Avainsana-arkisto: lakot

MAL: Työnantajat käyttävät pandemiaa hyväkseen työehtojen heikennyksissä

Maailman ammattijärjestöjen liitto (MAL/WFTU) ilmaisee kansainvälistä solidaarisuutta ja tukea kaikkien pandemiassa kärsivien maiden työläisille ja kansoille.

– Jälleen kerran käy selväksi, että vaikeina aikoina, kuten luonnonkatastrofeissa, sodissa ja pandemioissa, työläiset ja köyhät ihmiset ovat vaaran eturintamassa. Työläisiä vaaditaan pandemian hinnan maksajiksi sekä terveydellään että oikeuksillaan, jotta suuryhtiöt ja ylikansalliset yritysryhmät voivat varmistaa kannattavuutensa.

MAL:n mukaan hallitukset ja työnantajat hyödyntävät nyt pandemiaa ottaakseen yleisesti käyttöön työväen vastaisia toimia ja taktiikoita.

– Kuun alusta lähtien on nähty tuhansia lomautuksia aloilla, joilla liikevaihto on laskenut pandemian seurauksena, kuten Kreikan esimerkki osoittaa: 41 000 lomautusta maaliskuun alkupuolella.

Yhdysvalloissa pelkästään New Yorkin osavaltiossa yhden päivän aikana on jätetty 21 000 työttömyyshakemusta, mikä on ennätyksellinen määrä.

Itävallassa maaliskuussa 74 000 työntekijää menetti työpaikkansa, Ruotsissa autoteollisuus ilmoitti 20 000 työntekijän työsuhteen keskeyttämisestä.

Sekä Euroopassa että Latinalaisessa Amerikassa yritykset ovat yleisesti ryhtyneet joustamaan työaikasäännösten noudattamisesta ja pakkolomauttaneet työntekijöitään, luetellaan MAL:n tiedotteessa.

Lentoyhtiöt, kuten jättimäiset Turkish Airlines, Imperia, Lufthansa ja Emirates, ovat pakottaneet kymmeniä tuhansia työntekijöitä palkattomille lomille irtisanomisen uhalla, kuten ovat tehneet matkatoimistot, hotellit ja matkailuyritykset yleensä.

Turvatoimia laiminlyödään työpaikoilla

Italiassa lakkoilevat työläiset ovat tuominneet monien yritysten päätöksen jatkaa toimintaansa normaalisti, ilman tarvittavia suojatoimenpiteitä koronaviruksen torjumiseksi.

Myös Perussa on käynyt ilmi, että kaivosyhtiöt pakottavat työläisiään töihin ilman turvaprotokollia. Serbiassa ja Turkissa liikenteen, metallin ja muiden alojen ammattiliitot vaativat terveys- ja turvallisuustoimenpiteiden toteuttamista työpaikoilla.

Yhdysvalloissa Pittsburghissa jätteidenkerääjät kieltäytyvät jatkamasta töitään puutteellisiin suojatoimiin vedoten ja vaativat vaarallisen työn lisää.

Portugalissa joitakin päiviä sitten Lissabonin sataman telakkatyöntekijät, jotka ryhtyivät lakkoon suojatoimenpiteiden puutteen vuoksi, määrättiin pakolla hallituksen taholta takaisin töihin.

– Toisaalta yrityksissä, joissa liikevaihto kasvaa voimakkaasti koronavirus-pandemian takia, kuten supermarketit jne., työntekijät pakotetaan tehostamaan työtään. Monet kärsivät uupumisesta, työtapaturmista ja sairauksista. Näissä olosuhteissa työturvallisuusviranomaiset eivät usein edes rekisteröi näitä ”onnettomuuksia”, puhumattakaan siitä että suorittaisivat tarkastuksia työpaikoilla, koska virastot on suljettu.

Työntekijöiltä myös evätään lomia ja vapaapäiviä, eikä työpaikalla ole tietoa COVID-19-tapauksista, sillä työnantajat piilottelevat tietoja henkilöstön sairastumisista.

