Avainsana-arkisto: työttömyys

Portugali: jäikö talouskuripolitiikka ja uusliberalismi menneisyyteen?

1 - António_Costa,_European_Parliament_14-03-2018_european commissionpng
Portugalin pääministeri António Costa. Kuva: Euroopan komissio

Monet Euroopan vasemmistossa, joskus myös Suomessa, ovat kehuneet Portugalin hallitusratkaisua viimeisten neljän vuoden aikana. Maata johti sosialistisen puolueen (PS) hallitus, jolla oli parlamentissa vasemmistoblokin (BE) ja CDU-koalition (johon kuuluu kommunistinen puolue PCP ja vihreät PEV) tuki. Monet esittivät tämän ratkaisun vaihtoehtona talouskuripolitiikalle ja mallina muille Euroopan maille. Tämän tulkinnan mukaan PS:n voitto äskettäisissä 6. lokakuuta pidetyissä eduskuntavaaleissa voidaan katsoa tärkeäksi voitoksi vasemmistolle. Voitto on erityisen tärkeä nyt, kun vasemmisto kokee massiivisia tappioita muualla Euroopassa. Mutta onko tämä todella työväenluokan ja vasemmiston voitto? Entä päättyikö talouskuripolitiikka Portugalissa todella vuonna 2015 PS:n hallitukseen nousun myötä? Maan viimeaikaisen historian analyysi on tarpeen näiden vaalien todellisen merkityksen arvioimiseksi.

Troikan vuodet

Vuoden 2011 alussa Portugali oli lähellä konkurssia. Se oli kuluttanut miljardeja pelastaakseen raunioituneita pankkeja vuoden 2008 kriisin seuraukselta, sekä muita rahoituslaitoksia, jotka menivät konkurssiin mm. korruption ja rikollisuuden vuoksi. Tuolloinen PS:n hallitus neuvotteli lainasta ns. troikan kanssa (IMF, Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki). Myöhemmin vuonna 2011 valittu hallitus, joka koostui oikeistopuolueista PSD:stä ja CDS-PP:stä, toimeenpani kyseisen lainasopimuksen talouspoliittiset ehdot seuraavien neljän vuoden ajan. Sopimus toi maalle neljä vuotta politiikkaa, jonka päätavoitteena oli köyhdyttää maata siirtämällä resursseja työväestöltä ja keskiluokilta maan velkojille.

Kuten yleensä tapahtuu EU:n ja IMF:n ”pelastussopimuksissa”, suunnitelmana oli leikata palkkoja, sosiaalietuuksia, eläkkeitä ja vapauttaa työmarkkinoita entisestään. Tavoitteena oli toteuttaa visio, joka EU:lla on ollut Portugalin taloudesta siitä lähtien, kun maa liittyi EY:hyn vuonna 1986. Visioon kuuluu rajoittaa Portugalin maataloustuotantoa ja ajaa maan teollisuus alas, ja sen sijaan tehdä sen taloudesta riippuvainen palvelusektorista mm. luomalla maasta iso lomakeskus pohjois- ja keskieurooppalaisille varakkaille turisteille ja eläkeläisille. Työväenluokka on pidettävä kesynä, ylityöllistettynä, kurjilla palkoilla elävänä, äärimmäisen epävarmoissa työsopimuksissa, aina työttömyyden Damokleen miekan alla. Sosiaalipalvelujärjestelmä, julkinen liike, energia, ym., olisi yksityistettävä (ellei niitä ollut jo yksityistetty). Maan taloudelliset resurssit oli tarkoitus tyhjentää julkisen velan mekanismin kautta.

