Pohjoismainen työnhaun malli on rakenteellista väkivaltaa

Olen hiljattain käynyt THL:n lähisuhdeväkivaltakurssia ja en voinut olla ajattelematta Pohjoismaisen työnhaun mallin ympärillä käytyä keskustelua. Kurssilla käytetyn väkivallan määritelmän mukaan väkivalta on ”teko, joka aiheuttaa tai voi aiheuttaa teon kohteelle ruumiillista, seksuaalista, henkistä tai taloudellista haittaa tai kärsimystä, mukaan lukien tällaisilla teoilla uhkaaminen, pakottaminen tai mielivaltainen vapaudenriisto.” Korostus itse lisäämäni. Rakenteellinen väkivalta ei ole verrattavissa lähisuhdeväkivaltaan, mutta lopputulokseltaan niillä ei ole merkittävää eroa. Karenssit, sosiaaliturvan leikkaukset ja muut toimet, jotka huonontavat työttömien ja muiden heikossa asemassa olevien taloudellista asemaa ovat väkivaltaisia toimia. WHO:n väkivallan määritelmä lisää myös ”perustarpeiden tyydyttämättä jättämisen” ja ”kehityksen häiriytymisen”. Tiedämme, että köyhyys tarkoittaa lyhyempää elinikää, … Jatka artikkeliin Pohjoismainen työnhaun malli on rakenteellista väkivaltaa

Hieman kevyempi ruoska: ”pohjoismaisen työnhaun malli”

Väännetään rautalangasta: kaikki nykyiset eduskuntapuolueet, sosialidemokraatteja ja vasemmistoa myöten, ovat sitoutuneet kapitalismiin ja sitä kautta jatkuvaan työttömien reservin ylläpitämiseen. He eivät todella ole työttömän puolella.

Työttömyys on rakenteellinen, yhteiskunnallinen ongelma. Tällaiset mallit, jotka pakottavat hakemaan töitä, vaikka niitä ei konkreettisesti ole saatavilla, ovat yhteiskunnallisen vastuun sysäämistä kaikkein heikoimmille. Tämä ideologia on suorastaan ihmisvihamielinen, sillä se asettaa markkinatalouden tarpeet ihmisten tarpeiden edelle. Aidosti edistyksellinen valtio pyrkisi turvaamaan työllisyyden kaikille. Pohjimmiltaan ihminen on laumaeläin, ja kaikki meistä haluavat kantaa kortensa kekoon, tehdä työtä, jolla on tarkoitus. Jatka artikkeliin Hieman kevyempi ruoska: ”pohjoismaisen työnhaun malli”