Koronaviruksen torjunnan eturintamassa olevien työntekijöiden oikeuksia loukataan myös.

– Tarkoitamme lääkäreitä ja muuta terveydenhuollon henkilöstöä, jotka joutuvat tekemään työtä äärimmilleen tehostettuna julkisen terveydenhuollon aliresurssoinnin ja alipalkkauksen vuoksi. Heidän riskinsä altistua koronavirukselle on korkea, heidän on työskenneltävä, vaikka he ovat itsekin sairaita.

MAL:n mukaan maissa kuten Italia, joissa on noin 300 sairaalasänkyä 100 000 henkilöä kohden, terveydenhuollon työntekijöitä kehotetaan päättämään, mitkä potilaat pelastaa ja keille antaa käsky poistua ilman tarvittavaa lääketieteellistä hoitoa.

Köyhien maiden työläiset vaikeimmassa asemassa

Palestiinan kaltaisissa maissa viruksen takia suljettujen työpaikkojen työläisille on tarjolla ainoastaan surkeaa päivärahaa, kun taas Israelin joukot edelleen murhaavat palestiinalaisia ​​työläisiä ja rikkovat heidän oikeuksiaan.

Jordaniassa ja muualla kasvavaa huolta aiheuttavat epävirallisella sektorilla työskentelevät ihmiset, joille on todettu, että koska heillä ei ole tuloja, ei heillä ole oikeuta korvauksiinkaan. Sama ongelma on monien maiden pitkäaikaistyöttömillä työläisillä.

Intiassa ammattiliitot tuomitsevat hallituksen asenteen, joka jättää työläisten joukot hätään ilman taloudellista tukea. Samoin ovat tulleet selväksi Intian hallituksen traagiset puutteet koronaviruksen hoitoon tarvittavan materiaalin hankinnoissa, kuten sairaaloiden hengityslaitteiden.

Afrikassa COVID-19-tapaukset ovat lisääntymässä yhä useammissa mantereen maissa, ja työntekijät Etelä-Afrikassa, toiseksi eniten kärsineessä maassa, vaativat suojatoimenpiteitä haavoittuvimmille väestöryhmille ja jo niille, jo kärsivät muista sairauksista, kuten Aids ja tuberkuloosi.

Kaikki heikennykset peruttava ja työpaikat palautettava

Maailman ammattijärjestöjen liitto linjaa, että kriisin varjolla tehdyille heikennyksille ei saa antaa piiruakaan periksi.

– Tänään pandemian edessä ja suuryritysten saadessa jatkuvasti tukea, kun heille tarjotaan miljardeja eri maissa, kaikki kadonneet työpaikat on palautettava ja turvattava, ehdottomasti. Kaikki heikennykset työsuhteissa, jotka työnantajat ovat tehneet hallitusten kanssa, on vedettävä takaisin.

Järjestö painottaa, että hallitusten puhuessa ihmisten henkilökohtaisesta vastuusta koronaviruksen leviämisen estämiseksi ei samaan aikaan pidä unohtaa hallitusten omaa vastuuta kansanterveysjärjestelmien riittämättömyydestä.

– Julkisen terveydenhuollon puutteet johtuvat kaikkien hallitusten (sekä sosiaalidemokraattisten että uuskonservatiivisten) tarkoituksellisesta heikennyksistä.

Hallitusvallalle ympäri maailman MAL esittää kolme vaatimusta:

  • Hallituksilla on ensisijainen vastuu tarjota julkisia, ilmaisia, korkealaatuisia ja nykyaikaisia ​​terveyspalveluita.
  • Hallitusten vastuulla on lopettaa kapitalistien keinottelu.
  • Hallitusten velvollisuutena on kieltää irtisanomiset sekä palkkojen ja työoikeuksien leikkaaminen.

Maailman työläisten on autettava toisiaan

Viidellä mantereella toimiva MAL peräänkuuluttaa vaikeassa tilanteessa kansainvälisyyttä ja solidaarisuutta maailman työläisten välillä.