2 - que se lixe a troika manif 2.3.2013
2011-2015 oli suurien joukkoliikehdintöjen aikaa. Kuvassa Que Se Lixe a Troika:n (”Troika hiiteen”) mielenosoitus 2.3.2013, johon osallistui yli miljoona ihmistä eri puolilla maata. Kuva: Jorge Humberto

Troikan aikana näimme myös joitain suurimmista ja taistelukelpoisimmista yhteiskunnallisista protestiliikkeistä vallankumouksellisten päivien 1974–1975 jälkeen. Vuodesta 2011 vuoteen 2015 meillä oli kaksi yleislakkoa, ja satoja tuhansia ihmisiä tulvi kaduilla marssimassa troikkaa vastaan kerta toisensa jälkeen. Sosiaalinen tyytymättömyys oli niin syvää, että ammattiliitojen lisäksi osittain spontaanit liikkeet kykenivät säännöllisesti kutsumaan koolle satatuhatpäisiä mielenosoituksia. Nämä mielenosoitukset puolestaan mobilisoivat yhteiskunnan sektoreita, joita on yleensä vaikeampaa mobilisoida, kuten prekaarista ja järjestäytymätöntä työväkeä, yhteiskunnan keskikerroksia jne. Keskiluokat radikalisoituivat niin, että aloimme melkein puhua hallintojärjestelmän kriisistä. Vasemmistolla oli erinomainen tilaisuus johtaa tuo valtava sosiaalinen voima kohti sosialistista ratkaisua työväenluokan johdolla.

António Costan ”härveli”

Vuonna 2015 saavutettiin jonkin verran edistystä: vaikka hallitsevalla oikeistopuolueella oli parhaat suhteelliset tulokset, António Costan johtama oppositiossa oleva PS pystyi tekemään sopimuksen vasemmistopuolueiden kanssa ja sai parlamentin enemmistön tukemaan hallitustaan. Kyseessä ei ollut koalitio sanan oikeassa merkityksessä, koska vasemmisto ei ollut muodollisesti hallituksessa, vaan oli vain sitoutunut tukemaan hallitusta parlamentissa. Tämä epätavallinen ratkaisu – etenkin Portugalissa, jossa ei ole epätavallista, että pääpuolueet saavat yksin itse ehdottoman enemmistön ilman koalitioita – sai julkisissa keskusteluissa nimen ”geringonça”, mikä tarkoittaa ”härveliä” tai ”vekotinta”.

3 - geringonca the economist
António Costan ”härveli”. Kuva: David Parkins/The Economist

Tuolloin tarvittiin jonkinlainen väliaikainen sopimus PS:n kanssa. Neljä vuotta kestäneen mitä ankarimman uusliberalistisen ohjelman jälkeen vasemmiston olisi vastuutonta jättää käyttämättä tämä mahdollisuus sysätä oikeisto hallituksesta. Mutta, oli tarpeellista tehdä selvä ero vasemmiston ja hallitusohjelman välillä, ja tästä erittäin poikkeuksellisesta sopimuksesta ei voisi koskaan tulla pysyvää sopimusta. PS ei koskaan lopettaisi uusliberalistista politiikkaa, vaikka voisi antaa sille ”inhimilliset” kasvot. Tilapäisen sopimuksen olisi pitänyt olla pelkästään jälleen yksi askel joukkojen mobilisoimiseksi: sen olisi pitänyt asettaa PS:n hallitukselle paineita ja paljastaa, kuinka PS väistämättä hakee tukea oikeistolta. Valitettavasti tapahtui päinvastoin: sopimuksesta tuli pysyvä, ja vasemmisto ketjutettiin käytännössä hallituksen tukijoiden rooliin. ”Härvelistä” tuli melkeinpä de facto hallituskoalitio.

Costan hallituksella oli hädin tuskin mitään tarjottavana vasemmistolle. Maailmanlaajuinen taloudellinen elpyminen on sallinut jonkin verran myönnytyksiä, kun minimipalkkaa nostettiin vähän (485 eurosta kuukaudessa vuonna 2014, 600 euroon kuukaudessa vuonna 2019), osa palkkojen ja eläkkeiden leikkausten troikan vuosilta peruutettiin, julkisen liikenteen hintoja ja köyhimpien perheiden sähkölaskuja laskettiin, tietyt yksityistämishankkeet perutettiin, jne.

