallisten tukien kokonaissumma on noin 3,5 miljardia euroa vuodessa. Rinteen hallituksen leikkaukset ympäristölle haitallisten yritystuista vastaa siis todellisuudessa n. 3,5% tuosta summasta. Se on täysin merkityksetöntä. Näin Sipilä ja kumppanit voivat jatkaa rikastumista julkisilla varoilla.

Kuten kirjoitin jo aikaisemmin nykyisen hallituksen neuvottelutuloksista, rohkeista tavoitteista huolimatta Rinteen hallituksen konkreettiset toimenpiteet ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi ovat erittäin vaatimattomia. On jotakuinkin tragikoomista, että tällä hetkellä kun ihmiskunnan sukupuutto on todennäköistä, ongelmaan pyritään puuttumaan pinnallisilla toimenpiteillä. Sen sijaan, että puhuttaisiin talousjärjestelmän muutoksesta, puhutaan yksilöllisistä elämäntavoista ja kulutusveroista, jotka ovat regressiivisiä ja näin koskevat suhteettomasti vähävaraisia. Valitettavasti juuri näin tekee Rinteen hallitus. Valitettavasti hallituksen ”maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka” jää pelkästään tyhjäksi deklaraatioksi.

Budjetissa lukee myös, että perusturvaa nostetaan 20 eurolla kuussa, samalla kun kansaneläkkeen täyttä määrää korotetaan 31,65 eurolla ja takuueläkettä 50 eurolla kuukaudessa. Ei tarvitse edes mainita, että tietysti perusturvan ja sosiaalisten etuuksien korottaminen ovat erittäin hyviä uutisia etuuksia saaville. Toisaalta, paitsi että hallituksen työllisyyspolitiikka on melko vaatimatonta, ja että tuhannet työkykyiset jäävät perusturvajärjestelmän armoille myös tulevaisuudessa, nämä korotukset tuskin myöskään tarkoittavat, että yhdenkään Suomessa asuvan toimeentulo jäisi alle EU:n Suomelle määrittämän köyhyysrajan, joka on n. 1200 euroa. Nämä korotukset tuntuvat vielä vaatimattomammilta kun huomataan, että samaan aikaan hallitus konkretisoi asehankinnat, jotka tulevat maksamaan valtiolle useita kymmeniä miljardeja.

On myös silmiinpistävää, että ns. ”tulevaisuuden investoinnit” puolittuvat hallitusohjelmaan verrattuna. Alun perin ensi vuonna oli tarkoitus käyttää tulevaisuusinvestointeihin 1,5 miljardia, mutta summa puolittui 750 miljoonaan tässä budjettiehdotuksessa. Lopuksi, tiesimme jo hallitusohjelman perusteella, että Rinne ei pyri nostamaan pääoma- eikä yhteisöveroa lisämenojen rahoittamiseksi, vaan myymään valtion omistuksia ja lisäämään regressiivistä kulutusverotusta.

Quo vadis, Vasemmistoliitto?

Riippumatta siitä mitä ajatellaan Vasemmistoliiton osallistumisesta nykyiseen hallitukseen, on varsin huolestuttavaa, että sen sijaan että puolue esittäisi tämän budjettiehdotuksen kompromissin tuloksena tai suhteellisena edistyksenä, sitä juhlitaan suurena voittona. Se motivoi jopa huvittavia megalomaanisia julistuksia hämäristä käsitteistä, kuten ”hyvinvointitaloudesta”.

Vasemmistoliitto varmaankin pyrkii näillä propagandistisilla julistuksilla vastaamaan oikeisto-opposition häpeämättömään demagogiaan. Se on ymmärrettävää mutta, hyvistä aikeista huolimatta, se ei ole järkevää. Nämä propagandatemput vahvistavat käsitystä, että hallituksen ”kevyt uusliberalismi” on kaikki, mitä vasemmisto kykenee tarjoamaan työläisille.

Tämä voi aiheuttaa todella vaarallisen skenaarion: kun seuraava taantuma iskee ja radikalisoi heitä, jotka kärsivät kriisistä eniten, ihmiset eivät tyydy pienenpään pahaan, vaan etsivät todellisia vaihtoehtoja. Huonot vaihtoehdot mukaan lukien.