– Olemme tyytyväisiä Kuuban aloitteeseen lähettää 52 erikoistunutta lääkäriä Italiaan auttamaan pandemiaa.

– Onnittelemme työläisiä, jotka jatkavat näinä vaikeina aikoina elämän hammasrattaiden pyörittämistä, tuottaakseen ruokaa, lääkkeitä, kuljetusta, viestintää ja palveluita, jopa oman elämänsä vaarantaen.

– Kukaan ei saa tuntea olevansa yksin!

Sosialidemokraatit jarruttelemassa työväenliikettä

Taistelua on jatkettava!

Työläiset kokoontuivat tänään eduskuntatalon eteen osoittamaan mieltään Postin porvarillista politiikkaa vastaan, ja mielenosoittajien kylteissä näkyi vaatimus yleislakostakin. Moni liitto on lähtenyt tukilakkoon postilaisten eduksi, työläiset ovat pääsemässä vauhtiin. Suuntana tosiaan saattaa olla yleislakko, joka olisi valtava takaisku porvareille, se olisi ensimmäinen yleislakko sitten vuoden 1956.

Kuva mielenosoittajista ja heidän kylteistään. Yhdessä lukee "Yleislakko tulee, oletko valmis?". Kuvaaja Sippo Kähmi.
Kuva eduskuntatalon edustalta. Kuvaaja Sippo Kähmi.

Facebook: Mielenosoitus Postin työehtojen romuttamista vastaan

Ja tähän tilanteeseen sosialidemokraattinen pääministeri Antti Rinne sanoo, että työtaistelu on saatava loppumaan, kun työläiset ovat saamassa voimaa lyönteihinsä! Tähän väliin sosialidemokraatti haluaa riisua työläiset aseista ja saattaa työväen ja pääoman sopuun. Jo aikaisemmin Rinne kehotti työläisiä ottamaan vastaan pienen kertaluontoisen korvauksen lahjuksena, jotta Posti saisi toteuttaa mm. haluamansa työehtoshoppailun. Sellaista ”sopua” hän haluaa.

Helsingin sanomat: Postin palkan­alennukset koskisivatkin jopa 8 000:ta työn­tekijää – Pääministeri Rinne väläyttää ratkaisuksi ”tuntuvaa” kerta­korvausta työn­tekijöille

Sen sijaan, että sosialidemokraatti ottaisi työläisten puolen, hän sanoo, että ”tämän asian ratkaisu on nyt valtakunnansovittelijan käsissä”. Ei työläisten käsissä! Sosialidemokraattien maailmassa työläiset eivät tee politiikkaa kuin hyvin välillisesti kaikenlaisten sovittelijoiden ja pelkureiden kautta, jotka pyrkivät joka käänteessä saattamaan työväen taas uuteen ”sopuun”, joka taas heikentää työväen asemaa jonkin verran, ja nämä heikennykset esitetään voittoina, sillä ilman pelkureiden tuhoisaa väliintuloa olisi tullut vielä enempi takkiin.

Mikä puolue tämä SDP on, kun sen omistajaohjausministeri Sirpa Paatero ei tee mitään pysäyttääkseen Postin raakoja hyökkäyksiä sen työläisiä vastaan, vaikka nämä hyökkäykset ovat jatkuneet jo vuosia? Ehkä ministeri Paatero on asunut kiven alla vuosikaudet, kun hän vetoaa siihen, ettei hän tiennyt siirrosta toiseen työehtosopimukseen! Vuoden 2017 syksyllä siirsi Posti varhaisjakelijat eri työehtosopimukseen, ja Petteri Goltzin 30-vuotinen ura palkittiin palkan 60 % leikkaamisella. Kun MTV:n Huomenta Suomessa Paatero sanoi, että siirtäminen työehtosopimuksesta toiseen on ”yhtiön sisäinen asia”, hän pakoilee vastuutaan ja valtaansa omistajaohjausministerinä. Tämän lisäksi hän paljastaa kaksinaamaisuutensa, kun verrataan tätä puhetta ”yhtiön sisäisestä asiasta” syyskuisiin puheisiin siitä, kuinka hallitus ei hyväksy palkan alennuksia.