Muilta osin ”härvelin” tulokset työväelle ovat huonot: miljardit ovat jatkaneet virtaamistaan julkisen velan korkoihin ja kaatuneiden pankkien rahoittamiseen, troikan vuosien työ- ja asuntolait on pidetty ennallaan, julkinen investointi on ollut vähäisempää kuin koskaan, ja julkiset palvelut ovat olleet vakavasti alirahoitettuja. Sanomattakin on selvää, että palkat ja eläkkeet ovat edelleen surkeat elinkustannuksiin nähden. Työsuhteiden epävarmuuden, työttömyyden ja käytännössä olemattoman perusturvan ongelmat jatkuvat, elleivät ne ole jopa pahentuneet. Julkinen terveysjärjestelmä on dramaattisessa alirahoituksen tilassa, julkisia investointeja työpaikkojen luomiseksi ei ole tehty, sosiaaliset perusoikeudet, kuten asuminen, ovat pysyvästi vaarassa kiinteistökeinottelun ja turismin kasvun takia, monien muiden maata ahdistavien sosiaalisten ongelmien lisäksi.

Ne helpotukset mitä työläiset kokivatkin viimeisen neljän vuoden aikana, johtuvat pikemminkin globaalin kapitalistisen talouden suhteellisesta noususta ja matkailun kasvusta kuin hallituksen päättäväisestä toiminnasta. Näiden vuosien talouskasvu on perustunut matkailuun, alhaisiin palkkoihin, prekaarityöhön, kiinteistökeinotteluun ja julkisten palvelujen avautumiseen yksityisille sijoituksille. Vaikka minimipalkkaa on nostettu, keskipalkka ei ole seurannut samaa suuntausta. Epävarmat työsuhteet, alhaiset palkat ja korkeat vuokrat kalvavat edelleen työläisten ja heidän perheidensä arjen hyvinvointia.

Vasemmisto kanavoi vuosien 2011-2015 kamppailujen aikana syntyneen valtavan sosiaalisen mobilisaation tukemaan porvarillista hallitusta, joka edustaa EU:n johtaman uusliberalismin ja talouskuripolitiikan jatkuvuutta. Sen sijaan, että tämä mobilisaatio olisi suunnattu kohti BE:n ja PCP:n johtamaa työväenhallitusta, nämä puolueet tyytyivät turvamaan Costan selustan parlamentissa. Sen sijaan, että nämä sosiaaliset voimat oltaisiin koottu työväenluokan johdon alle kohti aitoa välirikkoa uusliberalismin kanssa ja kohti sosialistista vaihtoehtoa, vasemmisto tyytyi palkkojen ja eläkkeiden kurjiin korotuksiin. Samalla kun sosiaalidemokraatit ympäri Eurooppaa paljastettiin Brysselin ja Berliinin kätyreiksi ja heidät sysättiin poliittisesti mitättömään asemaan (mistä Kreikan PASOK on hyvä esimerkki), vasemmisto pelasti Portugalin demarit, ja sai itse vastineeksi vähäisiä muruja. Vasemmiston ohjelmien keskeisistä kysymyksistä, kuten julkisesta velasta, finanssijärjestelmästä, eurosta ja EU:sta jne., yksinkertaisesti luovuttiin. Vasemmisto käytti vaikutusvaltaansa ammattiliitoissa, etenkin ammattiyhdistysten keskusliitossa CGTP:ssa, kasvavan tyytymättömyyden jarruttamiseen.

