Tunisian proletariaatin tappio teokratian ja maallisen uusliberalismin välillä

Tunisian diktaattori syrjäytettiin vuonna 2010 alkaneen ”arabikevään” seurauksena. Nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, Tunisian presidentti Kais Saied on kaapannut itselleen vallan koronapandemian laukaiseman talouskriisin epävakauttamassa maassa. Proletariaatti kärsii leikkauspolitiikan ja voimistuneen islamistisen liikkeen puristuksissa. Jatka artikkeliin Tunisian proletariaatin tappio teokratian ja maallisen uusliberalismin välillä

Veturinkuljettajien taistelu kiihtyi toistaiseksi jatkuvaan lakkoon

Mikäli veturinkuljettajien työoloihin ei saada parannuksia tämän taistelun kautta, on odotettavissa, että Suomessa sattuu samanlainen junaturma kuin Ohiossa, Yhdysvalloissa, kun perushuolto ja -kunnossapito ei ole vaaditulla tasolla. Myös Yhdysvalloissa järjestäytyneet työläiset olivat varoittaneet, että turvallisuus ei ole riittävällä tasolla. Suomessa mahdollisen onnettomuuden syy tulee lankeamaan tämän valtion, hallitsevan porvariluokan ja sen asianajajien niskoille, jotka nytkin istuvat hallituksessa haittaamassa työväen taistelua.

Taistelu ei ole vain palkasta ja työoloista, vaan myös ihmishengistä. Jatka artikkeliin Veturinkuljettajien taistelu kiihtyi toistaiseksi jatkuvaan lakkoon

Mielipide | Vuosi sotaa Ukrainassa – mikä on ratkaisu?

Tämä ei ole mikään sota ”demokratian puolesta autokratiaa vastaan”, vaan se on sijaissota Naton/Yhdysvaltain ja Venäjän välillä. Työläisillä ei ole mitään voitettavaa tässä sodassa, toisin kun porvareilla, jotka keräävät miljardivoittoja asekaupan ja lainojen kautta, ja myöhemmin he tulevat ryöväämään vielä lisää Ukrainan kansaa jälleenrakentamisen yhteydessä, mihin tulee liittymään julkisen varallisuuden yksityistämistä porvarin taskuihin ja muuta karmivaa ”shokkihoitoa”. Jatka artikkeliin Mielipide | Vuosi sotaa Ukrainassa – mikä on ratkaisu?