Työläiset kokoontuivat tänään eduskuntatalon eteen osoittamaan mieltään Postin porvarillista politiikkaa vastaan, ja mielenosoittajien kylteissä näkyi vaatimus yleislakostakin. Moni liitto on lähtenyt tukilakkoon postilaisten eduksi, työläiset ovat pääsemässä vauhtiin. Suuntana tosiaan saattaa olla yleislakko, joka olisi valtava takaisku porvareille, se olisi ensimmäinen yleislakko sitten vuoden 1956.
Kuva eduskuntatalon edustalta. Kuvaaja Sippo Kähmi.
Ja tähän tilanteeseen sosialidemokraattinen pääministeri Antti Rinne sanoo, että työtaistelu on saatava loppumaan, kun työläiset ovat saamassa voimaa lyönteihinsä! Tähän väliin sosialidemokraatti haluaa riisua työläiset aseista ja saattaa työväen ja pääoman sopuun. Jo aikaisemmin Rinne kehotti työläisiä ottamaan vastaan pienen kertaluontoisen korvauksen lahjuksena, jotta Posti saisi toteuttaa mm. haluamansa työehtoshoppailun. Sellaista ”sopua” hän haluaa.
Sen sijaan, että sosialidemokraatti ottaisi työläisten puolen, hän sanoo, että ”tämän asian ratkaisu on nyt valtakunnansovittelijan käsissä”. Ei työläisten käsissä! Sosialidemokraattien maailmassa työläiset eivät tee politiikkaa kuin hyvin välillisesti kaikenlaisten sovittelijoiden ja pelkureiden kautta, jotka pyrkivät joka käänteessä saattamaan työväen taas uuteen ”sopuun”, joka taas heikentää työväen asemaa jonkin verran, ja nämä heikennykset esitetään voittoina, sillä ilman pelkureiden tuhoisaa väliintuloa olisi tullut vielä enempi takkiin.
Mikä puolue tämä SDP on, kun sen omistajaohjausministeri Sirpa Paatero ei tee mitään pysäyttääkseen Postin raakoja hyökkäyksiä sen työläisiä vastaan, vaikka nämä hyökkäykset ovat jatkuneet jo vuosia? Ehkä ministeri Paatero on asunut kiven alla vuosikaudet, kun hän vetoaa siihen, ettei hän tiennyt siirrosta toiseen työehtosopimukseen! Vuoden 2017 syksyllä siirsi Posti varhaisjakelijat eri työehtosopimukseen, ja Petteri Goltzin 30-vuotinen ura palkittiin palkan 60 % leikkaamisella. Kun MTV:n Huomenta Suomessa Paatero sanoi, että siirtäminen työehtosopimuksesta toiseen on ”yhtiön sisäinen asia”, hän pakoilee vastuutaan ja valtaansa omistajaohjausministerinä. Tämän lisäksi hän paljastaa kaksinaamaisuutensa, kun verrataan tätä puhetta ”yhtiön sisäisestä asiasta” syyskuisiin puheisiin siitä, kuinka hallitus ei hyväksy palkan alennuksia.
On totta, että joskus on aiheellista perääntyä. On totta, että joskus työläinen on niin pahasti lyöty, että hänen on parasta vetäytyä hyvässä järjestyksessä ja nuolla haavojaan, valmistautua seuraavaan otteluun. Mutta se aika ei ole nyt. Nyt on aika puskea eteenpäin ja lyödä päreiksi Postin yritykset leikata työläisten etuuksia ja palkkoja, ja enemmmänkin vielä olisi mahdollista saavuttaa, ei vain Postissa vaan koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Samaan aikaan kun pääoma saa aina vain suurempia voittoja ja kuilu varakkaan porvarin ja köyhän työläisen välillä kasvaa, meitä yritetään huijata uskomaan, että palkkoja pitää leikata, että pääomalle pitää antaa aina vain suurempia verohelpotuksia!
Nyt on aika työläisen lyödä takaisin ja oppia, ketkä hänen todellisia tovereitaan ovat.
