”Ei riitä tulitauko, Israeliin kauppasaarto!” | Helsinki 23.5.2021

Sunnuntaina 23.5. Palestiinalaisten siirtokuntayhdistys järjesti mielenosoituksen Helsingissä. Mielenosoituksella osoitettiin solidaarisuutta Palestiinan kansalaisia kohtaan, jaettiin tietoa alueen vakavasta tilanteesta sekä esitettiin poliittisia vaatimuksia. Paikalla oli n. 200–300 ihmistä, eikä paikallinen sadekuurokaan haitannut mielenosoitusta lainkaan. Siirtokuntayhdistyksen aktiivien lisäksi puheita pitivät Palestinian Voice … Jatka artikkeliin ”Ei riitä tulitauko, Israeliin kauppasaarto!” | Helsinki 23.5.2021

Nakban 73. vuosipäivänä kahdeksan rintamaa Israelia vastaan

73 vuoden miehityksen aikana ei ole milloinkaan nähty niin monen ihmisen Palestiinan ulkopuolella osoittavan solidaarisuuttaan, eikä Israelin toimia ole koskaan tuomittu yhtä laajalti kuin nyt. Tämä on ehdottomasti ennennäkemätöntä. Australiasta Kanadaan, Etelä-Afrikasta Euroopan maihin, suurissa kaupungeissa ympäri maailmaa kadut olivat täynnä ihmisiä, jotka vastustavat keskiaikaista sionismia ja Israelin Palestiinaan kohdistamia murhatoimia. Jatka artikkeliin Nakban 73. vuosipäivänä kahdeksan rintamaa Israelia vastaan