Vasemmistopuolueiden ja ay-liikebyrokratian jarruttamisesta huolimatta olemme nähneet parin viime vuoden aikana mm. autoteollisuuden työntekijöiden, sairaanhoitajien, satamatyöläisten ja kuorma-autokuljettajien tärkeitä lakkoja. Nämä taistelut ovat yleensä liittyneet työntekijöiden perusoikeuksiin, kuten työajan määrittelyyn, palkankorotuksiin ja ylityökorvauksiin. Jotkut näistä työtaisteluista ovat uhanneet tärkeitä talouden osia. PS:n hallituksen vastaus näihin lakkoihin on ollut julma, ja se on hyökännyt lakko-oikeutta vastaan tavalla, jota Portugalin porvarillisen demokratian historian aikana ei ole ennen nähty. Lakkopäiville asetettujen pakollisten palveluiden vähimmäistaso asetettiin 100 prosenttiin, poliisia ja armeijaa käytettiin lakkovahtien purkamiseen, rikkurityövoimaa käytettiin, uusia ammattiliittoja haastettiin oikeuteen, lakkolaisia vainottiin ja pidätettiin, jne. Se että työväenpuolueet olivat käytännössä liitossa hallituksen kanssa tarkoitti, että taistelevilla työläisillä ei ollut vaikuttavaa poliittista organisaatiota, joka puolustaisi heidän lakko-oikeuttaan. Mikä pahempaa, jotkut BE:n, PCP:n ja CGTP:n johtajat ovat julkisesti hyökänneet lakossa olevia työläisiä vastaan. Tunnettu BE:n johtaja ja entinen ay-aktiivi António Chora oli yksi kovimmista äänistä Volkswagenin tehtaan lakkoja vastaan, ja PCP:n ja CGTP:n johtohahmot hyökkäsivät kuorma-autojen kuljettajien ammattiliittoa vastaan. Useat näiden järjestöjen johtajat vastustivat oikeutta kerätä lakkovaroja sairaanhoitajien lakkojen aikana. Tämän seurauksena oikeistolaiset opportunistit ja jopa äärioikeistolaiset hahmot ilmestyivät joidenkin näiden kamppailujen ohjaajaksi yrittäen hyödyntää vasemmiston antautumista opportunistisesti tukemalla taistelussa olevia työntekijöitä.

4 - sérgio sousa
Ahtaajat ovat olleet yksi Portugalin työväenluokan taistelevimpia sektoreita. Kuva: Sérgio Sousa

Poliittinen kenttä muuttui lokakuun eduskuntavaaleissa

Juuri tässä valossa meidän on analysoitava 6. lokakuuta pidetyt parlamenttivaalit: suhteellinen enemmistö, kuten tavallisesti, pidättäytyi äänestämästä, mikä viittaa porvarillisen demokratian legitimiteetin rapautumiseen. Äänestysprosentti oli vain 54,5%, mikä oli 2,5% vähemmän kuin vuonna 2015. PS hyötyi vaaleissa talouden elpymisen mahdollistamista erittäin vähäisistä parannuksista. Sen kannatus nousi 4% edellisistä vaaleista 36,7 prosenttiin. Se ei silti pystynyt saavuttamaan absoluuttista enemmistöä, mikä oli puolueen päätavoite. BE:ta ja CDU:ta rangaistiin melkein kaikesta, mihin ei troikan lähdön jälkeen tehty muutosta. BE säilytti suhteellisen kannatuksensa (10%), mutta menetti yli 50 000 ääntä vuoden 2015 vaaleihin verrattuna. CDU:n kannatus puolestaan laski edellisistä vaaleista 2%, ja oli 8,2%. Puolue menetti viisi kansanedustajaa. Monet entiset vasemmiston äänestäjät jättivät tällä kertaa äänestämättä, samalla kun monet hävityt äänet todennäköisesti löysivät tiensä PS:lle ja myös muille pienemmille puolueille, kuten keskustavasemmistolaiselle ja EU-myönteiselle Livre-puolueelle, joka myös valittiin parlamenttiin ensimmäistä kertaa, sekä eläinoikeuksiin keskittyvälle PAN-puolueelle, jonka kannatus nousi yhdestä neljään kansanedustajaan.