Ilmastolakko, johon on tähän asti osallistunut pääasiassa koululaisia, opiskelijoita ja ruokatauollaan käyviä työläisiä, pyrkii laajentumaan varsinaiseksi lakoksi ja jopa yleislakoksi syyskuun 27. päivä, jota edeltävän viikon ajan on odotettavissa tempauksia ja performansseja erilaisilta aktivistiryhmiltä. Ilmastolakko ei kuitenkaan omalla painollaan muutu yleislakoksi, vaan se on siihen tietoisesti ohjattava ja järjestettävä.
Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on olennaista, lähestulkoon jokainen on tästä yhtä mieltä, ainakin julkisesti. Erimielisyydet nousevat esiin siinä vaiheessa, kun kyseeseen tulee keinot, joilla ilmastonmuutosta vastaan taistellaan. Taistelu keinoista on yhtä olennaista kuin taistelu ilmastonmuutosta vastaan yleisesti, sillä ilman oikeita keinoja ei tule oikeaa lopputulosta. Tälläkin hetkellä käydään taistelua lakon merkityksestä, ja taistelun tulos tulee ratkaisemaan omalta osaltaan, kuinka vaikuttava tästä kaavaillusta yleislakosta tulee. Luokkataistelun osapuolet pyrkivät määrittämään lakon omaksi edukseen, työväki työväen eduksi ja porvaristo porvariston eduksi, eikä palveltu luokkaetu aina ilmene siitä, minkä luokkainen henkilö puhuu tai toimii: työläisen suusta voi tulla porvarin sanoja, hän voi toimia porvarillisen vallan sanelemilla keinoilla.
Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö eli SAK on ilmoittanut jakavansa hernekeittoa ilmastolakossa, mutta se ei lähde lakkoja julistamaan, eikä puhettakaan ole sellaisesta. Vaikka vegaaninen hernekeitto uhkaa paatuneita setiä, joista monet vieroksuvat kaikkia vähäisiäkin yrityksiä torjua ilmastonmuutosta, se valitettavasti ei ole uhka porvarilliselle ylivallalle.
Todella monen liiton edustaja on sanonut, ettei ilmastolakkoon tulla osallistumaan lakkona. Jotkut ovat sanoneet, ettei lakosta olla edes puhuttu, ja minulle henkilökohtaisesti vastattiin, että ei olla edes kuultu koko ilmastolakosta.
Taistelua keinoista käyvät vastakkaiset porvarillinen ja työväen luokka, mutta eivät välittömästi ja kokonaisuuksina, vaan organisaatioidensa kautta. Porvarillisen luokan organisaatioista ratkaisevin on porvarillinen valtio, jonka yksi instituutioista on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto eli Sitra. Ajatushautomon roolissa se on julkaissut Oras Tynkkysen kirjoittaman ohjeistuksen ilmastolakkoilijoille, ”8+1 tapaa osallistua ilmastolakkoon”. Tynkkynen ei ole vain Sitrassa vanhempi neuvonantaja, vaan on myös hallituspuolue Vihreän liiton pitkäaikainen jäsen. Mitä keinoja porvarillisen valtion ajatushautomo ja liberaalin vihreän liiton kokenut jäsen sitten tarjoavat ilmastolakkoilijoille? Workshoppaamista, paastoamista, vapaaehtoistyötä, ja niin edelleen, mutta ei lakkoilua. Syö hernekeittoa, älä syö hernekeittoa, miten vain, kunhan et lakkoile!
Sitran kehotuksia. Porvarillinen valtio suojelee kapitalistisia yhteiskuntasuhteita kehottamalla kaikkeen muuhun paitsi työväen vallankäyttöön, mutta tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö työpaikalla voisi ja pitäisi puhua ilmastonmuutoksesta, etteikö pitäisi opiskella.