MTV Uutiset: Ministeri Sirpa Paatero tarkentaa tv-lähetyksessä antamaansa lausuntoa Postin työkiistaan liittyen: ”Olen tiennyt teemasta, mutta…”

Yle: Pääministeri Rinne Ykkösaamussa: Emme hyväksy Postin työntekijöiden palkanalennuksia

MTV: Huomenta Suomi – Klipit – Ministeri Paatero pysäytti postilakon (syyskuu 2019)

Hallitus sanoo olevansa työläisen puolella, ettei hyväksy palkkojen leikkaamista, mutta teoissa näkyy, mistä politiikasta todella on kyse.

Kuva kyltistä, jossa on nuotit omistajaohjausministeri Paateroa pilkkaavalle laululle.
Takinkääntäjien hallitus. Kuvaaja Sippo Kähmi.

Yle: Postin kiitos sanomalehdenjakajalle 33 vuoden työstä: palkasta pois 60 prosenttia

On totta, että joskus on aiheellista perääntyä. On totta, että joskus työläinen on niin pahasti lyöty, että hänen on parasta vetäytyä hyvässä järjestyksessä ja nuolla haavojaan, valmistautua seuraavaan otteluun. Mutta se aika ei ole nyt. Nyt on aika puskea eteenpäin ja lyödä päreiksi Postin yritykset leikata työläisten etuuksia ja palkkoja, ja enemmmänkin vielä olisi mahdollista saavuttaa, ei vain Postissa vaan koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Samaan aikaan kun pääoma saa aina vain suurempia voittoja ja kuilu varakkaan porvarin ja köyhän työläisen välillä kasvaa, meitä yritetään huijata uskomaan, että palkkoja pitää leikata, että pääomalle pitää antaa aina vain suurempia verohelpotuksia!

Nyt on aika työläisen lyödä takaisin ja oppia, ketkä hänen todellisia tovereitaan ovat.

Helsingin sanomat: Pääministeri Rinne Postin umpisolmusta: ”Pitäisi saada loppumaan tuo työtaistelu”

Proletaarit: Poliittinen ilmastolakko ja luokkataistelu

Lakkolaisten terveiset Postin johdolle

Postin härskiin henkilöstöpolitiikkaan kyllästyneet lakkolaiset antoivat yhtiön johdolle erittäin tiukkaa palautetta postityöntekijöiden järjestämässä mielenosoituksessa.

Toimia vaadittiin myös maan hallitukselta. Jos valtionyhtiö ei peräänny työehtojen polkemisessaan, ensi viikolla me osoitamme mieltämme eduskuntatalolla, lupasivat lakkolaiset.

Työntekijät valtasivat Belfastin telakan ja suunnittelevat siellä uusiutuvan energian infrastruktuurien tuotantoa

69492820_2355585114555815_5281067129754353664_n
Kuva: Unite the Union, Ireland Region

Kesäkuun lopulla 130 laivanrakentajaa, terästeollisuuden työntekijää, hitsaajaa ja muuta Belfastin telakalla työskentelevää toveria valtasivat työpaikkansa. Melkein kuukautta myöhemmin he ovat siellä edelleen ja sanovat, että eivät lähde mihinkään ennen kuin telakka kansallistetaan ja sitä käytetään uusiutuvan energian infrastruktuurien tuottamiseen. Telakan sulkeminen oli ollut odotettavissa, sillä vaikeassa tilanteessa oleva norjalainen emoyritys, Dolphin Drilling, ei ollut löytänyt sille ostajaa. Sulkemispäätöksestä huolimatta telakan työläiset kieltäyivät luopumasta työpaikastaan ja esittävät nyt ratkaisuja, joiden avulla telakka pystyy toimimaan myös tulevaisuudessa.