Populistista äärioikeistoa edustava uusi Chega-puolue hyötyi todennäköisesti myös vasemmiston virheistä. Sen johtaja André Ventura valittiin parlamenttiin. Tämä on ensimmäinen kerta Portugalin demokratian historiassa, kun avoimesti perustuslain vastaisen äärioikeiston edustaja valitaan parlamenttiin. Silti ”trumpilaisen” tai ”bolsonarolaisen” äärioikeiston esiintyminen Portugalissa heijastaa todennäköisesti perinteisten porvarillisten puolueiden PSD:n ja CDS:n konkurssia. Troikan vuodet leimasivat puolueet pysyvästi, ja ne kärsivät suuren tappion. 27,9% äänistä meni PSD:lle ja 4,3% CDS:lle, mikä tarkoittaa, että puolueet menettivät valtavan määrän kansanedustajia ja ääniä. PSD:llä on 10 ja CDS:lla 13 kansanedustajaa vähemmän kuin vuonna 2015. CDS:n eli kristillisdemokraattien kannatuksen lasku oli vaalien dramaattisin: sen edustajamäärä laski kahdeksastatoista viiteen kansanedustajaan. Ääriliberalistisen IL-puolueen nousu eduskuntaan liittyy todennäköisesti myös perinteisen oikeiston konkurssiin. Puolue sai vaaleissa läpi yhden edustajan.

Jos BE:tä ja PCP:tä ei pidetty vaihtoehtoina hallitukselle ennen ”härveliä”, niitä ei varmasti nähdä sellaisina nyt. Erityisesti PCP:tä, jolla on perinteisesti ollut vahva rooli ammattiliitoissa, rangaistaan sen antamasta (äänettömästä tai avoimesta) tuesta Costan hallituksen toimille työväenliikettä vastaan. Tämä luokkatietoisuuden puute maksoi PCP:lle viisi kansanedustajaa.

Minne nyt?

Vaikka PS ei ole kerännyt kampanjassaan mitään intomielistä voimaa, se on kyennyt varmistamaan menestyksekkäästi hegemoniansa tärkeimpien sektoreiden, sekä porvariston että keskiluokan ja työväenluokan keskuudessa. Costan uusi hallitus tarvitsee tuekseen vain kymmenen kansanedustajaa muista puolueista saadakseen enemmistön parlamentissa. Varsinkin suurpääoma on tyytyväinen tähän ratkaisuun, koska Costan ”härveli” on ollut erittäin tehokas poliittinen väline turvaamaan kapitalismin vakauden Portugalissa, Brysselin ja Berliinin tiukassa ohjauksessa. Ei ole sattumaa, että EU:n johto on viimeisten neljän vuoden aikana osoittanut Costan hallitukselle kiitosta, hyläten perinteisen oikeiston eurooppalaisen suurpääoman edustajana maassa. Tällä kertaa Costa ja vasemmistopuolueet eivät ole kirjoittaneet sopimusta, mutta kaikki osoittaa, että vasemmistoreformistit jatkavat toimimistaan PS-hallituksen ehdoilla, PCP:n hiukan taistelevammasta retoriikasta huolimatta.

Tällä voi olla tuhoisia seurauksia. Jos yleinen talouden elpyminen on antanut PS:lle mahdollisuuden rakentaa riittävän vahva hegemonia hallitukselleen, tuleva talouskriisi tulee murskaamaan sen hegemonian nopeasti. Sen mukana tulee uusi porvarillisen poliittisen hallintojärjestelmän legitiimiyden ja koko kapitalistisen talousjärjestelmän kriisi. Jääkö vasemmisto Costan rinnalle, kun PS menettää yhteiskunnallisen vaikutusvaltansa? Tämä voi tarjota nouseville äärioikeistolaisille voimille mahdollisuuden hyödyntää sosiaalista tyytymättömyyttä ja toimia kapitalismin varaventtiilinä sosiaalisten levottomuuksien kanavoimisessa. Vai yhdistyykö vasemmisto yhtenäisen hallitusohjelman ympärille, joka tarjoaa sosialistisen ratkaisun kapitalistiseen kriisiin ja purkaa siten julkisen velan ja EU:n uusliberalismin kahleet? Marxilaisesta ja vallankumouksellisesta näkökulmasta jälkimmäinen skenaario on se, johon meidän pitäisi pyrkiä.