Nimen perusteella voisi kuvitella, että ilmastolakkoon kuuluisi nimenomaan lakkoilu, siis työväen yhdessä sovittu töiden jättäminen, mutta kuten jo totesimme, keinoista käydään taistelua, eikä porvarillisen valtion instituutio ole halukas kehottamaan työläisiä käyttämään valtaansa, ei ilmastonmuutoksen kohdalla eikä minkään muunkaan ongelman. Oras Tynkkysen teksti kommentoikin lakkotyökalua seuraavin sanoin:
Lakko on järeä työkalu. Suomen kaltaisissa maissa sitä usein karsastetaan muussa käytössä kuin suoraan työntekijöiden välittömien etujen puolustamisessa. […] Onneksi tapoja osallistua on monia muitakin.
Kun ilmastonmuutos on erittäin vakava uhka, minkä kokoomuspresidentti Niinistökin myönsi puheessaan Yhdistyneiden kansakuntien 74. yleiskokouksessa, ja työväki voisi poliittisella lakolla painostaa pääomaa toimimaan eri tavalla, ja jopa vaatimattomasti pysäyttää saastuttavan toiminnan ainakin tämän yhden lakon ajaksi, niin työkalun järeys ei ole työväelle ongelma vaan päin vastoin se on työväelle etu, jonka käyttämättä jättäminen voi olla kohtalokasta, kun porvarillinen luokka vaikuttaa haluttomalta ja kyvyttömältä tekemään mitään vakavaa ilmastokatastrofin lieventämiseksi tai hallitsemiseksi. Sen sijaan porvarillinen valta kehottaa luottamaan markkinoiden tai teknologian voimaan, samalla kun vaivihkaa kapitalistit itse omalta osaltaan pohdiskelevat, voisivatko jatkaa elämäänsä luksusbunkkereissa tai ehkä ulkoavaruudessa.
Forbesin videossa alapuolella esitellään esimerkiksi sitä, kuinka maailmanlopunsuojaan varataan ennemmin tilaa miljardöörien hamstraamille taideteoksille kuin ihmisille.
Lakkotyökalun ”ongelma” ei ole järeys, ja vähiten se on ongelma ilmastonmuutoksen kaltaisen eksistentiaalisen uhan kohdalla, joka tuo mukanaan mieletöntä hävitystä ja tuhoa siinäkin tapauksessa, että se ei päätä ihmiseloa tyystin. Lakkotyökalun ”ongelma” on se, että käyttäessään tätä työkalua työväenluokka saattaa rohkaistua käyttämään sitä uudestaan, ja poliittisen lakon ollessa kyseessä voi mieleen juolahtaa käyttää sitä vaikka minkälaisten vaatimusten tekemiseen ja jopa niiden saavuttamiseen. Työväki saattaisi alkaa tekemään politiikkaa, eikä vain kuuntelemaan hurskasta höpinää paastoista tai viimeisintä konsulttilätinää tiekartoista. Tämä olisi ongelma porvaristolle, ei työväenluokalle. Vai miltä kuulostaisi se, että liitot menisivät lakkoon tukeakseen Teollisuusliitosta kuulunutta esitystä kieltää lailla yksipuolinen työehtosopimuksen vaihtaminen, tai se, että työläiset menisivät lakkoon, kunnes karkoitukset (mukaanlukien kaikki palautukset jne.) lopetettaisiin? Porvaristo mielellään välttäisi tällaisen työväenluokan poliittisen rohkeuden ja aloitekyvyn, ylipäätänsä työväenluokan itsenäisen politiikanteon. Työväen ”ongelma” järeän lakkoaseen kohdalla on lähinnä sen omat johtajat liitoissa ja puolueissa, jotka jarruttelevat ja peruuttavat lakkoja heti kun tarjoutuu tilaisuus päästä neuvottelupöytään, ja jotka pääasiassa pysyvät hiljaa, jos ei ole pakko jotain sanoa. He ovat välittömin ja vaarallisin este työväenluokan esiinastumiselle politiikan ja historian näyttämölle.