Belfastin telakka oli aikoinaan Ison-Britannian teollisuusvoiman symboli, jossa oli yli 30 000 työntekijää ja jossa rakennettiin esimerkiksi kuuluisa Titanic-laiva vuonna 1909. Sen sulkeminen merkitsisi kaupungin vuosisatoja jatkuneen laivanrakennushistorian loppua. Nyt telakalla toimivan yrityksen, Harland & Wolffin, työntekijät vaativat, että pääministeri Boris Johnson kansallistaa telakan ja luo sinne uusia työpaikkoja uusiutuvan energian alalla.

Viime vuosina Harland & Wolffin työntekijät ovat rakentaneet osia tuuliturbiineille. Heidän mukaansa uusiutuvan energian työpaikat olisivat paitsi kestävä, myös käytännöllinen ratkaisu, sillä heillä on jo valmiiksi alalla tarvittavia taitoja. Terästeollisuuden työntekijät ovat estäneet konkurssipesän hoitajia pääsemästä telakalle, noin 20–30 työntekijän vartioidessa aluetta ympäri vuorokauden. Perjantaina 23.8. työläisten edustama ammattiliitto Unite järjesti telakalla joukkokokouksen, samaan aikaan kun liiton edustajat haastoivat kaupungintalolla järjestetyssä Belfast Manufacturing Forumin kokouksessa nykyisen Pohjois-Irlannin valtiosihteeri Julian Smithin hallituksen toimimattomuudesta telakan sulkemisuhan edessä.

Ammattiliittojen edustajat ovat olleet aktiivisia useilla rintamilla samanaikaisesti, ja painostavat Yhdistyneen kuningaskunnan hallitusta turvaamaan Belfastin telakan työntekijöiden tulevaisuuden. Unite:n alueellisen koordinaattorin Susan Fitzgeraldin mukaan ”voimme turvata tulevaisuuden, jossa raskas teollisuus voidaan tuoda takaisin Belfastiin. Pohjois-Irlannin työntekijöillä on paljon enemmän luottamusta tulevaisuuteen kuin poliittisilla edustajilla, jotka eivät ole esittäneet strategiaa tuotannon kasvattamiseksi”.

Skotlannin hallitus ilmoitti hiljattain olevansa valmis kansallistamaan Glasgow’n lähellä sijaitsevan telakan, jossa 350 työpaikkaa on vaarassa. Tämä voi olla lupaava merkki Belfastin Harland & Wolffin työntekijöille.

Belfastin telakan työläisten taistelu muistuttaa meitä siitä, että yhteiskunnan tulevaisuus ja ihmiskunnan jatkuvuus on työväenluokan käsissä. Talous voi toimia ilman loisivaa porvaristoa, mutta se ei voi toimia ilman työläisiä. Kapitalismissa yhteiskunnalliset tuotantovoimat ovat pysyvästi talousjärjestelmän logiikan kahleissa.  Kriisin koittaessa tai voittoprosentin heikentyessä kapitalistit ovat välittömästi valmiita purkamaan tuotantokeskuksia ja siten lähettämään tuhansia ihmisiä työttömyyteen. Yhteiskunnan tarpeet ovat porvaristolle merkityksettömiä, sillä vain voitontavoittelulla on väliä. Vain työväenvalta pystyy säilyttämään nykyiset tuotantovoimat ja kehittämään niitä edelleen yhteiskunnan tarpeiden mukaan.

Tämä tapaus osoittaa miten työväenluokalla on avain myös nykyisen ympäristökriisin ratkaisemiseen: siinä missä kapitalistinen tuotantojärjestelmä on tämän globaalin ympäristökriisin aiheuttaja, ja kyvytön ratkaisemaan sen aiheuttamia ongelmia, työväenliike näyttää miten maailma voidaan pelastaa jos meillä vain on rohkeutta etsiä radikaaleja ratkaisuja. Tarvitaan uusi maailmantalousjärjestelmä, jonka tarkoitus on yhteiskunnan ja ympäristön tarpeiden täyttäminen, voitontavoittelun sijaan. Sellaisella järjestelmällä on nimi: se on sosialismi, ja sen rakentajat ovat koko maailman työläiset.