 

Rinteen hallituksen budjetti: isot julistukset, pienet saavutukset

Budjettiriihi Rinne ja Kulmuni
Elinkeinoministeri Katri Kulmuni ja pääministeri Antti Rinne budjettiriihessä / Kuva: Valtioneuvosto

SDP:n johtama ”kansanrintamahallitus” on sopinut seuraavan vuoden budjettiehdotuksesta. Rinteen hallituksen ehdotus epäilemättä poikkeaa suhteellisesti edellisten hallitusten politiikasta. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen budjetti ei tuo lisää leikkauksia, ja siinä jopa vahvistetaan rahoitusta tärkeille aloille, kuten korkeakoulutukseen. Hallitus myös pyrkii purkamaan joitakin Sipilän hallituksen työväenvastaisia toimenpiteitä, mm. kumoamalla aktiivimallin ja palauttamalla subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Mutta onko tämä niin iso murros vasemmistolle kuin monet väittävät?

Mitä saatiin aikaan?

Rinteen hallituksen rahalliset panostukset eivät korvaa viime vuosien rajuja leikkauksia. Esimerkiksi ammattiliitto OAJ arvioi, että vuosina 2012-2019 koulutuksesta leikattiin 2 miljardia, joista tämän hallituksen lisärahoitukset, jotka ovat vain kymmenien miljoonien luokkaa, korvaavat vain pienen osan aiemmista leikkauksista. OAJ:n mukaan ammatillisen koulutuksen opiskelijakohtainen rahoitus on pienentynyt 23 prosenttia vuodesta 2013 vuoteen 2017, mikä tarkoittaa kokonaisbudjetissa noin 436 miljoonan euron vähennystä suhteessa siihen, että yksikköhinta olisi pidetty reaalitasoisesti samana. Hallituksen budjetissa ammattikorkeakoulut saavat vain 20 miljoonan euron lisäyksen perusrahoitukseensa. OAJ kertoo myös, että yliopistojen perusrahoitus on reaaliarvoltaan kutistunut 300 miljoonaa euroa vuodesta 2011 vuoteen 2019. Hallituksen budjetissa lukee, että yliopistot saavat ensi vuodelle 40 miljoonan euron lisäyksen perusrahoitukseensa. Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Johanna Moisio huomauttaa osaltaan, että vaikka hallitus jakoi korkeakouluille kymmeniä miljoonia perusrahoitukseen, samaan aikaan se lykkäsi koulutuksen laajentamiseen ja kehittämiseen tarkoitettuja määrärahoja.

Tällä hetkellä ei leikata enempää, mutta ns. talouskuripolitiikka ei tämän hallituksen toimesta lopu, ja leikkauspolitiikka tekee aivan varmasti paluun seuraavan talouskriisin koittaessa. Ja se ei ole kaukana, kuten talouskasvun hidastuminen Suomessa ja Euroopassa vihjaa juuri nyt.

Hallituksen budjetti ei ratkaise työläisten pääongelmia. Ensinnäkin, siinä ei pyritä puuttumaan rakenteelliseen työttömyyteen johdonmukaisesti. Vaikka hallitus aikoo suunnata lisärahoitusta TE-toimistoille, tärkeämmät uudistukset työpaikkojen luomiselle, kuten palkkatukiin panostaminen, ovat markkinaehtoisia. Valtio ei siis sinänsä luo uusia työpaikkoja vaan antaa rahaa porvareille, jotta he voivat palkata lisää ihmisiä. Periaate on sama kuin yritystukien: annetaan lisää yhteiskunnallista vaurautta kapitalisteille, jotta he (väitetysti) puuttuvat yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten työttömyyteen. Hallitus levittää rahaa, muttei ota vastuuta työpaikkojen luomisesta. Jos yritystuet eivät ole ratkaisseet tätä ongelmaa, tuskin palkkatuetkaan siinä onnistuvat. Valtion tulisi luoda itse työpaikkoja laajoilla julkisia investoinneilla ja työpäivän pituutta lyhentämällä.