Työväenvallan uhka
Ilmastolakosta toivotaan vastakkainasettelun välttävää, kaikille yhteistä juhlaa ja performanssia, johon voi osallistua kuka tahansa yhdenvertaisena, jopa pahin saastuttaja, minkä jälkeen kaikki voivat jatkaa vanhaan tuttuun tapaan, ikään kuin katastrofi ei olisi jo täällä. Tässä valossa lakkotyökalu onkin aivan liian järeä, ja sen sijaan Sitra suosittelee esimerkiksi paastoamista tai somessa viestittelyä. Sama kaikille yhteisen juhlan tai performanssin asenne on todettavissa siinä, että Greta Thunbergin tulisiin puheisiin vastaavat Euroopan unionin eri maiden johtajat taputtamalla, ikään kuin he olisivat samalla asialla kuin Greta ja muut ilmastonmuutosta tosissaan vastustavat. Taputettuaan ja hymisteltyään he jatkavat ilmastotuhon toteuttamista, eivätkä he muuta voi. Heille ilmastonmuutosta vastustaviin tapahtumiin osallistuminen on mahdollisuus esiintyä ikään kuin he vastustaisivat ilmastonmuutosta. Ilmastolakkoon osallistuminen on porvarilliselle vallalle mahdollisuus piilottaa se, että ilmastokatastrofi on seurausta porvarillisesta luokkapolitiikasta, johon voi vastata vain työväenluokka omaa voimaansa käyttämällä. Ilmastolakkoon osallistuminen on porvarilliselle vallalle tilaisuus estää ilmastolakon muuttuminen ilmastolakoksi. Ostakaa sähköautoja ja kierrättäkää, mutta älkää lakkoilko, he sanovat. Pääoman etu on se, ettei voitontavoittelun ja kilpailun yhteyttä saastuttamiseen huomioida, ettei heidän omistukseensa kajota.
Lakkoilu on vaarallista porvarille siksi, että se kohdistuu heidän omaisuuteensa, jonka määrä riippuu heidän kyvystään käyttää hyväksi työläisten työvoimaa. Yksityinen omistus on olennaista porvarilliselle vallalle, ja samalla se on myös yksi keskeisistä esteistä ilmastonmuutokseen vastaamiselle, sillä yksityiset omistajat, omaa etuaan ajatellen, saavat aikaan valtaisaa yhteiskunnallista tuhoa, eivätkö he aio lopettaa oman etunsa ajamista, vaikka se tarkoittaisi pahimmillaan ihmiselon loppumista. Tätä on kapitalistinen rationaalisuus, tätä tarkoittaa yksityisen omaisuuden vapaus. Lakko on lupaus yhteiskunnallisesta vallasta ohjata pääomaa, kun tämä valta on toistaiseksi kapitalisteilla ja kapitalistien etua palvelevalla valtiolla. Lakko on työväen ylivallan varjo, jota porvari säikähtää, sillä hän tietää, ettei työväen demokratia lainkaan sietäisi saastuttamista ja ympäristön tuhoamista yksityisen voitontavoittelun nimessä, puhumattakaan muusta yhteiskunnallisesta haitasta, jota porvaristo on tuottanut repimällä voittonsa työväen selkänahoista esimerkiksi terveydenhoidossa. Sama julmuus, joka kohtaa hoitokodissa työväenluokkaista vanhusta ja hänen hoitajiaankin, kohtaa myös työväenluokkaa ilmastonmuutoksen hampaissa. Työväen ohjauksessa tuotannon ehdot määräisi tarve ja yhteiskunnallinen hyöty, ei pääoman voitto, ja se olisi kapitalismin ja sen julmuuden loppu. Työväenvalta kieltäisi tyystin yksityiselle pääomalle edulliset oikotiet, esimerkiksi saasteiden kaatamisen järviin ja meriin silloin, kun on mahdollista käsitellä ne saasteet jollain muulla tavalla, vaikka se jotain maksaisi. Se tekisi lopun järkyttävästä ökyilystä, ja samaan aikaan antaisi työväenluokan ohjaukseen ne varat, jotka työläiset aiemmin omalla raadannallaan ovat kapitalisteille luoneet.