Jos vasemmisto ei kykene esiintymään radikaalina vaihtoehtona nykymenolle, niin äärioikeisto tekee sen. Soinin johtamien perussuomalaisten osallistuminen Sipilän hallitukseen osoitti jo, miten äärioikeisto ei tarjoa minkään sortin vaihtoehtoa työläisille. Perussuomalaisten hajautuminen mahdollisti puolueen kasvojen puhdistamisen, ja Halla-aho voi onnistua hyötymään tyytymättömyydestä.

Perussuomalaiset ovat onnistuneet saamaan osan porvaristoa, osan työläisistä, osan maaseudulla asuvista (entisiä keskustalaisia) ja koko sovinistisen pikkuporvariston puoleensa. Jos vasemmisto mieluummin toimeenpanee hallituksessa ”kevyttä uusliberalismia” kuin luo aidon vaihtoehdon uusliberalismille ja kapitalismille ylipäätään, niin Perussuomalaiset saavat puoleensa yhä suuremman osan työväestöä, ja neljän vuoden päästä meillä on Halla-aho pääministerinä.

Postin on oltava julkinen palvelu, ei bisnestä

posti

Hiljattainen työtaistelu postissa on tuonut esiin tärkeän kysymyksen: mitä valtion omistus oikeasti tarkoittaa nykyisessä talousjärjestelmässä eli kapitalismissa? Postin työläiset ovat oppineet kantapään kautta, että valtion omistaman firman palkkalistalla oleminen ei tuo heille lisää turvallisuutta eikä hyvinvointia. Asiat ovat näin, koska Posti on käytännössä yksityinen firma. Se, että kapitalistina toimii valtio, ei tee riistosta vähemmän todellista.

Jotkut väittävät, että porvaristo pyrkii tietoisesti tuhoamaan Postin, jotta firmasta tulee halpa yksityistämisen kohde. Tämä on ehkä totta, mutta kyseinen yksityistämisen prosessi alkoi jo kauan sitten.

Postin alasajo alkoi jo 1990-luvulla, kun valtion budjetin alaisesta keskusvirastosta tehtiin ensin liikelaitos ja myöhemmin osakeyhtiö. Julkisen palvelun virastosta tehtiin siis asteittain kapitalistinen yritys. Kuten kaikissa kapitalistisissa yrityksissä, Postin päätavoite näinä päivinä ei ole palvella kansalaisia vaan tehdä voittoa. Kuten yllä on mainittu, se, että tässä yhteydessä valtio itse on kapitalisti, ei muuta mitään.

Postin päätarkoitus eli postin kuljettaminen ei ole erityisen kannattavaa bisnestä, etenkään haja-asutusalueilla, mitä valtaosa Suomesta on. Postipalvelujen yksityistämiskokeilut muissa maissa ovat osoittaneet juuri tämän. Vaikka Suomessa Posti on edelleen valtion omistuksessa, on se osakeyhtiö jonka tarkoitus, toiminta ja hallitseva logiikka ei erotu mitenkään yksityisomistuksessa olevista yrityksistä. Kun postipalvelu ei ole rahallisesti kannattavaa, täytyy keksiä kummallisia ratkaisuja voiton tavoittelemiseksi. Tyypillisin ratkaisu on sekä palvelun laadun että työläisten oikeuksien heikentäminen.

Vasemmiston ja työväenliikkeen tulisi nyt laatia radikaali linjaus Postin tulevaisuuden suhteen: on vaadittava, että Postista tehdään taas valtion budjetin alainen julkinen palvelu, ei bisnes. Postin on oltava taas valtion virasto joka hoitaa postipalvelut, ja johon voisi yhdistää myös teletoimintaa. Tämä oli tilanne ennen Telecom Finlandin yksityistämistä ja Postin yhtiöittämistä 1990-luvulla. Sekä posti- että telepalvelut on kansallistettava uudelleen, ja niiden tulee olla julkisia palveluita, ei kenenkään rahasampo.

13.57. Tekstistä korjattu virheelliset puheet Postista pörssiyhtiönä osakeyhtiön sijaan.