Yritystukijärjestelmä ei ole mitään muuta kuin rahareikä valtiolle, ja siitä ovat hyötyneen ainoastaan loisporvarit, kuten Sipilä itse. Ei mikään ihme, että entisen pääministerin puolue ei halua leikata niistä. Yritystuista leikataan vain 120 miljoonaa. Muistutan vielä, että hallitus on tavoitellut näillä leikkauksilla ympäristölle haitallisten yritystukien karsimista. Luonnonsuojeluliiton mukaan ympäristölle haitallisten tukien kokonaissumma on noin 3,5 miljardia euroa vuodessa. Rinteen hallituksen leikkaukset ympäristölle haitallisten yritystuista vastaa siis todellisuudessa n. 3,5% tuosta summasta. Se on täysin merkityksetöntä. Näin Sipilä ja kumppanit voivat jatkaa rikastumista julkisilla varoilla.

Kuten kirjoitin jo aikaisemmin nykyisen hallituksen neuvottelutuloksista, rohkeista tavoitteista huolimatta Rinteen hallituksen konkreettiset toimenpiteet ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi ovat erittäin vaatimattomia. On jotakuinkin tragikoomista, että tällä hetkellä kun ihmiskunnan sukupuutto on todennäköistä, ongelmaan pyritään puuttumaan pinnallisilla toimenpiteillä. Sen sijaan, että puhuttaisiin talousjärjestelmän muutoksesta, puhutaan yksilöllisistä elämäntavoista ja kulutusveroista, jotka ovat regressiivisiä ja näin koskevat suhteettomasti vähävaraisia. Valitettavasti juuri näin tekee Rinteen hallitus. Valitettavasti hallituksen ”maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka” jää pelkästään tyhjäksi deklaraatioksi.

Budjetissa lukee myös, että perusturvaa nostetaan 20 eurolla kuussa, samalla kun kansaneläkkeen täyttä määrää korotetaan 31,65 eurolla ja takuueläkettä 50 eurolla kuukaudessa. Ei tarvitse edes mainita, että tietysti perusturvan ja sosiaalisten etuuksien korottaminen ovat erittäin hyviä uutisia etuuksia saaville. Toisaalta, paitsi että hallituksen työllisyyspolitiikka on melko vaatimatonta, ja että tuhannet työkykyiset jäävät perusturvajärjestelmän armoille myös tulevaisuudessa, nämä korotukset tuskin myöskään tarkoittavat, että yhdenkään Suomessa asuvan toimeentulo jäisi alle EU:n Suomelle määrittämän köyhyysrajan, joka on n. 1200 euroa. Nämä korotukset tuntuvat vielä vaatimattomammilta kun huomataan, että samaan aikaan hallitus konkretisoi asehankinnat, jotka tulevat maksamaan valtiolle useita kymmeniä miljardeja.

On myös silmiinpistävää, että ns. ”tulevaisuuden investoinnit” puolittuvat hallitusohjelmaan verrattuna. Alun perin ensi vuonna oli tarkoitus käyttää tulevaisuusinvestointeihin 1,5 miljardia, mutta summa puolittui 750 miljoonaan tässä budjettiehdotuksessa. Lopuksi, tiesimme jo hallitusohjelman perusteella, että Rinne ei pyri nostamaan pääoma- eikä yhteisöveroa lisämenojen rahoittamiseksi, vaan myymään valtion omistuksia ja lisäämään regressiivistä kulutusverotusta.

Quo vadis, Vasemmistoliitto?