”Yhteisen ongelman” erilaiset ratkaisut
Ongelma on näennäisesti yhteinen, sillä kyllähän se pahinkin saastuttaja tarvitsee happea hengittääkseen ja ruokaa syödäkseen, mutta hän ei suinkaan laita kaikkea peliin planeetan elinkelpoisuuden pelastamiseksi, vaan hän varautuu maailmanloppuun ja luksusbunkkerissa asumiseen. Porhot ovat asiantuntijoilta kyselleet, että miten parhaiten vältetään turvallisuushenkilöstön vallankaappaus bunkkeriin asettumisen jälkeen. Työväenluokka tarvitsee elinkelpoisen planeetan, mutta kapitalisti saattaa tyytyä joidenkin satojen neliömetrien elinkelpoiseen tilaan ja ehkä kohtuulliseen määrään sopivan kiitollisia palvelijoita. Meille hän varaa panssariovensa, vartijoidensa väkivallan, ja halveksuntansa. Tällä tavalla ongelmaa voidaan väittää yhteiseksi, mutta ratkaisut ovat täysin erilaisia, ja tämä kertoo myös siitä, mikä oikeastaan mielletään ongelmaksi ja kenelle.
Meille tehdään hurskaita lupauksia ”maailman kunnianhimoisimmasta ilmasto-ohjelmasta” ja mahtailevia julistuksia, tilastoja jotka osoittavat ihmiselämän olevan parempaa kuin koskaan aikaisemmin, ja näitä meille tarjotaan, kunnes bunkkerin panssaroitu ovi läimäistään kiinni, ja aseistetut vartijat käyvät asemiinsa. Tämä tapahtuu jo nyt paljon suuremmassa mittakaavassa, kun porvarillisen liberalismin juhlapuheet loppuvat ja piikkilanka-aidat pystytetään. Pakolaiset, jotka ovat jättäneet kotinsa kapitalismin sotien ja kapitalismin ilmastotuhon takia, esitetään uhkana yhtenäiselle valkoiselle sivilisaatiolle, jonka jakautumisen luokkiin porvaristo pyrkii piilottamaan, ja kaikkea tätäkin pahempaa on vielä luvassa. Porvarillinen valta pyrkii piilottamaan sen, että työväenluokan yhteinen etu ei riipu kansallisuudesta tai uskonnosta, että työväenluokan etu on vastakkainen porvarillisen edun kanssa. Meillä ei ole mitään yhteistä etua maailmanlopunbunkkeriinsa piiloutuvan kapitalistin kanssa, ei mitään yhteistä etua piikkilanka-aidat pystyttävän porvarin kanssa. He tarvitsevat meitä, tehtaisiinsa ja bunkkereihinsa, me emme tarvitse heitä mihinkään.
Euroopan unionin rajavalvontavirasto Frontex kuvaa lennokillaan uppoavia pakolaisveneitä.
Panokset ovat kovat ja taistelun tulos on kohtalokkaan tärkeä. Siksi työväenluokan on pyrittävä kollektiiviseen kamppailuun oman etunsa tähden, elinkelpoisen planeetan tähden, on taisteltava oikeudenmukaisen ilmastopolitiikan puolesta. On torjuttava ne, jotka pyrkivät ulkoistamaan saasteet, harhaanjohtamaan ja hajottamaan työväenluokkaa rasismilla. Liitoissa on käytävä kamppailua byrokraatteja vastaan, jotka eivät tohdi tehdä enempää kuin jakaa hernekeittoa tai muuten toteuttaa esimerkiksi Sitran listaa, ja samoin on käytävä myös niitä vastaan, jotka haluavat tyystin ohittaa työväenjärjestöt ja kehottavat yksittäisiä työläisiä lakkoilemaan yksinään. Työväenluokka on yhtä voimakas kuin se on järjestäytynyt ajamaan omaa asiaansa, ja sekä hajottajat että harhaanjohtajat on torjuttava. Nyt on pakko taistella, ja lakoista on hyvä aloittaa.