Amazonin varastotyöläiset marssivat ulos alepäivänä

Maanantaina ja tiistaina järjestettävä verkkokauppa Amazonin alennusmyyntipäivä on saanut yhtiön työntekijöiden mitan täyteen. ”Prime Dayna” tunnettu kampanja tähtää myyntilukujen kasvattamiseen samaan aikaan, kun varastotyöntekijät kärsivät helvetillisissä olosuhteissa.

Kaksipäiväinen Amazonin Prime Day on tuottoisaa aikaa yhtiölle viihde-elektroniikan, lelujen, vaatteiden ja monien muiden alennustavaroiden ansiosta. Paikallisissa ”hulluissa päivissä” yhtiön Prime-asiakkaille luvataan lisäksi ilmainen tavaroiden postitus.

Yhtiön työntekijöille Prime Day sen sijaan tarkoittaa kahden kuukauden helvettiä: lomien ja taukojen peruutuksia, holtittomasti kasvavaa työtaakkaa sekä jatkuvaa painostusta ylitöihin, jotta kaikki lähetykset saadaan jakeluun.

Maanantaina marssivat ulos Amazonin 1500 työntekijän jättivaraston työläiset Shakopeessa, Minnesotan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Protestoivien työntekijöiden mukaan yhtiö odottaa heiltä mahdottomia.

— Meidät pakotetaan työskentelemään kuin koneet, kertoi Hibaq Mohamed Forbes-lehden haastattelussa.

— Minä näen sen hyväksikäyttönä.

Vaikka jo aiemmin kovasta työtahdista on varastolla tullut turvallisuusriski, Amazon on kiihdyttänyt sitä entisestään.

— He yrittävät saada meidät paiskimaan hommia niin kovaa kuin pystymme uhkailemalla meitä erottamisilla, kaksi vuotta töissä ollut Tyler Hamilton kertoi CBS News-kanavalle.

— He myös mittaavat ja keräävät meistä kaiken mahdollisen datan.

***

Maailman rikkaimpana miehenä tunnetun Jeff Bezosin johtama Amazon on kerännyt mainetta poikkeuksellisen kovaotteisena työnantajana, joka kiertää parhaansa mukaan verotusta ja sijoittaa megavarastonsa mahdollisimman köyhille alueille.

Kolmasosa Minneapolisin lähiöön sijoitetun Shakopeen varaston työntekijöistä on maahanmuuttajia ja pakolaisia Somaliasta ja muista Itä-Afrikan maista, ja suuri osa on töissä pätkäsopimuksella.

Maanantain ulosmarssi ei ole heidän ensimmäinen työtaistelunsa, ja voittotoiminta on ollut tuloksellista. Aiemmilla lakoilla Shakopeen työläiset ovat saaneet yhtiön esimerkiksi nostamaan tuntipalkkoja ja joustamaan työtahdissa juhlapyhinä.

***

Ylikansallisena suuryhtiönä Amazonilla on yli 600 000 työntekijää ympäri maailman. Verkkokaupan lisäksi Amazon omistaa mm. Audible-äänikirjapalvelun, Goodreads-, Box Office Mojo– ja Internet Movie Database -verkkosivustot, Twitch-suoratoistopalvelun ja Whole Foods -ruokakaupan.

Ylikansallisuus on herättänyt myös uusia solidaarisuuden muotoja, sillä viime vuosina myös Amazonin työläiset ovat järjestäytyneet rajojen yli, järjestäen kansainvälisiä lakkopäiviä. Maanantain lakko on saanut tukea Amazonin työntekijöiltä ainakin yhtiön Seattlen pääkonttorilta.

Lisäksi esimerkiksi Twitchin käyttäjät ovat järjestäneet omia boikottikampanjoitaan, kieltäytyen lähettämästä ohjelmaa Amazonin omistamaan palveluun lakkojen ajan.