Riippumatta siitä mitä ajatellaan Vasemmistoliiton osallistumisesta nykyiseen hallitukseen, on varsin huolestuttavaa, että sen sijaan että puolue esittäisi tämän budjettiehdotuksen kompromissin tuloksena tai suhteellisena edistyksenä, sitä juhlitaan suurena voittona. Se motivoi jopa huvittavia megalomaanisia julistuksia hämäristä käsitteistä, kuten ”hyvinvointitaloudesta”.

Vasemmistoliitto varmaankin pyrkii näillä propagandistisilla julistuksilla vastaamaan oikeisto-opposition häpeämättömään demagogiaan. Se on ymmärrettävää mutta, hyvistä aikeista huolimatta, se ei ole järkevää. Nämä propagandatemput vahvistavat käsitystä, että hallituksen ”kevyt uusliberalismi” on kaikki, mitä vasemmisto kykenee tarjoamaan työläisille.

Tämä voi aiheuttaa todella vaarallisen skenaarion: kun seuraava taantuma iskee ja radikalisoi heitä, jotka kärsivät kriisistä eniten, ihmiset eivät tyydy pienenpään pahaan, vaan etsivät todellisia vaihtoehtoja. Huonot vaihtoehdot mukaan lukien.

Jos vasemmisto ei kykene esiintymään radikaalina vaihtoehtona nykymenolle, niin äärioikeisto tekee sen. Soinin johtamien perussuomalaisten osallistuminen Sipilän hallitukseen osoitti jo, miten äärioikeisto ei tarjoa minkään sortin vaihtoehtoa työläisille. Perussuomalaisten hajautuminen mahdollisti puolueen kasvojen puhdistamisen, ja Halla-aho voi onnistua hyötymään tyytymättömyydestä.

Perussuomalaiset ovat onnistuneet saamaan osan porvaristoa, osan työläisistä, osan maaseudulla asuvista (entisiä keskustalaisia) ja koko sovinistisen pikkuporvariston puoleensa. Jos vasemmisto mieluummin toimeenpanee hallituksessa ”kevyttä uusliberalismia” kuin luo aidon vaihtoehdon uusliberalismille ja kapitalismille ylipäätään, niin Perussuomalaiset saavat puoleensa yhä suuremman osan työväestöä, ja neljän vuoden päästä meillä on Halla-aho pääministerinä.

Työläisten ja työttömien blokki #EiJatkoon-protestissa 30.3.2019

Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -verkosto järjestää asianmukaiset läksiäiset Sipilän ennätyssurkealle oikeistohallitukselle ja sen työväkeä kurittavalle politiikalle. Punaliput, -vaatteet, -liivit, -banderollit ja muu puoluetunnukseton punaväri on kaikki erittäin tervetullutta marssille!

Kokoonnumme Kansalaistorille klo 14, lähdemme marssimaan ympäri Helsingin klo 15, ja saavumme Eduskuntatalolle klo 16.

Työläisten ja työttömien blokki on mukana muistuttamassa, että aktiivimalli, kilpailukyykytys, pakkolait, ammattiyhdistysliikkeen uhkaileminen, lomarahojen leikkaukset, sunnuntailisän poistoyritys ja lukemattomat muut hyökkäykset työväkeä vastaan eivät ole unohtuneet. Vaalien lähestyessä haluamme sanoa tällaiselle politiikalle: EI JATKOON!

Olitpa sitten palkansaaja tai työtön, teollisuudessa tai palvelualalla, pätkätyöläinen, freelancer, ammattia opiskeleva, harjoittelija, kuntouttavassa työtoiminnassa tai tukityöllistetty, siirtotyöläinen, maahanmuuttaja, eläkeputkessa tai jo työurasi päättänyt duunari, olet osa työväenluokkaa.

Yksinämme olemme voimattomia, mutta yhdessä voimme saada aikaan mitä vain.

Blokin tiedot Facebookissa: https://www.facebook.com/events/3082009851824805/

Lisätiedot marssista ja mielenosoituksesta: www.joukkovoima.com