Kapitalistisessa yhteiskunnassa toinen aalto on väistämätön

Koronaviruksen toinen aalto on täällä. Uusien tapausten määrä on moninkertaistunut parissa viikossa. Eksponentiaalinen tartuntojen kasvu näyttää taas väistämättömältä. Jälkiviisastelun sijaan aion argumentoida, että näin olisi joka tapauksessa käynyt. Se johtuu yhteiskuntajärjestelmämme luonteesta. Elämme porvarillisessa valtiossa, jonka arvot ovat kapitalismin arvoja. … Jatka artikkeliin Kapitalistisessa yhteiskunnassa toinen aalto on väistämätön

Varustamokapitalistin piittaamattomuus jätti Beirutiin ”kelluvan pommin”, josta kukaan ei kantanut vastuuta

Beirutin sataman tiistaisessa varastoräjähdyksessä on kuollut ainakin 154 ihmistä ja loukkaantunut jopa 5000. Taustalta paljastuu yksittäisen kapitalistin ja hallitsevan luokan välinpitämättömyys tavallisten ihmisten kohtaloista.

Jatka artikkeliin ”Varustamokapitalistin piittaamattomuus jätti Beirutiin ”kelluvan pommin”, josta kukaan ei kantanut vastuuta”

Ihmisoikeuskomissaari: Turvapaikanhakijoiden säilöönotto lopetettava välittömästi – Suomen viranomaiset eivät kommentoi

Kuluneen viikon torstaina Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaari Dunja Mijatović vaati jäsenvaltioita lopettamaan turvapaikanhakijoiden säilöönoton koronakriisin jatkuessa. Ainakin Belgia, Espanja, Alankomaat sekä Iso-Britannia ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä toimiin. Pandemia vaikuttaa myös turvapaikanhakijoihin Suomessa. Aiheesta on kuitenkin saatavilla tietoa niukasti. Viime tiistaina Yle uutisoi Joutsenon … Jatka artikkeliin Ihmisoikeuskomissaari: Turvapaikanhakijoiden säilöönotto lopetettava välittömästi – Suomen viranomaiset eivät kommentoi

MAL: Työnantajat käyttävät pandemiaa hyväkseen työehtojen heikennyksissä

Maailman ammattijärjestöjen liitto (MAL/WFTU) ilmaisee kansainvälistä solidaarisuutta ja tukea kaikkien pandemiassa kärsivien maiden työläisille ja kansoille. – Jälleen kerran käy selväksi, että vaikeina aikoina, kuten luonnonkatastrofeissa, sodissa ja pandemioissa, työläiset ja köyhät ihmiset ovat vaaran eturintamassa. Työläisiä vaaditaan pandemian hinnan … Jatka artikkeliin MAL: Työnantajat käyttävät pandemiaa hyväkseen työehtojen heikennyksissä

ITUC vaatii koronatoimia: Työtunteja vähennettävä, vuokranmaksua helpotettava

Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC vaatii koronakriisissä ihmisten terveyden, tulojen ja työpaikkojen suojelua keskeisinä reaalitalouden vakauden ylläpitäjinä. – Tukipaketteihin on sisällyttävä kiireellisiä investointeja kansanterveyteen ja toimenpiteitä kaikkien työntekijöiden tukemiseksi heidän työsuhteestaan riippumatta, mukaanlukien epävirallisen talouden työntekijät, vaatii Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC. Maailman rikkaimmat … Jatka artikkeliin ITUC vaatii koronatoimia: Työtunteja vähennettävä, vuokranmaksua helpotettava

Ihmisten terveys ennen pääoman hyvinvointia

Suomeen on julistettu poikkeustila ensimmäistä kertaa sitten sota-aikojen. Hallitus on ilmoittanut listasta toimenpiteitä, joilla yhteiskunnan toiminnot ja kansalaisten hyvinvointi pyritään turvaamaan. Korostetusti huolta on kannettu talouden kestävyydestä. Yksityisyrityksille on varattu viiden miljardin euron tukipaketti koronan aiheuttamien menetysten paikkaamiseksi. On mukava … Jatka artikkeliin Ihmisten terveys ennen pääoman hyvinvointia